Pentti Arajärvi jatkaa maakuntavaltuuston puheenjohtajana, Jarno Limnell maakuntahallituksen johtoon
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa 2. syyskuuta Helsingin kaupungintalolla. Se valitsi maakuntavaltuuston puheenjohtajat ja maakuntahallituksen jäsenet.
Maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi valittiin sosialidemokraatteja edustava helsinkiläinen Pentti Arajärvi. Maakuntavaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nimettiin Mari Holopainen (vihr., Helsinki) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Arja Karhuvaara (kok., Helsinki).
Maakuntahallituksen puheenjohtajaksi valittiin espoolainen Jarno Limnell, joka edustaa kokoomusta. Maakuntahallituksen varapuheenjohtajat ovat Ulla Kaukola (sd., Vantaa) ja Silvia Modig (vas., Helsinki).

Maakuntahallitukseen valittiin 16 jäsentä
Maakuntahallitus johtaa Uudenmaan liiton strategista toimintaa, hallintoa ja taloutta sekä valvoo maakunnan etua. Verrattuna edelliseen kauteen maakuntahallituksen jäsenmäärä kasvoi yhdellä jäsenellä 16 jäseneen.
Helsinkiä maakuntahallituksessa edustaa kuusi jäsentä. Espoosta hallitukseen tulee väestönkasvun vuoksi kolme jäsentä aiemman kahden sijaan. Vantaalaisia maakuntahallituksessa tulee olemaan kaksi. Uudenmaan 23 muusta kunnasta on yhteensä viisi jäsentä, jotka ovat Hyvinkäältä, Keravalta, Kirkkonummelta, Lohjalta, ja Porvoosta. Lisäksi kokouksissa, joissa tehdään strategisia päätöksiä, on alle 100 000 asukkaan kuntia edustavilla varajäsenillä läsnäolo- ja puheoikeus.
Maakuntahallituksessa tulee olemaan viisi kokoomuslaista ja neljä sosialidemokraattia. Vihreitä edustaa kolme jäsentä ja vasemmistoliittoa kaksi. Perussuomalaisista ja ruotsalaisesta kansanpuolueesta on kummastakin yksi jäsen maakuntahallituksessa. Paikkajako perustuu kunnallisvaalien tulokseen Uudellamaalla.
Maakuntahallituksen kokoonpano 2025–2029:
- puheenjohtaja Jarno Limnell, kok., Espoo, varajäsen Markku Markkula, kok., Espoo
- 1. varapuheenjohtaja Ulla Kaukola, sd., Vantaa, varajäsen Sirkka-Liisa Kähärä, sd., Vantaa
- 2. varapuheenjohtaja Silvia Modig, vas., Helsinki, varajäsen Alma Tuuva, vas., Helsinki
- Timo Haapaniemi, kok., Kirkkonummi, varajäsen Mikko Maukonen, kok., Askola
- Mika Kasonen, kok., Vantaa, varajäsen Sakari Rokkanen, kok., Vantaa
- Anni Laitasalo-Kekkonen, kok., Helsinki, varajäsen Mikael Vuorinen, kok., Helsinki
- Risto Rautava, kok., Helsinki, varajäsen Mervi Kärkkäinen, kok., Helsinki
- Tanveer Choudhry, sd., Helsinki, varajäsen Tarja Kantola, sd., Helsinki
- Taina Lackman, sd., Lohja, varajäsen Vilja Haukkamäki, sd., Vihti
- Pekka Laine, sd., Hyvinkää, varajäsen Timo Haimala, sd., Järvenpää
- Fatim Diarra, vihr., Helsinki, varajäsen Anne-Mari Aalto-Samateh, vihr., Helsinki
- Tiina Elo, vihr., Espoo, varajäsen Verna Finström, vihr., Espoo
- Mikki Kauste, vihr., Espoo, varajäsen Sirpa Hertell, vihr., Espoo
- Juhani Lohikoski, vas., Kerava, varajäsen Erkki Laukkanen, vas., Mäntsälä
- Laura Korpinen, ps., Helsinki, varajäsen Toni Paussu, ps., Helsinki
- Frida Sigfrids, r., Porvoo, varajäsen Björn Siggberg, r., Raasepori
Maakuntavaltuusto valitsi kokouksessaan myös tarkastuslautakunnan Uudenmaan liitolle.
Tarkastuslautakunnan kokoonpano 2025–2029:
- puheenjohtaja Nina Suomalainen, kok., Helsinki, varajäsen Pekka Pirkkala, kok., Helsinki
- varapuheenjohtaja Hilkka Ahde, sd., Helsinki, varajäsen Ville Jalovaara, sd., Helsinki
- Petri Kokko, kok., Hyvinkää, varajäsen Heli Ronkanen, kok., Hyvinkää
- Antti Brunni, vihr., Espoo, varajäsen Sofia Virtanen, vihr., Espoo

Lisätietoja:
Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi.
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Vaalien valmistelutoimikunnan sihteeri:
Janne Tamminen
Erityisasiantuntija
janne.tamminen@uudenmaanliitto.fi
Kansainväliset verkostot, Uudenmaan vaalien valmistelutoimikunta
Palvelee myös ruotsiksi
Pöytäkirjanpitäjä:
Liisa Isokangas
Hallintojohtaja
liisa.isokangas@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta
Tutustu myös näihin
Ilmoitus
30.10.2026
Maakuntahallituksen kokouksen 26.10.2026 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 26. lokakuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.
Uutinen
26.10.2026
Uudenmaan liitto pitää Östersundomin osayleiskaavaehdotusta onnistuneena
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 26. lokakuuta Kirkkonummella. Hallitus hyväksyi lausunnon Helsingin Östersundomin osayleiskaavasta, joka on nyt ehdotusvaiheessa.
Blogi
21.10.2026
Kuka ohjaa datakeskuksia? Etsintäkuulutus työkalulle
Datakeskuksia suunnitellaan Suomeen ja myös Uudellemaalle tahtiin, joka saa suunnittelijan kulmakarvat nousemaan. Rakennelmat ovat isoja, kuluttavat paljon sähköä ja tuottavat valtavasti lämpöä. Mutta kuka kokonaisuutta oikeastaan ohjaa, kysyy Henri Jutila.