rss Tiedotteet

Uusimaa-palkinnon saaja haussa – Teemana ”yhdessä vahva”

1.3.2017

Yhdessä. Kuva Tuula Palaste
Uudenmaan liitto pyytää ehdotuksia vuoden 2017 Uusimaa-palkinnon saajaksi. Tänä vuonna teemana on ”yhdessä vahva”. Palkinto myönnetään henkilölle tai ryhmälle, joka on edistänyt yhteisöllisyyttä innovatiivisella toiminnalla tai käytännöllä. Aikaa ehdotuksille on maaliskuun loppuun asti.

Yhteisöllisyys on parhaimmillaan sujuvaa yhdessä tekemistä, jonka tuloksena syntyy jotakin uutta.

– Haluamme nostaa esille uudenlaisia, rohkeita yhdessä tekemisen tapoja sekä löytää yhteisöjen ennakkoluulottomat toimintatavat jaettavaksi myös eteenpäin, kertoo erityisasiantuntija Tarja Haili Uudenmaan liitosta.

Kuka tahansa voi ilmiantaa ehdokkaan palkinnon saajaksi. Ehdotuslomake ja valintakriteerit löytyvät osoitteesta uudenmaanliitto.fi/uusimaa-palkinto.

Maakuntahallitus valitsee palkinnon saajan

Uusimaa-palkinnon voi saada yksityinen henkilö tai toiminnan taustalla oleva ryhmä tai järjestö. Palkintoraati seuloo saaduista ehdotuksista kärkikaartin, joista Uudenmaan maakuntahallitus valitsee palkittavan. Voittaja saa kunniamaininnan lisäksi 2 000 euron rahapalkinnon toimintansa tueksi.

Valinta julkistetaan Uusimaa-viikolla, jota vietetään lukuisten tapahtumien merkeissä 7.–12. toukokuuta.

Tunnustus on jaettu jo vuodesta 1982 asti. Viime vuoden palkinnon pokkasi Lapinjärven Kulttuuriyhdistys LaKu ry ansioistaan työn ja perhe-elämän yhteen sovittamisessa.


Lisätietoja:     

Erityisasiantuntija Tarja Haili, puh. 040 774 1718

Kuva: Tuula Palaste



Palaa otsikoihin