Raaseporin Bromarv on Uudenmaan vuoden kylä 2022 – Kunniamaininta myös raaseporilaiselle Pohjan kirkonkylälle
Uudenmaan vuoden kylä 2022 -kilpailussa voittajaksi valikoitui Bromarv Raaseporista Länsi-Uudeltamaalta. Tiukassa kilpailussa voiton vienyt Bromarv on runsaan 400 asukkaan kylä, jonka palvelut ja ilme ovat kehittyneet muutamassa vuodessa huimasti.
Suurin hanke vuosikymmeniin on ollut uuden satama-alueen rakentaminen, mikä valmistui vuonna 2019. Kylätoimikunnan omistama satama ja torialue ovat saamassa energianlähteekseen aurinkopaneeleita. Kyläläiset tekevät paljon talkootöitä kyläänsä kehittääkseen.
Bromarvissa yhteistyö on tärkeä arvo, ja kylällä on aktiivinen ja monipuolinen yhdistyselämä. Suuri osa vapaa-ajan toiminnasta on yhdistysten ylläpitämää.
– Me teemme yhteistyötä ja puhallamme yhteen hiileen, oli sitten kyseessä kyläläiset, yritykset, naapurit tai koululaiset, kylän kilpailuhakemuksessa todetaan.
Tulevaisuutta rakennetaan yhteistyössä suunnitelmallisesti
Kylätoimikunta ja sen viime vuonna perustama voittoa tavoittelematon yritys, Ab MyBromarv Oy, työskentelevät yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa suunnitelmallisesti kylän kehittämiseksi.
Bromarvin tulevaisuus halutaan turvata niin, että kylä olisi houkutteleva lapsiperheille, koulun tulevaisuus turvattaisiin ja uusien asuntojen rakentaminen saataisiin käyntiin. Kylään onkin muuttanut uusia perheitä, ja koulun oppilasmäärä saatu kasvuun.
Bromarv satsaa palveluiden kehittämiseen sekä markkinointiin. Yhteistyö Raaseporin kaupungin kanssa on tiivistä. Kehittämistyö matkailu- ja mökkeilypalveluiden lisäämiseksi tuo myös kylän vakituisille asukkaille palveluita, työpaikkoja ja mahdollisuuden harjoittaa yritystoimintaa.
Elinvoimaa lähiruuasta ja matkailusta
Kesäisin Bromarvin väestö kasvaa yli seitsemänkertaiseksi. Se on suosittu viikonloppukohde ympäri vuoden. Vierailijoita käy kylässä pitkänkin matkan päästä. Bromarviin on suunnitteilla muun muassa meritie Kemiöön ja niin sauvakävelyyn kuin ratsastukseenkin soveltuva ulkoilureitti.
Bromarvissa satsataan lähiruokaan. Kalastajakulttuurilla on pitkät perinteet, ja edelleen ammattikalastajat ja muut tuottajat toimittavat lähellä tuotettua ruokaa kesätoreille ja ravintoloihin.
Pohjan kirkonkylä sai kunniamaininnan
Valintaraati päätti myös antaa kunniamaininnan. Se myönnettiin noin 1500 asukkaan raaseporilaiselle Pohjan kirkonkylälle, jonka kyläyhdistys on esimerkillisellä tavalla ottanut vetovastuun kyläläisten hyvinvoinnista ja kylän kehittämisestä kuntaliitoksen jälkeen.
Raadissa arvostettiin myös sitä, että kylä on saanut rakennettua positiivisen kaksikielisyyden ilmapiirin sekä hyvän yhteistyön kaupungin kanssa.
– Asioihin ei tarvitse tyytyä – määritellään tavoitteet ja lähdetään määrätietoisesti niitä kohti, kilpailuhakemuksessa sanotaan.
Kilpailun valintaraati oli yksimielinen siitä, että tämän vuoden kaikki kahdeksan ehdokasta olisivat ansainneet tulla palkituksi.
– Valinta kylien välillä oli vaikeaa, koska kaikilla kylillä on palkitsemisen arvoista toimintaa, totesi Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Valintaraatiin kuului edustajia Uudenmaan liitosta, Uudenmaan Kylät ry:stä ja SILMU-kylistä. Uudenmaan Vuoden Kylä -kilpailun järjestäjinä toimivat Uudenmaan Kylät ry ja SILMU-kylät.
Tutustu myös näihin
3.10.2024
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaku avautuu 1.11.
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaku aukeaa 1.11.2024. Haku on jaettu kahteen osaan: kehittämishankkeet ja vaativien EU-hankkeiden valmistelu.
1.10.2024
Uusimaa vauhdittaa kiertotalouden innovaatioita yhdessä muiden eurooppalaisten kärkialueiden kanssa
Euroopan komission on nimennyt Uudenmaan yhdeksi alueellisista innovaatiolaaksoista. Kiertotalouden kärkialueiden kanssa Uusimaa toteuttaa Eurooppalainen kiertotalouden innovaatiolaakso -hanketta (European Circular Innovation Valley, ECIV). Hanke tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa uusimaalaista kiertotalouden innovaatiotoimintaa yhä kansainvälisemmäksi.