Maakuntahallitus avasi AKKE-rahoitushaun EU-hankevalmisteluun ja hyväksyi lausuntoja osayleiskaavoista
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 27. lokakuuta. Kokouksessa hallitus päätti avata Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaun EU-hankevalmisteluun. Haku avautuu 30. lokakuuta.
Hallitus päätti lausunnoista Nurmijärven Savikon aurinkovoima-alueen osayleiskaavaluonnoksesta sekä Keravan Eteläisen Jokilaakson ja Kirkkonummen Kantvikin osayleiskaavaehdotuksista. Se kävi myös evästyskeskustelut edunvalvonnan linjauksista ja talousarvion jatkovalmistelusta.
Lisäksi hallitus nimesi poliittiset edustajat kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin sekä maakunnan liiton ja sen jäsenkuntien edustajat maakunnan yhteistyöryhmään.
Kokousasiat ja linkit päätösesityksiin
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -rahoitushaun avaaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lausunto Nurmijärven Savikon aurinkovoima-alueen osayleiskaavaluonnoksesta(Siirryt toiseen palveluun)
Maakuntahallituksen jäsen Laura Korpinen (ps., Helsinki) teki lausuntoon vastaesityksen, mutta esitys raukesi kannattamattomana. Lausunto hyväksyttiin päätösesityksen mukaan. Laura Korpinen ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen maakuntahallituksen päätökseen.
Lausunto Keravan Eteläisen Jokilaakson osayleiskaavaehdotuksesta(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lausunto Kirkkonummen Kantvikin osayleiskaavaehdotuksesta(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Uudenmaan liiton poliittisten edustajien nimeäminen kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin(Siirryt toiseen palveluun)
Hallitus nimesi poliittiset edustajat kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin:
- Baltic Sea States Subregional Cooperation (BSSSC): Tarja Kantola (sd., Helsinki)
- Conference of Peripheral Maritime Regions (CPMR): Fatim Diarra (vihr., Helsinki)
- CPMR:n Itämerikomission energia- ja ilmastotyöryhmä: ryhmän puheenjohtaja Markku Markkula (kok., Espoo). Puheenjohtajuuden päättymisen jälkeen ryhmään nimetään sosialidemokraattien edustaja.
- Euroopan metropolialueiden verkosto EMA: Jarno Limnell (kok., Espoo)
- Semiconductor Regions Alliance ESRA: Jarno Limnell (kok., Espoo)
- Liikenneasioihin keskittynyt POLIS-järjestö: Silvia Modig (vas., Helsinki)
- Helsinki-Forssa-Pori-neuvottelukunta: Toni Paussu (ps., Helsinki)
- Etelä-Suomen maakuntien neuvottelukunta: Frida Sigfrids (r., Porvoo)
Maakunnan liiton ja sen jäsenkuntien edustajien valitseminen maakunnan yhteistyöryhmään(Siirryt toiseen palveluun)
Maakunnan yhteistyöryhmään (MYR) hallitus nimesi maakunnan liiton ja sen jäsenkuntien edustajiksi:
- puheenjohtaja Markku Markkula (kok., Espoo), varajäsen Jarno Limnell (kok., Espoo)
- Taina Lackman (sd., Lohja), varajäsen Vilja Haukkamäki (sd., Vihti)
- Sirpa Hertell (vihr., Espoo), varajäsen Verna Finström (vihr., Espoo)
- Timo Haapaniemi (kok., Kirkkonummi), varajäsen Mika Kasonen (kok., Vantaa)
- Tanveer Choudhry (sd., Helsinki), varajäsen Tarja Kantola (sd., Helsinki)
- Silvia Modig (vas., Helsinki), varajäsen Juhani Lohikoski (vas., Kerava)
- Risto Rautava (kok., Helsinki), varajäsen Anni Laitasalo-Kekkonen (kok., Helsinki)
- Frida Sigfrids (r., Porvoo), varajäsen Björn Siggberg (r. Raasepori)
Evästyskeskustelu: Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjaukset vuosille 2025–2029(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Evästyskeskustelu: Vuoden 2026 talousarviovalmistelun lähtökohdat(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lausunto maakuntavaltuustolle vuoden 2024 arviointikertomuksesta(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Uudenmaan kuntien edustajainkokouksen päätöksestä tehdystä valituksesta(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Vastuualueiden ja tukiyksiköiden keskeisimmät tehtävät(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Osavuosikatsaus 3/2025 (talouden ajankohtaiskatsaus)(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Luottamushenkilöiden matkamääräykset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Viranhaltijoiden päätökset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Johtajien antamat lausunnot(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Kokousaikataulu tiedoksi(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan. Loppuvuoden hallituksen kokoukset pidetään klo 8.30–10.30.
Lisätietoja:
Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi.
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Pöytäkirjanpitäjä:
Liisa Isokangas
Hallintojohtaja
liisa.isokangas@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta
Tutustu myös näihin
Uutinen
12.10.2026
Helsinki–Tallinna-tunnelin suunnittelussa on aika edetä
Seuraavaan hallitusohjelmaan tulee tehdä selkeä kirjaus Helsinki–Tallinna-tunnelin suunnittelun jatkamisesta Suomen ja Viron valtioiden välisenä yhteistyönä, kirjoittavat Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarno Limnell ja maakuntajohtaja Tuija Telén.
Uutinen
6.10.2026
Kannanotto: Kasvu tehdään maakunnissa – maakuntien liitot mukaan kumppanuussuunnitelman valmisteluun
Suomen maakuntahallitusten puheenjohtajat esittävät, että maakuntien liitot otetaan viipymättä mukaan kansallisen ja alueellisen kumppanuussuunnitelman (NRP) valmisteluun tasavertaisina kumppaneina.
Uutinen
2.10.2026
VISIO-kaava etenee kohti ehdotusvaihetta – palautteen perusteella tarkennetaan kaavaratkaisuja
Luonnosvaiheen palaute, vuorovaikutus ja lisäselvitykset ohjaavat maakuntakaavan jatkovalmistelua Uudellamaalla. Näiden perusteella tarkennetaan muun muassa luonto- ja energiaverkostoja, liikenteen ja logistiikan yhteyksiä sekä teollisuuden ja vesihuollon aluevarauksia.
Uutinen
29.9.2026
Uudenmaan kulttuurifoorumissa pohdittiin kulttuurin roolia muuttuvassa maailmassa
Uudenmaan kulttuurifoorumi kokosi 28. syyskuuta 250 kulttuurin ja luovan alan toimijaa Helsingin Musiikkitalolle pohtimaan alan tulevaisuutta. Keskusteluissa nousivat esiin tekoälyn vaikutukset luovaan työhön, kulttuurin rahoitus sekä tarve kokeilla ja ottaa riskejä.