Kansanmusiikkia ja kevätjuhlan tunnelmaa – BFP tähdittää Uusimaa-päivää Loviisassa 21.5.
Keväinen Uusimaa-päivä kutsuu jo kolmatta kertaa uusimaalaiset yhteen nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta. Tänä vuonna pääjuhla järjestetään Loviisassa torstaina 21. toukokuuta.
– Uusimaa-päivää vietetään eri puolilla maakuntaa tasan kuukauden päästä, ja Loviisa tarjoaa hienot puitteet yhteiselle kevätjuhlalle, iloitsee tapahtumaa koordinoiva Katriina Rosavaara Uudenmaan liitosta.
Kevätjuhla täynnä tunnelmaa
Illan pääesiintyjänä nähdään BFP, aiemmin Bergå Folk Project -nimellä tunnettu kansanmusiikkiyhtye. Kokoonpano esiintyy Loviisan Seurahuoneella torstaina 21.5. kello 18 alkaen.
BFP yhdistelee kansainvälisiä vaikutteita kansanmusiikin perinteisiin: kappaleita lauletaan kahdeksalla kielellä ja soitetaan peräti kahdellatoista instrumentilla. Lopputuloksena on energinen ja vaikuttava kokonaisuus, joka on palkittu Vuoden Etno-Emmalla.
– On suuri kunnia saada järjestää Uusimaa-päivän juhla Loviisassa. Kaupungissamme on paljon korkeatasoista kulttuurielämää, ja on hienoa tarjota kurkistusikkuna siihen juhlan kautta, toteaa Loviisan kaupungin kulttuuri- ja matkailukoordinaattori Nina Wiklund.
Lavalle nousee myös Loviisan musiikkiopiston trio. Illan aikana palkitaan lisäksi Uudenmaan vuoden kylä sekä Uusimaa-palkinnon saaja. Juhlatervehdyksen tuovat Loviisan kaupunginjohtajaTomas Björkroth ja maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarno Limnell. Reilun tunnin mittaisen juhlan juontaa suomeksi ja ruotsiksi näyttelijäRobert Jordas.
Uusimaa-päivän kevätjuhla on maksuton ja kaikille avoin. Paikan päälle Loviisaan mahtuu 200 ensin ilmoittautunutta. Juhlaa voi seurata myös suorana Yle Areenassa – linkki julkaistaan myöhemmin. Tapahtuman järjestävät Loviisan kaupunki ja Uudenmaan liitto. Tervetuloa mukaan juhlimaan!
Neljä toukokuista tapahtumaideaa
Uusimaa-päivä tarjoaa kevätjuhlan lisäksi monipuolista tekemistä ja inspiraatiota kaikenikäisille. Uudenmaan liitto kutsuu tapahtumien järjestäjiksi uusimaalaiset päiväkodit, koulut, yhdistykset, kirjastot ja ihan jokaisen uusimaalaisen.
- Lasten kevätretkillä bongataan Uudenmaan nimikkokukkia ja kevään merkkejä.
- Aikuisten kevätkahveilla juodaan porukalla kahvit kevään ja juhlapäivän kunniaksi.
- Kirjastoissa tutustutaan Uuteenmaahan kirjallisuuden ja kulttuurin kautta.
- Kouluissa hypätään meemikouluun ja luodaan omia meemejä Uusimaa-teemalla.
Uudistetuilta verkkosivuilta löydät helposti materiaalit ja ideat eri kohderyhmille kolmella kielellä. Uusimaa-päivä näkyy ja kuuluu myös sosiaalisessa mediassa tunnisteella #uusimaapäivä.
Lisätietoja:
Katriina Rosavaara
Erityisasiantuntija
katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi
Kulttuuri ja luovat alat, Uudenmaan kulttuurifoorumi, Uusimaa-päivä
Loviisa: Kulttuuri- ja matkailukoordinaattori Nina Wiklund, puh. 0440 555 234, nina.wiklund@loviisa.fi
Tutustu myös näihin
Artikkeli
22.5.2026
Uusimaa-päivä huipentui iloiseen juhlintaan Loviisassa – Ensi vuonna nähdään Tuusulassa
Kolmas Uusimaa-päivä tarjosi yhteisiä kohtaamisia, luontohetkiä ja kulttuuria 21. toukokuuta. Eri puolilla Uuttamaata järjestettiin päivän aikana lukuisia tapahtumia muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, yhdistyksissä, kirjastoissa ja työpaikoilla. Ilta huipentui yhteiseen kevätjuhlaan Loviisassa.
Uutinen
21.5.2026
Uusimaa-palkinto Taidetestaajat-ohjelmalle
Uudenmaan liitto palkitsi Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman Uusimaa-palkinnolla Uusimaa-päivän juhlassa Loviisan Seurahuoneella 21.5. Taidetestaajia rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden, ja toimintaa tuottaa Suomen lastenkulttuuriliitto. Tänä vuonna Uusimaa-palkinnon teemana olivat nuoret.