Nato-jäsenyys avaa Uudellemaalle mahdollisuuksia puolustusteollisuuteen, innovaatioihin ja vientiin
Suomen jäsenyys Natossa vaikuttaa asioihin monella tasolla. Tulevaisuustutkassa keskiviikkona 31. toukokuuta pohdittiin, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle.
Tilaisuuden juontanut Uudenmaan liiton aluekehitysjohtaja Juha Eskelinen nosti heti alkuun, että Itämeri on tärkeä uudessa tilanteessa meriliikenteen ja myös ympäristön näkökulmasta. Hän nosti myös kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ja sen tuomat resurssit.
– Kolmas aspekti on se, miten tämä vaikuttaa meidän investointiympäristöömme. Lisääkö se innokkuutta sijoittaa tänne vai ei?
Itseluottamus kasvuun?
Filosofian tohtori ja ajatuspaja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä nosti esiin, että Euroopan unioniin liityttäessä Suomen itseluottamus kasvoi suuresti. Tiesimme silloin, että tässä on nyt paikkamme ja teemme siitä merkittävän.
– Odotan vähän samanlaista itseluottamuksen kasvua Nato-jäsenyyden myötä ennen kaikkea siksi, että suomalaiset niin yksimielisesti päättivät liittyä puolustusliittoa. Luulisin, että tämä antaa hyvän itseluottamuksen koko Suomen kansalle, että tässä ollaan nyt yhteisellä asialla.
Kansanedustaja ja kenraalimajuri evp. Pekka Toveri ei usko Uudellemaalle tulevan pysyvää Naton läsnäoloa, mutta harjoitustoimintaa alueella tulee olemaan. Joukkojen siirtämistä helpottavia infrastruktuurihankkeita saattaa tulla Uudellemaalle.
– Puolustusteollisuus, innovaatiot ja sen vientimahdollisuudet ovat sellaista, mihin kannattaisi panostaa, Toveri sanoo.
Naton myötä avautuvista mahdollisuuksista liike-elämälle olivat kertomassa Mike Klyszeiko (Director, Launchpad USA) ja Elsa Korpi (Policy Coordinator) Amcham Finland ry:stä. Jäsenyyden tuomia tilaisuuksia kannattaa pitää silmällä yrityksissä. NATO Support and Procurement Organisation (NSPO) hankkii tavaroita ja palveluita.
– Sen liikevaihto oli viime vuonna 4,7 miljardia euroa, kertoi Klyszeiko.
Katso tilaisuuden tallenne:
Tulevaisuustutka-webinaarisarjassa ennakoidaan globaaleja muutosvoimia ja niiden vaikutuksia Uudellemaalle. Uudenmaan liiton järjestämät Tulevaisuustutka-webinaarit ovat avoimia kaikille maakunnan tulevaisuudesta kiinnostuneille.
Tutustu myös näihin
Uutinen
29.10.2026
Tulevaisuustutkassa pohdittiin hyvinvointiyhteiskunnan työnjakoa ja kolmannen sektorin tulevaisuutta
Lokakuun Tulevaisuustutka-webinaarissa kuultiin kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka valottivat hyvinvointiyhteiskunnan työnjako ja kolmannen sektorin tulevaisuutta tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Katso tilaisuuden tallenne.
Artikkeli
23.10.2026
Aurinkosähköä taloyhtiöille ja vety polttoaineena – Interreg-hankkeet tuottavat tulevaisuuden energiaratkaisuja
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.