Ehdota Uusimaa-palkinnon saajaa – Teemana kulttuuriperintö ja kestävä kehitys

Uudenmaan liitto etsii jälleen Uusimaa-palkinnon saajaa. Tällä kertaa palkitaan työ uusimaalaisen yhteistyön, kulttuurin ja ekologisesti kestävämpien elämäntapojen edistämiseksi maakunnassa. Kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa 15. elokuuta asti. Palkittu henkilö, yhteisö, järjestö, yritys tai kunta saa 5 000 euroa toimintansa tueksi.
Uusimaa-palkinto jaetaan tunnustuksena työstä, jossa kulttuuriperinnön keinoin tai kautta edistetään kestävämpiin elämäntapoihin siirtymistä. Uusimaa on kohtaamisten ja vuorovaikutuksen maakunta, ja valinnassa arvostetaan ennakkoluulottomia toimintamalleja kulttuuri-, yritys- tai järjestötoiminnassa. Kekseliäisyys, rohkeus ja yhteistyö ovat valtteja.
– Uudellamaalla kulttuuri ja siten myös elävä kulttuuriperintö ovat tärkeä yhdistävä tekijä. Yhteisen, moninaisen ja monimuotoisen kulttuuriperinnön tunteminen, kehittäminen ja eteenpäin vieminen luovat mahdollisuuksia vahvistaa alueella asuvien osallisuutta ja hyvinvointia, sanoo kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara Uudenmaan liitosta.
Mitä kulttuuriperintö on?
Kulttuuriperintöä syntyy ihmisen toiminnan tuloksena, vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Se kertoo arvojen, uskomusten, tietojen, taitojen ja perinteiden muutoksesta. Kulttuuriperintö voi olla aineellista, aineetonta tai digitaalista. Sitä uudistetaan, säilytetään ja siirretään tuleville sukupolville.
Ajassa elävä perintö on kehittyvää ja moninaista. Se on toimintaa, taitoja, tarinoita, jotka luovat yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Elävää, aineetonta kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi vappusima, karaoke, hapanjuurileivonta, kestävää tulevaisuutta edistävät innovaatiot ja luontotaidot. Aineellista kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi rakennukset, maisemien käyttö ja julkinen taide. Digitaalista kulttuuriperintöä ovat esimerkiksi erilaiset sovellukset ja alustat, mobiilipelit ja verkon keskustelupalstat.
Palkitseminen marraskuussa
Uusimaa-palkinto jaetaan marraskuussa Uudenmaan maakuntaparlamentissa, jossa on koolla vuosittain useampi sata uusimaalaista päättäjää ja asiantuntijaa.
Palkintoraadissa on Uudenmaan liiton lisäksi jäseninä Helsingin yliopisto, Ylen Uudenmaan aluetoimitus, kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry, sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE ry, Museovirasto, Helsingin seudun kauppakamari sekä Taiteen edistämiskeskus.
Uusimaa-palkintoa on jaettu jo vuodesta 1982 alkaen. Ensimmäisen palkinnon sai kirjailija Eeva Joenpelto ja viimeksi palkittiin Hanna Yli-Tepsa ja Johanna Almark, jotka herättelevät tietoisuutta ilmastonmuutoksesta musiikin keinoin.
Lisätietoja:

Katriina Rosavaara
Asiantuntija
katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi
Kulttuuriasiat, Uusimaa-palkinto
Tutustu myös näihin

12.4.2023
Tervetuloa ehdottamaan Uudenmaan yrityspalkinnon saajia – Vastuullisuus ja vaikuttavuus palkitaan
Uudenmaan yrityspalkinnon haku on avoinna 15. elokuuta asti. Tällä kertaa punnitaan yritysten vastuullisuutta ja vaikuttavuutta. Palkinnot kolmessa sarjassa myöntää Uudenmaan liiton, alueen yrittäjäjärjestöjen sekä ELY-keskuksen yhteinen raati.

8.12.2022
Uudenmaan yrityspalkinnon voittanut Delipap tuo vastuullisuutta kertakäyttökulttuuriin
Uudenmaan yrityspalkinnon 2023 PK-yrityksen sarjassa pokannut Delipap on tuonut vastuullisuutta kertakäyttöisten tuotteiden maailmaan. Kertakäyttöisen kulutustavaran valmistajaa ei välttämättä heti mielletä ympäristöviisaaksi tai edelläkävijäksi. Delipapilla ympäristövastuullisuus on kuitenkin alusta asti ollut koko liiketoiminnan keskiössä.