Maakuntavaltuusto kokoontui 9.6. – Uusimaa etenee ilmasto- ja innovaatiotavoitteissaan
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui tiistaina 9. kesäkuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Käsiteltävänä oli muun muassa aiemman maakuntaohjelman eli Uusimaa-ohjelman seurantaraportti sekä Uudenmaan liiton vuoden 2025 tilinpäätös.
Kohti hiilineutraaliutta ja innovatiivisuutta
Uusimaa-ohjelman seurantaraportin mukaan Uusimaa on edennyt ilmastotavoitteissaan ja säilyttänyt asemansa yhtenä Euroopan innovatiivisimmista alueista.
Uudenmaan kokonaispäästöt vähenivät 44 prosenttia ja asukaskohtaiset päästöt 55 prosenttia vuosina 2005–2024. Tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä.
– Teemme jatkossakin töitä sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että siihen sopeutumisen eteen, sanoo maakuntajohtaja Tuija Telén.
Tutkimus- ja kehittämismenojen osuus maakunnan bruttokansantuotteesta nousi 3,8 prosentista 4,1 prosenttiin vuosina 2021–2025. Kehityksen suunta kohti tavoiteltua viittä prosenttia on oikea.
Työllisyystavoitteessa ei kuitenkaan edetty suunnitellusti, vaan työllisyysaste laski neljä prosenttiyksikköä ollen 71,9 prosenttia ohjelmakauden lopussa. Tavoite nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin olisi edellyttänyt, että työllisten määrä kasvaa lähes 12 000 henkilöllä vuosittain.
Maakuntavaltuusto hyväksyi vuoden 2025 lopulla uuden maakuntaohjelman, joka ohjaa Uudenmaan kehittämistä vuosina 2026–2029.
Kokousasiat ja linkit päätösesityksiin:
Reilusti edellä – Uusimaa-ohjelman 2022–2025 seurantaraportti(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Arviointikertomus vuodelta 2025(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Vuoden 2025 tilinpäätöksen käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Ajankohtaisten asioiden katsaus maakuntavaltuustolle(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Vuoden 2026 talousarvion muuttaminen(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Eron myöntäminen maakuntahallituksen varajäsenyydestä (Mervi Kärkkäinen) ja uuden jäsenen valinta(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uusi jäsen Laura Rissanen.
Eron myöntäminen tarkastuslautakunnan jäsenyydestä (Antti Brunni) ja uuden jäsenen valinta(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Uusi Jäsen Janne Kylli.
Vastaus valtuustoaloitteeseen ”Pienilmailua palvelevan alueen osoittaminen maakuntakaavaan ja maakunnan strategisiin linjauksiin”(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hilkka Ahde ehdotti Björn Månssonin ja Johanna Värmälän kannattamana asian palauttamista valmisteluun. Äänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta annettiin 60 ääntä ja asian valmisteluun palauttamisen puolesta äänesti 8. Yksi äänesti tyhjää. Vastaus valtuustoaloitteeseen tuli hyväksytyksi päätösesityksen mukaan.
Kokousaikataulu tiedoksi(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lisätietoja:
Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi.
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Pöytäkirjanpitäjä:
Liisa Isokangas
Hallintojohtaja
liisa.isokangas@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta
Tutustu myös näihin
Ilmoitus
1.6.2026
Maakuntahallituksen kokouksen 25.5.2026 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 25. toukokuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
25.5.2026
Maakuntahallitus hyväksyi Uudenmaan liiton hallitusohjelmatavoitteet
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 25. toukokuuta. Kokouksessa hyväksyttiin Uudenmaan liiton hallitusohjelmatavoitteet vuosille 2027–2031. Uusimaa esittää hallitusohjelmatavoitteissaan seuraavat neljä ratkaisua, joiden tavoitteena on tuottaa Suomeen kasvua …