Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Uudenmaan liitto palkittiin digitaalisten työtapojen kehittämisestä

Vasemmalla Jukka Hynninen, Liisa Setälä kukkakimppu kädessä ja oikealla Aleksi Partanen kunniakirja kädessä.

Kuvassa vasemmalta Jukka Hynninen, Liisa Setälä ja Aleksi Partanen.

Uudenmaan liitto on palkittu digitaalisten työtapojen ja henkilöstön digiosaamisen kehittämisestä Kuntatyö2030-gaalassa Finlandia-talolla. Gaalassa palkittiin yhteensä 58 innostavaa ja vaikuttavaa kehittämistekoa eri toimialoilta eri puolilta Suomea.

Pitkäjänteisen digitaalisten työtapojen kehittämisen tuloksena Uudenmaan liitto pystyy paremmin hyödyntämään digitaalisen murroksen tuomat mahdollisuudet ja työntekijät ovat saaneet lisää valmiuksia pärjätä digitalisoituvassa työelämässä.

– Muutos on havaittavissa konkreettisesti: työ on siirtynyt yhteisille alustoille, työ on reaaliaikaisesti seurattavissa ja etätapahtumia fasilitoidaan ammattitaitoisesti, kertoo tietohallintopäällikkö Jukka Hynninen.

Vuonna 2019 alkaneen kehittämisprojektin ytimessä on ollut organisaation sisäisten digilähettiläinen kouluttaminen ja Microsoft Teamsin tehokäyttö. Digilähettiläät ovat uusien työtapojen pioneereja. He tukevat ja neuvovat muita. 

Koko henkilöstölle on järjestetty koulutuksia, digiklinikoita ja henkilökohtaista opastusta digitaalisten työvälineiden käyttämiseen. Työntekijöiden tukena on myös digitaitojen itseopiskelualusta.

Etätyö sujuvasti haltuun

Digitaalisten työtapojen kehittämiseen oli ehditty panostaa voimakkaasti jo ennen koronapandemiaa. Tämä oli hyvä tausta nopealle etätöihin siirtymiselle. Korona-aika kiihdytti digitaalisten työtapojen kehittämistä entisestään ja uudet työtavat omaksuttiin nopeasti.

Digilähettiläänä Uudenmaan liitossa toimivan Suvi Silvennoisen mielestä etätöihin siirryttäessä oli pelastus, että digitaalisten työtapojen kehittäminen aloitettiin hyvissä ajoin ennen koronapandemiaa.

– Liiton työssä keskeistä on sidosryhmien kanssa työskentely ja verkottuminen. Digitaalisten työtapojen kehittämisen ansiosta laadukasta sidosryhmätyötä on voitu tehdä sekä lähi- että etätyössä, Suvi iloitsee.

Tukea kognitiiviseen ergonomiaan

Digitaalisten työtapojen rinnalla Uudenmaan liitto on kehittänyt tietotyötä tekevien kognitiivista ergonomiaa. Tietotyötä haastaa tiedon määrän valtava kasvu, silppuinen työ ja jatkuvat keskeytykset. 

Uudenmaan liitossa on luotu yhteisiä pelisääntöjä, joiden tavoitteena on keventää kuormitusta. Lisäksi työntekijöitä on tuettu oman työn priorisoinnissa ja työtehtävien hallinnassa.

– Digitaalisia työtapoja on haluttu kehittää vastuullisesti ja kestävästi niin, että ihminen on kehittämistyön keskiössä, yhteisökehittäjänä liitossa toimiva Aleksi Partanen summaa.

Työn tulevaisuus digitaalisissa taidoissa

Digitaalisen murroksen ymmärtäminen ja sen hyödyntäminen asiantuntijatyössä nähdään yhtenä merkittävimpänä asiantuntijatyön osaamisena.

– Työn tulevaisuus on digitaalisissa taidoissa ja niiden kehittämisessä. Työntekijöitä halutaan tukea työn murroksessa, toteaa liitossa hallintopäällikkönä toimiva Liisa Setälä.

Kuntatyö2030 ohjelmassa edistetään kuntatyön tuloksellisuutta, tuottavuutta ja työelämän laatua sekä tehdä hyvää kuntatyötä näkyväksi. Sen taustalla ovat Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Julkisen alan unioni JAU, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry.

Lue lisää Kuntatyö2030-verkkopalvelussa:

> Digitaalisten työtapojen kehittämishanke (Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)

> Kognitiivisen ergonomian kehittämishanke(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)

Lisätietoja:

Hallintopäällikkö Liisa Setälä, puh. 040 1681 989, liisa.setala@uudenmaanliitto.fi