Maakuntahallituksen kokouksen 27.1.2025 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 27. tammikuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme. Kuntien ja kuntalaisten katsotaan saaneen tiedon maakuntahallituksen päätöksistä seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on julkaistu.
Tutustu myös näihin
Artikkeli
7.10.2026
Tulevaisuuden liikennettä Itämerellä ja kaupunkien ilmatilassa
Itämeren alueella turvallinen liikkuminen vesillä ja ilmassa rakentuu yhä enemmän ajantasaisen tiedon, toimivien varajärjestelmien ja ennakoinnin varaan. Interreg Baltic Sea Region -ohjelman hankkeissa suomalaiset toimijat ovat kehittäneet ratkaisuja, jotka parantavat navigointia, auttavat varautumaan häiriöihin sekä valmistavat kaupunkeja droonien yleistymiseen.
Uutinen
2.10.2026
VISIO-kaava etenee kohti ehdotusvaihetta – palautteen perusteella tarkennetaan kaavaratkaisuja
Luonnosvaiheen palaute, vuorovaikutus ja lisäselvitykset ohjaavat maakuntakaavan jatkovalmistelua Uudellamaalla. Näiden perusteella tarkennetaan muun muassa luonto- ja energiaverkostoja, liikenteen ja logistiikan yhteyksiä sekä teollisuuden ja vesihuollon aluevarauksia.