Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Artikkeli

Maakuntajohtaja Tuija Telén tavoittelee vahvaa yhteistyötä ja visioi Uudellemaalle mainiota tulevaisuutta

Uudenmaan maakuntajohtajana pari viikkoa sitten aloittanut Tuija Telén kertoo näkemyksiään maakunnan ja Uudenmaan liiton tulevaisuudesta. Hän korostaa Uudenmaan vahvuuksia, kuten kansainvälistä otetta, osaamisen verkostoja ja alueen painoarvoa, ja näkee Uudenmaan liiton roolin vahvana yhteistyön kokoajana maakunnassa. Itseään Telén kuvaa käytännönläheiseksi ja pragmaattiseksi johtajaksi, joka suosii avointa keskustelua ja selkeitä toimintalinjoja.

Asiantuntijaorganisaation ja kansainvälisyyden imu veti maakuntajohtajaksi

Tuija Telén kertoo, että hänen viimeiset viisi vuottaan Karkkilan kaupunginjohtajana ja aiemmat yli kymmenen vuotta Tampereen kaupungilla elinkeino- ja innovaatioasioiden parissa ovat rakentaneet vankan pohjan Uudenmaan maakuntajohtajan tehtävään. Hän nostaa esiin aiemman kokemuksensa kansainvälisestä toiminnasta ja asiantuntijaorganisaation johtamisesta, joita hän pitää keskeisinä elementteinä myös Uudenmaan liiton toiminnassa.

Telén kertoo hakeutuneensa tehtävään nähtyään siinä mahdollisuuden toteuttaa vahvemmin intohimoaan johtajana ja yhteistyön rakentajana.

– Olen itse sellainen jalat maassa ja kädet savessa -tyyppinen ihminen. Insinööritaustasta tulee se, että olen myös hyvin pragmaattinen ja haluan puhua asialähtöisesti, Telén sanoo.

Uudenmaan vahvuuksia, kuten kansainvälistä otetta, osaamisen verkostoja, innovaatioekosysteemejä ja alueen merkittävyyttä koko Suomen veturialueena uusi maakuntajohtaja ylistää vuolaasti. Hän näkee Uudenmaan vahvuuksien muodostavan toisaalta myös haasteen, erityisesti alueen koon ja kuntien erilaisuuden vuoksi. Hän painottaa kuitenkin, että haasteiden ymmärtäminen on avain niiden ratkaisemiseen.

Uudenmaan kansainvälisen yhteistyön tärkeimmät suunnat ovat Telénin mukaan Euroopassa, erityisesti Keski-Euroopassa ja Itämeren alueella, mutta toteaa ettei Brysseliä ja EU-toimintaakaan sovi unohtaa. Lisäksi hän nostaa keskeisiksi kansainvälisiksi kumppaneiksi muut metropolialueet.

– Kaiken kaikkiaan kansainvälinen toiminta on elinehto Uudenmaan kannalta, Telén muistuttaa.

Maakunnan strategiset painotukset kohdallaan

Uudenmaan liiton strategiaa Tuija Telén pitää erityisen onnistuneena, eikä näe tarvetta suunnanmuutokselle.

– Uusimaa-ohjelma antaa meille selvät strategiset suunnat ja kärjet ja pidän siitä, että se on niin selkeästi fokusoitu. En näe tarvetta tässä hetkessä muuttaa suuntaa. Meillä on visio ja missio ja meillä on jo olemassa hyvin selkeät tekemisen tavoitteet, joihin myös verkostoyhteistyössä on sitouduttu, Telén sanoo.

Hän ymmärtää sidosryhmien arvon ja merkityksen, ja korostaa Uudenmaan liiton roolia verkostoyhteistyön edistäjänä ja myös koordinoijana. Maakuntajohtajan mukaan yhteistyö sujuu parhaiten, kun kaikilla toimijoilla on yhteinen näkemys tulevaisuudesta ja jokainen ymmärtää oman roolinsa tavoitteiden edistämisessä.

Telén uskoo, että hänen taustansa uusimaalaisena kaupunginjohtajana antaa hyvät eväät myös alueen kuntien tarpeiden ymmärtämiselle ja huomioimiselle. Hän painottaa, että haluaa tehdä entistäkin parempaa yhteistyötä kuntien kanssa.

Juuret Uudellamaalla

Karkkila on Tuija Telénin lapsuuden maisema. Sekä äidin että isän suku on kotoisin Uudeltamaalta ja molemmat mummolat ovat aikoinaan olleet Lohjalla. Uusimaalaisuus merkitsee hänelle paljon, sillä hän on perheineen asunut pitkiä jaksoja maailmalla. Noina aikoina Karkkila säilyi Suomen tukikohtana.

Kun Teléniltä kysytään lempipaikkoja Uudeltamaalta, vastaus tulee nopeasti.

– Uudeltamaalta tulevat ensimmäisenä mieleeni Karkkilan upeat luontoreitit, sillä saan energiaa metsästä ja luonnosta. Mainitsisin kaksi paikkaa: Pitkälänkosken laavu Karjaanjoen varrella sekä Myllypuisto ja Myllykosken maisemat aivan kotini läheisyydessä, Telén kertoo.

Luonteenpiirteissään Telén korostaa vahvaa positiivista asennettaan ja uskoaan asioiden järjestymiseen. Aktiivisesta ja energisestä otteestaan paitsi työssä, myös vapaa-ajallaan kertoo hänen suunnitelmansa hurauttaa ensi kesänä moottoripyörällään Karkkilasta työpaikalle Pasilaan.

Yhteydet:

Tuija Telén

Maakuntajohtaja

+358 40 801 6009

Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.

Palvelee myös ruotsiksi

Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152

Avainsanat:

Kansainvälisyys