Uudenmaan liitto on yksi kansainvälisen RISEMED4EU-hankeen kumppaneista. Kolmivuotisen hankkeen tavoitteena on vauhdittaa terveysteknologian hyödyntämistä ja tuoda digitaaliset innovaatiot entistä tehokkaammin osaksi eurooppalaista terveydenhoitoa.
Terveysteknologia on nopeasti kasvava ala, jolla on suuri merkitys Uudenmaan alueelle. Ala luo työpaikkoja ja vientituloja, mutta kohtaa samalla tiukkaa kilpailua ja monimutkaista sääntelyä. Kasvun turvaaminen edellyttää kansainvälistä yhteistyötä, uusien ratkaisujen käyttöönottoa sekä vahvaa sääntelyosaamista.
Kunnille digitaaliset ratkaisut tarjoavat merkittäviä säästömahdollisuuksia, erityisesti sairauksien ennaltaehkäisyssä. Ne eurooppalaiset alueet, jotka onnistuvat tuotteistamaan tutkimustuloksia ja hyödyntämään terveystietoa, pystyvät myös hillitsemään terveydenhuollon kustannusten nousua tehokkaimmin.
Hanketta vetää Saksan Saksi-Anhaltin osavaltio, ja siinä on mukana Euroopan johtavia terveysteknologia-alueita ja alan yrityksiä muun muassa Alankomaista, Espanjasta, Italiasta, Saksasta ja Suomesta.
Hanke alkoi toukokuussa 2025 ja jatkuu huhtikuuhun 2028, minkä jälkeen seuraa vuoden mittainen seurantajakso. Rahoitus tulee Euroopan Unionin Interreg Europe -ohjelmasta.

Lisätietoja hankkeesta:
Heikki Kallasvaara
EU-erityisasiantuntija
heikki.kallasvaara@uudenmaanliitto.fi
EU-hankevalmistelu, Horizon Europe-ohjelma ja EU:n erillisohjelmat, Älykäs erikoistuminen - Uudistuva teollisuus- ja innovatiiviset palvelut
Palvelee myös ruotsiksi
Ajankohtaista
Artikkeli
7.10.2026
Tulevaisuuden liikennettä Itämerellä ja kaupunkien ilmatilassa
Itämeren alueella turvallinen liikkuminen vesillä ja ilmassa rakentuu yhä enemmän ajantasaisen tiedon, toimivien varajärjestelmien ja ennakoinnin varaan. Interreg Baltic Sea Region -ohjelman hankkeissa suomalaiset toimijat ovat kehittäneet ratkaisuja, jotka parantavat navigointia, auttavat varautumaan häiriöihin sekä valmistavat kaupunkeja droonien yleistymiseen.
Uutinen
6.10.2026
Lumomaa-hanke tuo luonnonarvomarkkinat maakuntiin
Uudenmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan liitot, Varsinais-Suomen Valonia sekä Suomen ympäristökeskus Syke tekevät vuosina 2026–2028 yhteistyötä luonnonarvomarkkinoiden käynnistämiseksi maakunnissa. Lumomaa-hanke tuo yhteen luonnonarvojen myyjät ja ostajat, kehittää luonnonarvomarkkinoiden toimintamalleja ja pilotoi kaupankäyntiä käytännössä.
Sivu päivitetty viimeksi: 9.1.2026