rss Artikkelit

9.11.2016Etelä-Suomen kehityskäytävät kartoitetaan – Tarkastelussa liikennekäytävät

pasilaAluerakenteen ja pääliikenneverkon kehittäminen on yksi tärkeä osa Uusimaa-kaavan 2050 valmistelua. Uudenmaan liitto tarkastelee kehityskäytävähankkeessaan Etelä-Suomen kehityskäytäviä ja niiden rooleja. Kehityskäytävällä tarkoitetaan liikenneväylän ja sitä ympäröivän maankäytön muodostamaa kokonaisuutta, jota suunnitellaan samanaikaisesti.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


8.11.2016Kaupankäynti tukee keskustojen elinvoimaa

Kauppakeskus. Kuva Tuula PalasteUudenmaan kaupan palvelurakenteesta on tehty uusi selvitys, jossa tarkastellaan kaupan mennyttä ja tulevaa kehitystä. Lisäksi selvityksessä verrataan Uudenmaan toisen vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisua Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntakaavoihin. Selvitystyö tehtiin Uudenmaan toisen vaihemaakuntakaavan pohjalta tulevaa Uusimaa-kaava 2050 varten.

Lue lisää | 2 Kommenttia | Kommentoi


7.11.2016Tutustu neloskaavaan − ehdotus nyt nähtävillä

Leppävaaran kirjasto, kuva Tuula Palaste-EerolaMaakuntahallitus hyväksyi lokakuussa Uudenmaan neljännen vaihemaakuntakaavan ehdotuksen ja se on julkisesti nähtävillä 9.11.–9.12.2016, jolloin kaavasta voi tehdä muistutuksen. Aineistoihin voi tutustua kaavaehdotuksen verkkosivuilla, maakuntakaavojen karttapalvelussa sekä kunnissa ja Uudenmaan liitossa.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


18.10.2016Maankäytön asiantuntijat Tulevaisuuspäivässä: Maakuntakaava on tulevaisuuskaava

Tulevaisuuspäivän paneelikeskustelu

Uudenmaan liitto järjesti Tulevaisuuspäivän syyskuun lopulla Helsingissä. Seminaari oli osa Uudenmaan tulevaisuustarkastelua ja Uusimaa-kaavan 2050 taustatyötä. Tulevaisuuspäivä tuotti paljon ajatuksia ja ideoita uuteen maakuntakaavatyöhön ja herätti laajalti kiinnostusta. Tapahtumaan osallistui lähes sata kuntaedustajaa ja asiantuntijaa.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


4.10.2016Maakuntauudistuksen esivalmistelun startista eväitä organisoitumiseen

Ossi Savolainen ja Outi Mäkelä 031016

Uudenmaan maakuntauudistuksen esivalmistelun lykkääntynyttä aikataulua ryhdytään kuromaan kiinni. Esivalmisteluvaihe käynnistettiin virallisesti 3. lokakuuta Finlandia-talossa, jossa olivat paikalla kaikki uudistukseen osallistuvat tahot. Uudenmaan liitto sai tehtäväkseen valmistella muutosjohtajien palkkaamista. Projektinjohtaja Tuomas Pöysti kertoi lauantaisen erillisratkaisupäätöksen taustat.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


27.9.2016EAKR-koulutuspäivä tarjosi opastusta hankkeen pyörittämiseen

EAKR-starttikoulutus

EAKR-koulutuspäivä Helsingissä 26. syyskuuta tarjosi kosolti hyviä vinkkejä ja paljon tärkeätä käytännön tietoa Euroopan aluekehitysrahaston rahoituksen varmistaneille hankkeille. Kuusituntinen starttikoulutus oli houkutellut salin täyteen hankkeiden projektipäälliköitä sekä hallinnoinnista, taloudesta ja viestinnästä vastaavia. Ohjelmajohtaja Tiina Huotarin vetämä Uudenmaan liiton kuusihenkinen rakennerahastoryhmä kertoi ja vastasi osallistujien kysymyksiin.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


13.9.2016Markku Markkulalle arvostettu eurooppalainen kunniamitali

Palkittu_Markkula2Kunniamitalin luovutti Markku Markkulalle SEFIN puheenjohtaja Martin Vigild.

Markku Markkula on tänään vastaanottanut kansainvälisen insinöörikoulutusjärjestön SEFIn (European Society for Engineering Education) korkeimman Leonardo da Vinci -kunniamitalin. Mitali on myönnetty merkittävästä panostuksesta insinöörikoulutuksen edistämisessä. Markkula on Uudenmaan maakuntahallituksen jäsen ja maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja. Hän toimii parhaillaan EU:n alueiden komitean ensimmäisenä pohjoismaalaisena puheenjohtajana.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


7.9.2016Helsingin kartanomiljööt − kaupunkilaisten yhteiset ympäristöt

Ranja Hautamäki Puotilassa_Kuva Tuula Palaste
Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään 9.−11.9.2016 teemalla ”Porukan paikat, yhteiset ympäristöt”. Tutustuimme Helsingin erilaisiin kartanoihin aiheesta tohtoriksi väitelleen Ranja Hautamäen kanssa. Hänestä Helsingin kartanoympäristöt ovat olleet vuosikymmeniä kaupungin julkisia tiloja ja virkistysalueita – siis varsinaisia porukan paikkoja.

Lue lisää | 1 Kommentti | Kommentoi


23.8.2016Taantuma purrut epätasaisesti yrityksiin Uudellamaalla

rakennustyöVuoden 2008 finanssikriisin jälkeisinä vuosina Uudenmaan yrityksistä katosi 5000 työpaikkaa. Suhteellisesti vähennys on pieni, mutta seudullisesti erot ovat merkittäviä. Eniten työpaikkoja on menettänyt läntinen Uusimaa. Tämä käy ilmi Uudenmaan liiton julkaisemasta raportista.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


18.8.2016Malmgårdin kartano on kulttuuri- ja ruokamatkailijan keidas

Malmgårdin kartano Kuva Tuula Palaste
Malmgård on vuosisatoja vanha upea kartanotila Loviisassa. Tutustu tähän kulttuuri- ja ruokamatkailijan keitaaseen juttusarjamme uusimmassa artikkelissa.

Lue lisää | 0 Kommenttia | Kommentoi


Uudemmat Vanhemmat