Vietä keväinen Uusimaa-päivä 21.5. – tapahtumia, kulttuuria ja yhteinen konsertti Loviisassa
Uusimaa-päivä kutsuu maakunnan asukkaat jo kolmatta kertaa nauttimaan kulttuurista, yhteisöllisyydestä ja lähiluonnosta torstaina 21. toukokuuta. Juhla-päivää vietetään kaikissa Uudenmaan kunnissa ja ohjelmassa on tapahtumia sekä yhteinen juhlakonsertti Loviisassa ja verkossa.
Tärkeä tulevaisuuskoulu ja neljä muuta keväistä tapahtumaideaa
Uusimaa-päivän tapahtumia järjestävät päiväkodit, koulut, yhdistykset ja kirjastot eri puolilla Uuttamaata. Valmiiden materiaalien avulla kuka tahansa voi järjestää oman tapahtuman. Oman kunnan avoimia tapahtumia taas voi löytää esimerkiksi somekanavista.
- Kevätretkillä bongataan luonnosta kevään merkkejä
- Kevätkahveilla kokoonnutaan yhteen juhlapäivän kunniaksi
- Kirjastoissa tutustutaan Uudenmaan kirjallisuuteen ja kulttuuriin
- Meemikoulussa luodaan omia meemejä ja tutustutaan meemikulttuuriin
Uusimaa-päivän uutuus on Uudenmaan tulevaisuuskoulu, jonka materiaalit johdattavat nuoret pohtimaan maakunnan tulevaisuutta ja sitä, millainen on onnellisten nuorten Uusimaa. Ideat voi tallentaa sarjakuvaksi tai tekstiksi.
– Tulevaisuuskoulussa uusimaalaiset nuoret kutsutaan mukaan kehittämään Uuttamaata. Ideat esitellään maakuntahallitukselle ja sisällytetään seuraavan maakuntaohjelman valmisteluun. Tulevaisuuskoulu on suora kanava luokista päätöksentekoon, kertoo kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara Uudenmaan liitosta.
Bergå Folk Project nostaa tunnelman kattoon Uusimaa-päivän juhlassa Loviisassa
Uusimaa-päivän yhteinen kevätjuhla järjestetään tänä vuonna Loviisassa torstaina 21.5. klo 18 alkaen. Illan pääesiintyjänä nähdään Bergå Folk Project (BFP), joka yhdistelee kansainvälisiä vaikutteita kansanmusiikin perinteisiin.
Yhtyeen mukaan on aina erityinen ilo esiintyä toisessa kotikaupungissa Loviisassa, jossa myös valtaosa yhteisestä luovasta työstä musiikin parissa on tehty.
– Luvassa on monikielinen, värikäs, dynaaminen ja taidokas esitys Suomen kulttuurikentän etu- ja takarivin muusikoilta. Olemme valmiita lyömään ällikällä, mikä se sitten ikinä onkaan, runoilee yhtyeen Esko Grundström.
Paikan päälle Loviisaan Seurahuoneelle mahtuu 200 ensin ilmoittautunutta. Juhlalähetystä voi seurata myös suorana Yle Areenassa. Tilaisuus toteutetaan monikielisesti ja tulkataan viittomakielelle. Tapahtuman järjestävät Loviisan kaupunki ja Uudenmaan liitto.
Uusimaa-päivää juhlitaan vuosittain toukokuussa. Tänä vuonna juhlapäivää vietetään 21.5.2026.
Tutustu ja seuraa:
- Verkkosivut: uusimaapaiva.fi
- Instagram: @uusimaapaiva
- Hashtagit: #uusimaapäivä #nylandsdagen #uusimaaday
Lisätietoja:
Katriina Rosavaara
Erityisasiantuntija
katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi
Kulttuuri ja luovat alat, Uudenmaan kulttuurifoorumi, Uusimaa-päivä
Tutustu myös näihin
Artikkeli
22.5.2026
Uusimaa-päivä huipentui iloiseen juhlintaan Loviisassa – Ensi vuonna nähdään Tuusulassa
Kolmas Uusimaa-päivä tarjosi yhteisiä kohtaamisia, luontohetkiä ja kulttuuria 21. toukokuuta. Eri puolilla Uuttamaata järjestettiin päivän aikana lukuisia tapahtumia muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, yhdistyksissä, kirjastoissa ja työpaikoilla. Ilta huipentui yhteiseen kevätjuhlaan Loviisassa.
Uutinen
21.5.2026
Uusimaa-palkinto Taidetestaajat-ohjelmalle
Uudenmaan liitto palkitsi Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman Uusimaa-palkinnolla Uusimaa-päivän juhlassa Loviisan Seurahuoneella 21.5. Taidetestaajia rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden, ja toimintaa tuottaa Suomen lastenkulttuuriliitto. Tänä vuonna Uusimaa-palkinnon teemana olivat nuoret.