Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku

Ajankohtaista

Kategoriat:

Tyhjennä valinnat
Artikkeli

8.9.2023

Resurssien niukkuus ja pakon puuttuminen haastavat ilmastotyötä kunnissa

Elokuun lopussa päättyneessä SILTA-hankkeessa autettiin Uudenmaan kuntia erityisesti ilmastotyön systemaattisuuden parantamisessa. Tätä tehtiin muun muassa tukemalla asiantuntijoita parhaiden käytäntöjen löytämisessä, esittelemällä ilmastotyön merkitystä johtoryhmille ja kunnanhallituksille sekä auttamalla kuntia valitsemaan niille parhaat tavat sitoutua ilmastotyön tekemiseen.

Aurinkolasipäinen henkilö taustallaan asuinaluetta. Artikkeli

5.9.2023

Myös Ruotsissa rakennusalalla on käynnissä ajattelutavan muutos – Kiertotaloudessa tapahtuu paljon

Uudenmaan liitto käyttää aktiivisesti erilaisia kansainvälisiä verkostoja hyväkseen kehittääkseen alueen ilmastotyötä. Verkostoista saadaan omaan ja muiden uusimaalaisten toimijoiden käyttöön uusinta tutkimustietoa ja muiden maiden toimijoiden kokemuksia ja näkökulmia. Esimerkiksi rakentamisen kiertotalouteen on saatu uutta perspektiiviä länsinaapuristamme Ruotsista.

Ihmisiä polulla luonnon keskellä. Blogi

31.8.2023

Ympäristökasvatuksen merkitys korostuu tässä ajassa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kuluvan vuoden aikana tulleet yhä näkyvämmiksi. Ympäristökasvatus on tärkeässä roolissa, jotta löydämme keinot ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Kaikilla ikäryhmillä on paljon opiskeltavaa niin ympäristön tilasta kuin kestävästä elämäntavasta, kirjoittaa erityisasiantuntija Henna Hyytiä.

Piirroskuva, jossa on paljon ihmisiä tekemässä erilaisia asioita. Esimerkiksi yksi nojaa skeittilautaan, toinen työntää rattaita ja kolmas pitää sähköpistoketta kädessä. Artikkeli

26.6.2023

Uusimaa-ohjelman ensimmäinen vuosi takana

Vuosina 2022–2025 voimassa olevan maakuntaohjelman eli Uusimaa-ohjelman ensimmäinen vuosi on takana. Ohjelmakauden käynnistänyt vuosi painottui ohjelman käynnistämiseen, eli painopisteiden edistämiseksi kirjattujen tavoitteiden ja niihin liittyvien toimenpidekokonaisuuksien mahdollistamiseen. Ohjelman etenemistä ja vaikutuksia seurataan vuosittain.

Kolme tuulivoimalaa, usvaa ja taustalla punertavia ja sinisiä pilviä. Blogi

15.6.2023

Tuulivoima ei ole ratkaisu Uudenmaan hiilineutraaliustavoitteisiin 

Uudenmaan tuulisuusolosuhteet ovat tuulivoimalle suotuisat, mutta uusimpien analyysien perusteella esteitä etenkin suuremmille hankkeille on vielä paljon. Tämän vuosikymmenen ratkaisut kohti hiilineutraaliutta tulee etsiä muualta, kirjoittavat Kaarina Rautio ja Henri Jutila.  

Kalliota, kaksi mäntyä ja aava meri. Artikkeli

14.6.2023

Kuntien ilmastosuunnitelmien tekemiseen on tarjolla tukea

Tänä keväänä voimaantulleen ilmastolain täydennyksen mukaan jokaisella Suomen kunnalla tulee olla ilmastosuunnitelma ja päästövähennystavoite 2020-luvun loppuun mennessä. Suunnitelman tekemiseen on tarjolla avustusta ja tukea.

Puupino ja logot Canemure, hiilineutraalisuomi.fi sekä EU-lippu Life. Uutinen

30.5.2023

Pula puupolttoaineesta ajaa hakemaan uusia ratkaisuja

Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana puupohjaisten biopolttoaineiden kysyntä on kasvanut Uudellamaalla voimakkaasti. Keskiviikkona 24. toukokuuta Riittääkö puu? -webinaarissa pohdittiin puupolttoaineen kysynnän ja saatavuuden tilannetta Uudellamaalla.

Uutinen

11.5.2023

Uusimaalaiset toimijat tavoittelevat kiertotalouden edelläkävijyyttä

Uudenmaan kunnat, kehitysyhtiöt, TKI- ja muut toimijat vauhdittavat yhdessä yhteiskunnan siirtymistä kiertotalouteen. Edelläkävijyyttä tavoittelevat tahot aloittivat keskustelut 8. toukokuuta vapaaehtoisesta alueellisesta kiertotalouden green deal -sitoumuksesta.

Maria Sirviö metsässä violetti takki yllään. Blogi

10.5.2023

Millaisilla ohjauskeinoilla turvaamme metsäluonnon ja hiilinielut?

Tulevan hallituskauden aikana on rakennettava uudenlainen liittolaisuus luonnon kanssa ja asetettava luonnonvarojen hyödyntämiselle ekologisesti kestävät rajat. Uudella hallituksella on mahdollisuus ohjata metsäsektoria uudistumaan niin, että arvonlisää voidaan ylläpitää samalla hakkuumääriä kohtuullistaen, kirjoittaa ympäristö- ja ilmastoasiantuntija Maria Sirviö.

Kolme erilaista taloa, yksi taloista takana kallion päällä. Artikkeli

27.3.2023

Kuntien tulee tehdä ilmasto­suunnitelmat – Avustus­haku aukeaa huhtikuussa

Kaikille Suomen kunnille tulee laatia ilmastosuunnitelma, joka ohjaa kunnan toimintaa ilmastollisesti kestävään suuntaan. Siirtymäaika on pitkä ja olemassa olevat suunnitelmat huomioidaan, mutta lakimuutos antaa hienon mahdollisuuden terävöittää kunnan ilmastotyötä ja resursoida sitä pitkäjänteisesti.