
Uudenmaan liiton käytännön toimintaa johtaa maakuntahallitus, jossa on 15 jäsentä. Se valmistelee maakuntavaltuustossa käsiteltävät asiat ja panee valtuuston päätökset täytäntöön. Kokousten esittelijänä toimii maakuntajohtaja.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja kuntavaalikaudella 2021–2025 on Markku Markkula (kok., Espoo) ja varapuheenjohtajat ovat Minerva Krohn (vihr., Helsinki) ja Arja Juvonen (ps, Espoo).
Maakuntavaltuusto valitsee hallituksen neljän vuoden välein kuntavaalituloksen perusteella. Maakuntahallituksen jäsenet tuovat oman kuntansa äänen asioiden käsittelyyn, mutta päätöksenteossa heidän vastuullaan on vaalia Uudenmaan kokonaisetua.
Maakuntahallituksessa on 15 edustajapaikkaa
Helsingin kaupungilla on maakuntahallituksessa kuusi edustajaa ja Espoolla ja Vantaalla molemmilla kaksi edustajaa. Muita Uudenmaan 23 kuntaa edustaa yhteensä viisi jäsentä, jotka ovat Porvoosta, Kirkkonummelta, Lohjalta, Järvenpäästä ja Keravalta.
Kuntaa edustavien määrä lasketaan liiton perussopimuksen mukaan asukasluvun perusteella.
Kunta saa valtuustoon edustajan jokaista alkavaa 25 000 asukastaan kohden. Laskelma perustuu kuntavaaleja edeltävän vuodenvaihteen väkilukuun.
Lisäksi kokouksissa, joissa tehdään strategisia päätöksiä, on alle 100 000 asukkaan kuntia edustavalla viidellä varajäsenellä läsnäolo- ja puheoikeus. Puheenjohtaja päättää, milloin kyseessä on strateginen kokous.
Läsnäolo-oikeus on myös maakuntavaltuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla.
Kunnallisvaalien tulos määrää poliittisen jakauman
Maakuntahallituksen kokoonpano vastaa puolueiden kunnallisvaaleissa saamia ääniosuuksia.
Puolueittain hallituksen paikat jakaantuvat kaudella 2021–2025 niin, että
- kokoomuksella on viisi paikkaa
- vihreillä ja sosialidemokraateilla on molemmilla kolme paikkaa
- perussuomalaisilla on kaksi paikkaa
- ruotsalaisella kansanpuolueella ja vasemmistoliitolla on molemmilla yksi paikka.
Kokoukset kuukausittain
Maakuntahallitus kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa maanantaisin. Kokoukset pidetään liiton toimistolla ja ne eivät ole yleisölle avoimia.
Kokousasiakirjat verkossa
Kokouksen esityslista julkaistaan Uudenmaan liiton verkkosivuilla viisi päivää ennen kokousta, eli kokousta edeltävänä keskiviikkona. Hallituksen kokouskieli on suomi ja kokousasiakirjat julkaistaan suomen kielellä. Tiedotamme päätöksistä kokouspäivänä medialle sekä verkkosivuillamme molemmilla kotimaisilla kielillä.
Kokouksen pöytäkirja on nähtävillä verkossa tarkastuskierroksen jälkeen viimeistään kokousta seuraavan viikon torstaina.
Puheenjohtajat esittäytyvät

Markku Markkula (kok.), puheenjohtaja
Kotipaikka: Espoo
Koulutus: DI
Harrastukset: EU:n uudistaminen, kalastus, ulkoilu
Lempipaikka Uudellamaalla: Dipoli ja Nuuksio
Tunnuslause: Olen innovatiivinen tulevaisuuden tekijä
Sähköposti: markku.markkula@aalto.fi

Minerva Krohn (vihr.), 1. varapuheenjohtaja
Kotipaikka: Helsinki
Koulutus: Lääketieteen lisensiaatti
Harrastukset: Juhlien järjestäminen, matkustaminen, äänikirjat ja kävely
Lempipaikka Uudellamaalla: Jätkäsaaren ranta
Tunnuslause: The biggest communication problem is we do not listen to understand. We listen to reply.
Yhteys: minervakrohn@gmail.com

