Tuo tapahtumasi osaksi Uusimaa-viikkoa – Vuoden 2022 kattoteemana Ympäristöviisas Uusimaa
Uusimaa-viikkoa vietetään tuttuun tapaan taas ensi keväänä, 9.–13.5.2022. Tuolloin viikon pääteemana on Ympäristöviisas Uusimaa. Haemme parhaillaan kumppaneita tapahtumajärjestelyihin.
Uusimaa-viikko tarjoaa yrityksille, oppilaitoksille, julkisyhteisöille ja muille halukkaille toimijoille väylän esitellä ympäristöviisaan Uudenmaan ratkaisuja päiväkohtaisten alateemojen kautta. Viikko näyttäytyy eri tavoin ja erilaisten toimijoiden toteuttamana ympäri Uuttamaata. Punomme teemaan liittyviä haasteita, kilpailuja, keskusteluja, koulutusta, tapahtumia ja tietoiskuja osaksi yhteistä ohjelmakokonaisuutta.
Viikon teemapäivät:
- Ma 9.5. Ympäristö. Tällöin vietämme myös Eurooppa-päivää
- Ti 10.5. Hyvinvointi
- Ke 11.5. Kulttuuri ja yhteisöllisyys
- To 12.5. Koulutus ja osaaminen
- Pe 13.5. Kilpailukyky sekä Vihreä ja digitaalinen yrittäjyys Uudellamaalla
Uudeltamaalta löytyy ympäristöviisaita ratkaisuja
Monimutkaisten ja viheliäisten maailmanlaajuisten ongelmien ratkaiseminen vaatii isoja muutoksia totuttuihin toimintamalleihin ja rakenteisiin. Muun muassa YK:n ja EU:n kansainväliset tavoitteet suuntaavat toimintaamme ympäristöllisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävään suuntaan. Digitalisaatio uudistaa tapojamme toimia ja tehdä asioita. Parhaimmillaan digitalisaatio myös kiihdyttää kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Suomen talouden veturina Uudenmaan maakunnan valinnat vaikuttavat monimutkaisiin ongelmiin. Meillä täytyy olla ja onkin niihin ratkaisuja. Käytämme harkitusti erilaisia resursseja, kuten luonnonvaroja, raaka-aineita, energiaa, tuotteita, palveluita, työvoimaa, tietoa ja osaamista. Ratkaisuilla turvataan asukkaiden hyvinvointia ja vahvistetaan kestävää talouskehitystä luonnon kantokyvyn rajat huomioiden.
Viikon teeman kautta haluamme kiteyttää kuvaa jo käytössä tai kehitteillä olevista viisaista uusimaalaisista ratkaisuista.
Tapahtumakimara kaikille uusmaalaisille
Uusimaa-viikko kokoaa vuosittain yhteen kuntien, oppilaitosten, järjestöjen ja muiden uusimaalaisten toimijoiden tapahtumia sekä nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä.
Tapahtumakimara pyörähtää käyntiin aina toukokuussa uudella teemalla. Asiaa ja luovia ideoita on tarjolla kaikille uusimaalaisille.
Uusimaa-viikkoa on vietetty vuodesta 2012 lähtien, ja sitä koordinoi Uudenmaan liitto.
Tutustu myös näihin
Uutinen
29.9.2026
Uudenmaan kulttuurifoorumissa pohdittiin kulttuurin roolia muuttuvassa maailmassa
Uudenmaan kulttuurifoorumi kokosi 28. syyskuuta 250 kulttuurin ja luovan alan toimijaa Helsingin Musiikkitalolle pohtimaan alan tulevaisuutta. Keskusteluissa nousivat esiin tekoälyn vaikutukset luovaan työhön, kulttuurin rahoitus sekä tarve kokeilla ja ottaa riskejä.
Uutinen
24.9.2026
Ruoka kiertoon! – Tervetuloa ruoan kiertotalouden afterworkeille 8.10.
Tervetuloa ruoan kiertotalouden afterwork-tilaisuuteen kuulemaan inspiroivia puheenvuoroja ja tapaamaan alan toimijoita torstaina 8.10. Laurea-ammattikorkeakoulun Leppävaaran kampukselle.