rss Artikkelit

18.12.2015

Teollisuus vauhdilla digiaikaan – Alan osaajat yhteistyöhön Uudellamaalla

teollisuusVuoden alusta käynnistyy kaksi hanketta, joissa yritykset, korkeakoulut ja tutkimuslaitokset työskentelevät yhdessä Uudenmaan teollisuuden siirtämiseksi digiaikaan. Samalla alasta rakennetaan Uudellemaalle tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kärkeä, jonka osaamista markkinoidaan myös muualle Eurooppaan.

Maakuntaan on keskittynyt paljon teollisuuden digitalisaation osaajia, joiden välille luodaan nyt järjestelmällistä yhteistyötä. Tavoitteena on sekä vahvistaa uusmaalaista osaamista että parantaa Suomen teollisuusyritysten kilpailukykyä.

lainausmerkki vihrea

Teollisuuteen virtaa nyt paineita monelta suunnalta. Kaikki hyötyvät, jos Uusimaa nousee edelläkävijäksi


Rakennemuutoksen keskellä painiva teollisuusala voi saada paljon irti digitaalisista ratkaisuista. Niiden avulla manuaalinen työ vähenee, prosessit nopeutuvat ja laadunvalvonta helpottuu. Ratkaisuilla voidaan vaikuttaa myös itse tuotteisiin, mikä lisää liiketoimintamahdollisuuksia.

Teknologiateollisuus erityiskohteena

Toinen alan yhteistyötä koordinoivista hankkeista keskittyy etenkin teknologiateollisuuden tarpeisiin. TechVilla Oy:n hanke TUDI sitoo yhteen alan korkeakoulut, tutkimuslaitokset, yritykset ja sidosryhmät. Yhteistyössä luodaan digitaalisia ratkaisuja sekä pilotteja, jotka parantavat yritysten kilpailukykyä. Samalla etsitään kansainvälisiä hankemahdollisuuksia ja luodaan pysyvä foorumi alan toimijoille.

lainausmerkki vihrea
TechVilla Oy:n hanke sitoo yhteen alan korkeakoulut, tutkimuslaitokset, yritykset ja sidosryhmät. Yhteistyössä luodaan digitaalisia ratkaisuja sekä pilotteja, jotka parantavat yritysten kilpailukykyä.


Hanketta koordinoiva Heikki Lahtinen toivoo, että yhteistyöstä innostuisivat etenkin valmistavan teknologiateollisuuden yritykset, heidän alihankkijansa ja logistiikkapartnerinsa sekä edellisiin liittyvien mahdollistavien teknologioiden toimittajat.

- Yhteistyö mahdollistaa pilotteja, joista on hyötyä sekä teollisuusyrityksille että digitaalisten ratkaisujen toimittajille. Kannattaa tulla ennakkoluulottomasti mukaan jakamaan kokemuksia ja oppimaan, kannustaa hanketta koordinoiva Lahtinen TechVillasta.

Asioiden internet vie laitteet nettiin

Toinen teollisuuden digitalisaatiota Uudellaamaalla koordinoiva hanke keskittyy asioiden internetiin. Vuoden alusta käynnistyvä IoTLab tuo yhteen alan ympärille keskittyvät teknologiayritykset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yrityskiihdyttämöt. 

RFID Lab Finland ry:n koordinoimassa hankkeessa työskennellään yhdessä erilaisissa kokeiluprojekteissa, klinikoissa, työpajoissa ja seminaareissa. Samalla luodaan kansainvälisiä verkostoja ja etsitään yhteistyökumppaneita.

lainausmerkki vihrea
IoTLab-hanke tuo yhteen asioiden internetin ympärille keskittyvät teknologiayritykset, korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yrityskiihdyttämöt.


Asioiden internetillä tarkoitetaan internet-verkon laajentumista laitteisiin, koneisiin ja esineisiin. Erilaisia laitteita kuten moottoreita tai nostureita voidaan ohjata ja mitata internetin avulla. Myös niiden käytöstä kertyvä tieto saadaan hyödynnettyä.

Hankkeesta hyötyvät paitsi asioiden internet -tekniikan tarjoajat, myös kaikki yritykset, joita tekniikka kiinnostaa. Hankkeessa mukana oleva Sami Isomäki RFID Lab Finlandista toivoo, että mahdollisimman moni yritys löytäisi uuden teknologian hyödyt.

-  Teollisuuteen virtaa nyt paineita monelta suunnalta. On tärkeää pystyä viemään alaa eteenpäin yhdessä, ja tekemään yhteistyötä myös kilpailevien toimijoiden kanssa. Kaikki hyötyvät, jos Uusimaa nousee edelläkävijäksi, Isomäki kommentoi.

Yksi viidestä älykkään erikoistumisen kärjestä

Teollisuuden digitaalinen uudistaminen on yksi viidestä kärjestä tai vahvuusalueesta, joihin Uusimaa seuraavina vuosina erikoistuu. Muiden Euroopan alueiden tavoin metropolimaakunta profiloi ja markkinoi oman tutkimus- ja innovaatiotyönsä vahvuuksia.

Viisi erikoistumisen kärkeä on määritelty Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategissa. Sen tavoitteena on tuplata alueen innovaatiokyvystä saatavat tulokset ja luoda yhteistyömahdollisuuksia muiden Euroopan älykkäiden alueiden kanssa. Kukin kärki muodostaa sateenvarjon, jonka alle alan toimijat, osaaminen ja hankkeet kootaan.

Lisätietoja:

Innovaatioasiantuntija Kristiina Heiniemi-Pulkkinen, puh.0400 416 714

Tutustu Uudenmaan älykkään erikoistumisen kärkiin:

> Kaupunkien cleantech
> Terveys ja hyvinvointi
> Teollisuuden digitaalinen uudistuminen
> Arjen hyvinvointikaupunki
> Fiksu kansalainen

Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi