Maakuntahallitus 22.3.: Lausunto Helsingin maanalaisen yleiskaavan ehdotuksesta

Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui etäyhteyksin maanantaina 22. maaliskuuta. Hallitus hyväksyi lausunnon Helsingin maanalaisen yleiskaavan ehdotuksesta sekä liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2020.
Kestävän kasvun ja elinvoiman UKKE-rahoitusta päätettiin myöntää yhdelle hankkeelle.
Yksi UKKE-hakemus poistettiin esityslistalta, muuton päätökset tehtiin esityslistan esitysten mukaan.
Kokousasiat:
Lausunto Helsingin maanalaisen yleiskaavan ehdotuksesta
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan liiton toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 2020 hyväksyminen
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoituspäätös; ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämisellä; Laurea-ammattikorkeakoulu Oy
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoituspäätös; Touchless Travel Helsinki-Vantaa – Maailman terveysturvallisin lentokenttä; Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy
Esittelijä poisti asian esityslistalta
Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoituspäätös; Co/Stage – Common skills for stages; Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan Kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (UKKE) -rahoituspäätös; Liikkuva Hyvinkää; Tahko Pesis Oy
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Johtajien antamat lausunnot
Linkki esitykseen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelma ja rakennerahasto-ohjelman rahoitussuunnitelma vuosille 2021–2022 tiedoksi
Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Helsinki-Vantaan lentoaseman alueen saavutettavuuden ja lentoliikenteen yhteistyöverkosto (Avia-verkosto) -projektin toimintakatsaus tiedoksi
Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan liiton henkilöstökertomus 2020 tiedoksi
Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uudenmaan liiton verkkopalvelun uudistaminen: Hallintosäännön mukainen maakuntahallituksen toimivallan delegointi maakuntajohtajalle
Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Kokousaikataulu tiedoksi
Linkki esitykseen (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Markku Markkula, puh. 050 464 2455

Inka Tikkanen
Hallintojohtaja
inka.tikkanen@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, päätöksenteon tuki, Uudenmaan liiton strategia
Palvelee myös ruotsiksi
Tutustu myös näihin

20.9.2023
Maakuntahallituksen kokouksen 18.9.2023 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 18. syyskuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.

19.9.2023
Maakuntavaltuuston kokouksen 12.9.2023 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui 12. syyskuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on asetettu nähtäville verkkosivuillemme 19.9.2023.