
Väestötilastot sisältävät kuukausittain päivittyvää ennakkotietoa Uudenmaan ja muun Suomen väestöstä. Lisäksi tutustuttavissa on väestöennuste ja tarkempaa tietoa Uudenmaan väestöstä.
Väestön ennakkotieto
Tilastokeskuksen väestön ennakkotiedot päivittyvät kuukausittain. Lopulliset väestötiedot Tilastokeskus julkaisee tilastovuotta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä.
Tietoa väestöstä
Väestöennuste
Tilastokeskuksen alueellinen väestöennuste kuvaa tulevaa väestökehitystä ulottuen vuoteen 2040. Ennusteessa lasketaan, mikä olisi alueen tuleva väestö, jos viime vuosien väestökehitys jatkuisi samanlaisena. Tiedot julkaistaan kolmen vuoden välein. Viimeisin päivitys on syksyltä 2021.
Tutustu myös

Työllisyystilastot
Työllisyystilastot kuvaavat työllisten, työttömien ja työpaikkojen määrää sekä työllisyys- ja työttömyysastetta Uudellamaalla ja muualla Suomessa.
Lisätietoja Uudenmaan väestötilastoista

Johannes Herala
Erityisasiantuntija
johannes.herala@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan alueellinen kehitys, kunta- ja aluetalous, toimintaympäristön analyysit, erillisselvitykset
Ajankohtaista

31.5.2023
Nato-jäsenyys avaa Uudellemaalle mahdollisuuksia puolustusteollisuuteen, innovaatioihin ja vientiin
Suomen jäsenyys Natossa vaikuttaa asioihin monella tasolla. Tulevaisuustutkassa keskiviikkona 31. toukokuuta pohdittiin, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle.

17.5.2023
Uudenmaan rooli ja mahdollisuudet Naton jäsenmaa Suomessa teemana Tulevaisuustutkassa 31.5.
Keskiviikkona 31.5. klo 8.15–9.30 järjestettävässä Tulevaisuustutkassa kiinnostaa, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle. Jäsenyydellä on heijastusvaikutuksia Uudenmaan tulevaisuuteen esimerkiksi turvallisuuden, liike-elämän mahdollisuuksien ja aluekehittämisen näkökulmasta.
Sivu päivitetty viimeksi: 24.5.2022