Uudet verkkosivumme on julkaistu

Olemme avanneet kokonaan uudistetun uudenmaanliitto.fi-sivuston. Uutta ovat niin käyttöliittymä, ulkoasu kuin sisällöt kolmella kielellä. Tavoitteena on ollut käyttäjäystävällinen ja saavutettava julkishallinnon verkkosivusto.
Punaisena lankana uudistustyössä on ollut tehdä mielenkiintoiset, käyttäjää palvelevat sivut, joilta tieto löytyy helposti ja joilla käyttäjän on helppo edetä. Suomen- ja ruotsinkieliset sisällöt ovat lähes samat. Englanninkielinen, suppeampi osio palvelee kansainvälisiä lukijoita, lähinnä liiton yhteistyöalueilla. Sivut toimivat hyvin kaikilla laitteilla, myös älypuhelimissa ja tableteissa.
Tavoitteena on ollut käyttäjäystävällinen ja saavutettava julkishallinnon verkkosivusto.
– Lähdimme rakentamaan ennen kaikkea saavutettavaa, kaikille helppokäyttöistä sivustoa. Vanha sivusto oli yhdeksän vuoden takaa ja vaikka pienempiä uudistuksia oli tehty useampia, oli se tullut kömpelyydessään tiensä päähän, kertoo viestintäpäällikkö Seija Elo.
Raikas ulkoasu ja tuhti sisältö
Uuden sivuston ulkoasu on modernin raikas ja kuvia on käytetty runsaasti. Maakunnan monet kasvot näyttäytyvät kuvituksessa. Uusi toteutus antaa ylläpitäjille runsaasti mahdollisuuksia erilaisiin visuaalisiin nostoihin, jotka helpottavat lukijaa hahmottamaan sisältöjä.
Uudenmaan liiton päätehtävistä alueen kehittämisen ja hankerahoituksen sekä maakuntakaavoituksen ja liikennesuunnittelun teemat ovat näkyvästi ja kattavasti esillä. Tehtäviin on tuotu rinnalle ajankohtainen ilmastotyö. Aiempaa paremmin on nostettu esille muista aluehallinnon toimijoista liiton erottava luottamushenkilöhallinto päätöksentekoelimineen.
– Ilmastotyö on aihe, joka on tänä päivänä useimpien asiantuntijoidemme työpöydällä, niin aluesuunnittelussa kuin aluekehittämisessäkin, ja meillä on tarjota vetoapua esimerkiksi Uudenmaan kutien ilmastotyöhön, Elo muistuttaa.
Sivuston suunnittelussa otettiin koppia myös havainnosta, että korona-aika Uudenmaan sulkuineen herätti mielenkiinnon maakunnan aluetietoja kohtaan. Uusimaa-tiedon etsijöiden määrä on monikertaistunut. Uudistettu tilastopalvelu tarjoaa Uuttamaata ja sen kuntia esittelevät luvut havainnollisina kuvioina, joista pääsee kätevästi käsiksi myös itse lukuihin. Asiantuntijakäyttöön liitto tarjoaa kartta- ja paikkatietoaineistoja maksutta.
Uutena palveluna tarjolla on Uudenmaan liiton antamat lausunnot, joita pääsee nyt lukemaan verkossa.
Sivusto toteutettiin yhteistyössä Poutapilvi web design Oy:n kanssa. Suunnitteluvaiheen konseptoinnin tukena oli North Patrol Oy.
Tervetuloa tutustumaan uusiin sivuihimme ja antamaan palautetta!
Lisätietoja:

Seija Elo
Viestintäpäällikkö
Media-, omistaja- ja sidosryhmäviestintä, verkkosivujen päätoimittaja
Tutustu myös näihin

5.12.2023
Itämeren alueen Interreg-ohjelman rahoitushaku avautuu 17.1.
EU:n Itämeren alueen Interreg-ohjelma (Interreg Baltic Sea Region, BSR) avaa rahoitushaun 17. tammikuuta 2024. Käynnistyvän haun teemat ovat Innovatiiviset yhteisöt ja Ilmastoneutraalit yhteisöt. Itämeriohjelman EU-rahoitus on tarkoitettu julkisten ja yksityisten organisaatioiden hankkeille, joissa ratkotaan yhteistyössä Itämeren alueen haasteita.

4.12.2023
Uudenmaan liitto ajaa muutoksia EU:n ehdottamaan maaperädirektiiviin
Euroopan komissio julkisti kesällä ehdotuksensa maaperädirektiiviksi, joka tähtää maaperän kestävän käytön parantamiseen. Uudenmaan liitto pitää päätavoitetta hyvänä, mutta jätti marraskuussa direktiiviin omat korjausehdotuksensa, joissa se toivoo lainvalmistelijoiden huomioivan jäsenmaiden erityispiirteet maankäytössä ja sen suunnittelussa.