Maakuntavaltuusto valitsi maakuntajohtajaksi Tuija Telénin
Uudenmaan maakuntavaltuusto on valinnut uudeksi maakuntajohtajaksi diplomi-insinööri Tuija Telénin. Hän siirtyy maakuntajohtajan virkaan Karkkilan kaupunginjohtajan tehtävästä. Virkasuhde on toistaiseksi voimassa oleva.
Maakuntavaltuusto äänesti maakuntajohtajan valinnasta suljetuin lipuin kokouksessaan tiistaina 12. syyskuuta. Telén sai virkavaalissa yhteensä 40 ääntä. Toiseksi tullut Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom sai puolestaan 32 ääntä. Vaalitulos voidaan vahvistaa 30 päivän valitusajan jälkeen.
Karkkilan kaupunginjohtajana Telén aloitti vuonna 2018. Sitä ennen hän on työskennellyt Tampereen kaupungilla johtavissa viroissa, muun muassa yritys- ja yhteiskuntasuhdejohtajana ja pormestarin yhteysjohtajana.
– Uusimaa saa Tuija Telénistä erinomaisen maakuntajohtajan, sillä hän on muutosjohtaja, jolla on vahvaa innovatiivista osaamista edunvalvonnasta ja myös markkinoinnista. Karkkilasta kotoisin olevana hän tuntee hyvin maakuntaamme ja intressejämme. Uudellemaalle on hyötyä Telénin taustasta eri verkostoissa niin kansainvälisesti kuin kotimaassa. Hänellä on erinomaisesti hallussaan julkishallinnon ja etenkin kuntien lainalaisuudet ja päätöksenteko, listaa Telénin ansioita valintaryhmän puheenjohtaja, maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Markkula.
Maakuntajohtajan virkaa tavoitteli yhteensä 18 henkilöä, joista 11 täytti kelpoisuusehdot. Maakuntahallitus päätyi viime viikolla esittämään valtuustolle Telénin tai Oker-Blomin valintaa.
Uusi maakuntajohtaja aloittaa tehtävässään mahdollisesti jo marraskuussa. Vuodesta 2007 alkaen maakuntajohtajana toimineelle Ossi Savolaiselle on myönnetty ero virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.1.2024 alkaen. Sitä ennen hän pitää vuosilomansa.
Lisätietoja:
Valintaryhmän pj., maakuntahallituksen pj. Markku Markkula, markku.markkula@aalto.fi,
puh. 050 464 2455
Pöytäkirjanpitäjä:
Inka Tikkanen
Kehittämispäällikkö
inka.tikkanen@uudenmaanliitto.fi
Strateginen kehittäminen
Palvelee myös ruotsiksi
Päivitetty 20.9.: lisätty linkki tekstitettyyn kokoustallenteeseen.
Tutustu myös näihin
30.9.2024
Maakuntahallituksen kokouksen 23.9.2024 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 23. syyskuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
23.9.2024
Maakuntahallituksen päätökset 23.9.: Uudenmaan työllisyyden tiekartta hyväksyttiin
Maakuntahallitus kokoontui maanantaina 23. syyskuuta. Hallitus käsitteli Uudenmaan työllisyyden tiekarttaa sekä Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -rahoitushakujen avaamista.