Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Uusi Uudenmaan maakuntahallitus aloitti työnsä – Maakuntaohjelma ja ympäristöselostus nähtäville

Uusi maakuntahallitus kokoontui ensimmäistä kertaa 6. lokakuuta. Kokouksessa hallitus päätti asettaa Uudenmaan maakuntaohjelman ja ympäristöselostuksen luonnokset nähtäville ja lausuntoja varten. Lausuntoaika alkaa tällä viikolla.

Hallitus kävi evästyskeskustelun talousarviovalmistelun lähtökohdista ja päätti myös pyytää esityksiä maakunnan yhteistyöryhmän jäseniksi.

Kokousasiat ja linkit päätösesityksiin

Uudenmaan maakuntaohjelma 2026–2029:n ja ympäristöselostuksen luonnosten asettaminen nähtäville ja lausuntoja varten(Siirryt toiseen palveluun)

Laura Korpinen (ps., Helsinki) esitti Anni Laitasalo-Kekkonen (kok., Helsinki) kannattamana, että maakuntaohjelma ja ympäristöselostus palautetaan valmisteluun. Äänestyksen jälkeen pohjaesitys hyväksyttiin äänin 13–2, yksi jäsen äänesti tyhjää.

Uudenmaan liiton kansainvälisen toiminnan linjaukset vuosille 2025–2029(Siirryt toiseen palveluun)
Ulla Kaukola (sd., Vantaa) esitti Taina Lackmanin (sd., Vantaa) kannattamana kansainvälisen toiminnan linjauksien palauttamista valmisteluun. Palautus hyväksyttiin yksimielisesti.

Uudenmaan liiton poliittisten edustajien nimeäminen kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin(Siirryt toiseen palveluun)
Ulla Kaukola (sd., Vantaa) esitti asiakohdan jättämistä pöydälle. Maakuntahallitus päätti yksimielisesti jättää asiakohdan pöydälle. Hallitus käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan.

Maakunnan yhteistyöryhmän asettaminen vuosille 2025–2029(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Uusimaa-kunniamerkin perustaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Evästyskeskustelu: Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjaukset vuosille 2025–2029(Siirryt toiseen palveluun)
Päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen.

Evästyskeskustelu: Vuoden 2026 talousarviovalmistelun lähtökohdat(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Hallintosäännön mukaisen maakuntahallituksen ratkaisuvallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Maakuntahallituksen kokouskäytännöt tulevalla valtuustokaudella(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Maakuntahallituksen kokousaikataulu syksyllä 2025(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan syksyn kokousaikataulut. Muiden aikataulujen osalta selvitetään mahdollisia muutoksia.

Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Talouden ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Luottamushenkilöiden matkamääräykset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Johtajien antamat lausunnot(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Viranhaltijoiden päätökset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Lisätietoja:

Jarno Limnell

Maakuntahallituksen puheenjohtaja

+358 40 527 6173

Tuija Telén

Maakuntajohtaja

+358 40 801 6009

Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.

Palvelee myös ruotsiksi

Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152

Pöytäkirjanpitäjä:

Liisa Isokangas

Hallintojohtaja

+358 40 1681 989

Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta