Maakuntahallituksen päätökset 13.5.: Vihreän siirtymän vaihemaakuntakaavatyö käyntiin
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 13. toukokuuta. Maakuntahallitus päätti käynnistää vihreän siirtymän vaihemaakuntakaavan laadinnan ja viedä asian tiedoksi maakuntavaltuustolle. Valtuusto kokoontuu kesäkuussa.
Helsingin kaupungille annettiin lausunto Viikinrannan–Lahdenväylän osayleiskaavaluonnoksesta. Lisäksi hallitus hyväksyi Uudenmaan ja Saksan Brandenburgin välisen yhteistyöasiakirjan.
Kokousasiat ja linkit esityslistaan
Vihreän siirtymän vaihemaakuntakaavan laadinnan käynnistäminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lausunto Viikinrannan–Lahdenväylän osayleiskaavaluonnoksesta(Siirryt toiseen palveluun)
Maakuntahallituksen jäsen Mervi Syväranta (ps, Espoo) esitti puheenjohtaja Markku Markkulan (kok, Espoo) kannattamana, että lausunnossa ei puolleta nopeusrajoituksen laskua 60 kilometriin tunnissa osuudella Koskelan liittymä – Kivikon liittymä. Äänestyksen jälkeen Syvärannan esitys hyväksyttiin äänin 7–7 puheenjohtajan äänen ratkaistessa.
Uudenmaan ja Brandenburgin välisen yhteistyöasiakirjan hyväksyminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Uudenmaan liiton edustajan nimeäminen ESRA-verkostoon(Siirryt toiseen palveluun)
Maakuntajohtaja muutti päätösesityksensä muotoon ”maakuntahallitus päättää Uudenmaan liiton edustajasta ESRA-verkostoon ensimmäisen yleiskokouksen jälkeen ja toteaa, että ensimmäiseen yleiskokoukseen osallistuu maakuntajohtaja”. Hyväksyttiin muutetun päätösesityksen mukaan.
Johtajien antamat lausunnot(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Ylimmän johdon virkasuhteisiin kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen ja maakuntajohtajan varahenkilön nimeäminen kesällä 2024(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Osavuosikatsaus 1/2024(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Aluekehittämisen vastuualueen ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Aluesuunnittelun vastuualueen ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Luottamushenkilöiden matkamääräykset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Viranhaltijoiden päätökset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Kokousaikataulu tiedoksi(Siirryt toiseen palveluun)
Ulla Kaukola (sd, Vantaa) esitti, että jatkossa siirryttäisiin lähikokouksiin. Äänestyksen jälkeen päädyttiin jatkamaan nykyistä hybridikäytäntöä äänin 8–5.
Lisätietoja:
Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi.
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Tutustu myös näihin
Uutinen
9.6.2026
Maakuntavaltuusto kokoontui 9.6. – Uusimaa etenee ilmasto- ja innovaatiotavoitteissaan
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui tiistaina 9. kesäkuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Käsiteltävänä oli muun muassa aiemman maakuntaohjelman eli Uusimaa-ohjelman seurantaraportti sekä Uudenmaan liiton vuoden 2025 tilinpäätös.
Ilmoitus
1.6.2026
Maakuntahallituksen kokouksen 25.5.2026 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 25. toukokuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.