rss Artikkelit

24.11.2016

Liikenteen huimat visiot herättivät yleisön Maakuntaparlamentissa

Maakuntaparlamentti 2016 yleisöUudenmaan Maakuntaparlamentti on houkutellut Jätkäsaaren Clarioniin kaikkien aikojen ennätysyleisön. Koolla on yli kolme ja puoli sataa uusmaalaista vaikuttajaa. Parlamentin aamupäivässä kuulijoita heräteltiin huikeilla visioilla tulevaisuuden liikenteestä.

Peter Vesterbacka aloitti esittäytymällä kiinan kielellä ja tykitti sen jälkeen vakuuttavasti Helsingin ja Tallinnan välisen tunnelihankkeen puolesta. Vesterbacka sanoi potkivansa hanketta eteenpäin, koska tunneli yhdistää ja tuo talouskasvua. Kiinalaiset on tarkoitus valjastaa hankkeen rahoittajiksi.

Peter Vesterbacka

Otaniemen startup-alueella majaa pitävä Vesterbackan hanke visioi tunnelille neljää asemaa: Tallinna ja Helsinki-Vantaan lentoasema pääte-etappeina ja kaksi muuta sijoittuisivat Espoon ”Ota-Keilaan” ja Tallinnan edustalle rakennettavalle saarelle. Hintaa tulisi 15 miljardia euroa.

Vesteracka puhuu isosti kuin myyntimies ja saa yleisön lämpenemään. Hän sanoo olevansa samalla asialla kuin Uudenmaan liiton vetämä tunnelin toteuttamista tutkiva EU-hanke FinEst Link.

– Konseptit eroavat vain siinä, että oma tavoiteaikatauluni on tiukempi. Vuosi 2024 ei todellakaan ole mahdoton, hän kuittaa.

Yleisö jää miettimään kun hän ottaa esille Viron näkökulman.

– Eikö virolaistenkin kannattaisi investoida mieluummin nopeaan yhteyteen Helsinki-Vantaan kentälle kuin rakentaa oma uusi kenttä. Nyt virkamiehet lahden molemmin puolin ennakkoluulottomasti mukaan, Vesterbacka haastaa ja saa parlamenttiyleisön puolelleen.

Salon kaupunginarkkitehti Jarmo Heino esitteli puolestaan Hyperloopin mahdollisuuksia. Putken sisällä suurella nopeudella kulkevalla kapselilla on huimasti etuja, mutta onko hanke realistinen. Heinon mukaan on.

– Se kuulostaa science fictionilta, mutta sitä tehdään jo, heittää Heino. Tukholman ja Helsingin välille suunnitellusta yhteydestä on selvitetty toteutusedellytyksiä ja testirataa ryhdytään rakentamaan näinä vuosina Saloon ja Turun välille, kun rahoitus saadaan kuntoon.

Salon hankkeessa tehdään yhteistyötä tukholmalaisten kanssa. Parlamentissa kuultiin myös mitä Tukholman hankkeelle kuuluu.Tavoitteena on päästä tulevaisuudessa Helsingistä Tukholmaan 30 minuutissa.

Nähtäväksi jää, matkaammeko ensi vuosikymmenellä täysin uudella kulkuneuvolla, joka on yhtä nopea kuin lentokone ja yhtä helppokäyttöinen ja miellyttävä kuin hissi. Lisäksi kapseli on äänetön, saasteeton ja vain vähän energiaa kuluttava.

Maakuntaparlamentti jatkuu iltapäivällä sote- ja maakuntauudistuksen merkeissä. Katse on tässäkin osiossa kohti tulevaa, ja luvassa on kiinnostavaa kuultavaa.

Vasta valitut Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajat Markus Sovala ja Timo Aronkytö tulevat esittäytymään parlamenttiyleisölle ja kertovat ensimmäisiä askelmerkeistään. Kari Hakari kertoo kokemuksia jo pidemmälle edenneestä muutoshankkeesta Pirkanmaalla. Kuntaliiton Jarkko Huovinen pohtii elinvoimatehtävien roolituksia kunnan ja maakunnan välillä. Jenni Airaksinen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta aprikoi puolestaan voiko koko uudistus mennä pieleen.

Välipalana tarjoillaan vuoden 2016 uusmaalaisten yritysten julkistaminen. Kaikkiaan kolme menestynyttä yritystä pokkaa palkintonsa.

Maakuntaparlamentin esitykset sekä päivän valokuvia kootaan liiton verkkosivuille osoitteeseen uudenmaanliitto.fi/parlamentti.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi