Maakuntahallituksen päätökset 17.5.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 17. toukokuuta etäyhteyksin. Hallitus hyväksyi liiton lausunnon Hangon Koverharin ja Lappohjan yleiskaavaehdotuksesta. Euroopan yrittäjyysalue -teemavuoden tueksi päätettiin perustaa hanke ”Vihreän ja digitaalisen yrittäjyyden tukeminen Uudellamaalla”.
Lisäksi maakuntahallitus merkitsi tiedoksi arvioinnin hankkeista, jotka toteutuivat koronapandemian vaikutusten lieventämiseen ja kriisistä toipumiseen myönnetyllä liiton kriisirahoituksella.
Kokouksen päätökset tehtiin esityslistan ehdotusten mukaan.
Kokousasiat ja linkit esityksiin:
Lausunto Hangon Koverharin ja Lappohjan alueen yleiskaavan ehdotuksesta
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Vihreän ja digitaalisen yrittäjyyden tukeminen Uudellamaalla – EER 2021-2022 -hankkeen perustaminen
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan kriisirahoitushankkeiden toteutuksen ja vaikuttavuuden arviointi
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Johtajien antamat lausunnot
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Aluekehittämisen vastuualueen tilannekatsaus (maakuntavaltuustolle)
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Aluesuunnittelun vastuualueen tilannekatsaus (maakuntavaltuustolle)
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hallintosäännön päivittäminen (maakuntavaltuustolle)
Maakuntahallitus kävi evästyskeskustelun, jonka pohjalta esittelijä tekee tarkennuksia maakuntavaltuuston kokouksen esitykseen.
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Vaalien valmistelutoimikunta: Jäsenmuutos
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Oikaisuvaatimus: Maakuntahallituksen päätös 26.4.2021 § 49
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Oikaisuvaatimus: Maakuntajohtajan päätös 28.4.2021 § 80
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Ilmoitusasioita
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Valmistuneet julkaisut
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Kokousaikataulu tiedoksi ja kuntien edustajainkokouksen ajasta ja paikasta päättäminen
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Markku Markkula, puh. 050 464 2455
Tutustu myös näihin
Ilmoitus
4.11.2025
Maakuntahallituksen kokouksen 27.10.2025 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 27. lokakuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
27.10.2025
Maakuntahallitus avasi AKKE-rahoitushaun EU-hankevalmisteluun ja hyväksyi lausuntoja osayleiskaavoista
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 27. lokakuuta. Kokouksessa hallitus päätti avata Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaun EU-hankevalmisteluun.