Arja Juvonen (ps), 2. varapuheenjohtaja
Kotipaikka: Espoo
Koulutus: Geronomi (amk)
Harrastukset: Liikunta ja lenkkeily koiran kanssa
Lempipaikka Uudellamaalla: Keskuspuisto ja sen metsäpolut
Tunnuslause: Kaikesta selviää
Sähköposti: arja.juvonen@eduskunta.fi
Maakuntahallituksen kokoonpano 2021–2025
Varsinainen jäsen: Markku Markkula, kok., Espoo (pj)
Varajäsen: Mia Laiho, kok., Espoo
Varsinainen jäsen: Minerva Krohn, vihr., Helsinki (varapj)
Varajäsen: Akseli Koskela, vihr., Helsinki
Varsinainen jäsen: Arja Juvonen, ps., Espoo (varapj)
Varajäsen: Tom Packalen, ps., Helsinki
Varsinainen jäsen: Mirita Saxberg, kok., Helsinki
Varajäsen: Mikko Ohela, kok., Helsinki
Varsinainen jäsen: Tuomas Tikkanen, kok., Helsinki
Varajäsen: Hanna-Leena Hemming, kok., Helsinki
Varsinainen jäsen: Anssi Aura, kok., Vantaa
Varajäsen: Merja Vikman-Kanerva, kok., Mäntsälä
Varsinainen jäsen: Mikko Piirtola, kok., Lohja
Varajäsen: Marja Manninen-Ollberg, kok., Sipoo
Varsinainen jäsen: Reijo Vuorento, sd., Helsinki
Varajäsen: Tarja Kantola, sd., Helsinki
Varsinainen jäsen: Pirjo Komulainen, sd., Järvenpää
Varajäsen: Janne Bruun, sd., Hyvinkää
Varsinainen jäsen: Ulla Kaukola, sd., Vantaa
Varajäsen: Jari Sainio, sd., Vantaa
Varsinainen jäsen: Leo Stranius, vihr., Helsinki
Varajäsen: Eeva Hava, vihr., Myrskylä
Varsinainen jäsen: Reetta Hyvärinen, vihr., Kirkkonummi
Varajäsen: Kari Saari, vihr., Vantaa
Varsinainen jäsen: Johannes Nieminen, ps., Helsinki
Varajäsen: Martina Houtsonen, ps., Helsinki
Varsinainen jäsen: Frida Sigfrids, r., Porvoo
Varajäsen: Sven Holmberg, r., Raasepori
Varsinainen jäsen: Pia Lohikoski, vas., Kerava
Varajäsen: Ville Uusivuori, vas., Espoo
Mahdollisuus muutoksenhakuun
Jos koet, että maakuntahallitus on tehnyt virheellisen päätöksen, voit vaatia siihen muutosta. Päätöksemme mukana on aina tieto siitä, kuka ja mihin päätöksestä voi valittaa tai miten siitä voi tehdä oikaisuvaatimuksen.
Uudenmaan maakunnan päätöksentekoa ohjaavat säännöt
Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet
Ilmoitusvelvollisia ovat maakuntavaltuuston puheenjohtajat, maakuntahallituksen jäsenet, tarkastuslautakunnan puheenjohtajat sekä viranhaltijoista maakuntajohtaja ja aluesuunnittelun johtaja.
Tutustu myös

Maakuntavaltuusto
Maakuntavaltuuston jäsenet ovat Uudenmaan kunnanvaltuustojen edustajia. Valtuusto päättää maakunnan liiton taloudesta ja toiminnasta kokonaisuutena ja se valitsee maakuntahallituksen. Sen asema vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa.
Lisätietoja maakunnan päätöksenteosta

Inka Tikkanen
Hallintojohtaja
inka.tikkanen@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, päätöksenteon tuki, Uudenmaan liiton strategia
Palvelee myös ruotsiksi
Ajankohtaista

15.5.2023
Maakuntahallituksen päätökset 15.5.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 15. toukokuuta. Maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että se myöntää maakuntajohtaja Ossi Savolaiselle eron maakuntajohtajan virasta 1.10.2024 alkaen eläköitymisen vuoksi.

21.4.2023
Maakuntahallituksen kokouksen 17.4.2023 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 17. huhtikuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Sivu päivitetty viimeksi: 30.1.2023