Ja me löydämme uuden maan
Hyvää ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa, vaan sen voi löytää ihan läheltä. Oma kaupunginosa tai kotikylä vaatii kuitenkin joskus erityistä löytämistä. Jäljille voi päästä somen ryhmissä, koiralenkillä tai iltakävelyllä rupatellessa, lähikaupan ilmoitustaululta tai kotikunnan menokalenterista.
Etsintäretken voi aloittaa myös omasta kirjastosta, sieltä löytyy kirjojen lisäksi hurjasti tietoa ja tekemistä. Kirjastosta löytyy myös tarinoita maakunnan historiasta, esimerkiksi siitä, että Uusimaa on alun perin saanut nimensä löytäjiltään, eli tänne muuttaneilta siirtolaisilta.
Uusimaa-päivänä juhlimme kaikkea sitä hyvää, mitä meillä täällä on ja mikä meitä uusimaalaisia yhdistää.
Uusimaa-päivänä 15. toukokuuta juhlimme kaikkea sitä hyvää, mitä meillä täällä on ja mikä meitä uusimaalaisia yhdistää. Ympäröivää monimuotoista ja ainutlaatuista uusimaalaista luontoa, omaperäistä ja korkeatasoista Uudellamaalla tehtyä taidetta ja kulttuuria sekä toisiamme − arjessa kohtaamiamme moninaisia ihmisiä − uusimaalaisia, joiden kanssa rakennamme yhteisen tulevaisuutemme.
Uusimaa on Suomen kansainvälisin, luovin ja houkuttelevin maakunta sekä koti yli kolmannekselle suomalaista, mutta ei koskaan valmis. Uusimaa on sellainen, kuin uusimaalaiset ovat. On tärkeää, että voimme mahdollisimman hyvin, että palveluja saa, kun niitä tarvitsee ja kaikki pääsevät mukaan kehittämään kotiseutuaan itseään kiinnostavalla tavalla. Tänä vuonna laadimme Uusimaa-ohjelmaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi − myös näin voit osallistua ja vaikuttaa Uudenmaan tulevaisuuteen.
Kaikki on kutsuttu mukaan!
Uusimaa-päivänä laitetaan hyvä kiertämään. Keitä Uusimaa-päivän kevätkahvit ja kutsu kaverit, naapurit tai tuttavat pöytään tai pihalle nauttimaan yhdessäolosta. Järjestä kevätretki tai ota lähiluonto haltuun perheen kanssa. Käy tutkimassa lähikirjaston Uusimaa-pöytä tai askartele maakuntakukkia. Materiaalit Uusimaa-päivän viettoon löydät kolmella kielellä nettisivuiltamme.
Kutsumme myös kaikki mukaan Uusimaa-päivän kevätjuhlaan nauttimaan Juha Tapion ja Vantaan viihdeorkesterin konsertista YLE Areenassa tai Tikkurilan torilla. Tyyli on vapaa ja hauskanpito sallittua. Juhla tulkataan myös viittomakielelle.
Uusimaalaisuus ei vaadi yhtään enempää − riittää, että on sellainen kuin on.
Uusimaa on vierailijan helppo löytää kartalta, meille uusimaalaisille riittää, että avaa oven. Uusimaalaisuus ei vaadi yhtään enempää − riittää, että on sellainen kuin on. Uusimaalaisuus on moninaista, ajassa elävää, koko ajan muuntuvaa ja kehittyvää. Jokainen meistä tuo siihen oman ripauksensa.
Uusimaalaisten laulun ohella Uusimaa-päivänä voi kajauttaa myös Vicky Rostin vuonna 1987 Euroviisufinaalissa Brysselissä esittämän, VeePee Lehdon sanoittaman ja Petri Laaksosen säveltämän Sata salamaa -kappaleen. Siinä lauletaan Uudellemaalle osuvasti: ”Ja me löydämme uuden maan”. Voisiko se olla Uudenmaan löytäjien yhteislaulu?
Uusimaa-päivä on oiva hetki löytää oman maakunnan hienous ja laittaa hyvä kiertämään omassa lähiympäristössä!
Uusimaa-päivä
Uusimaa-päivä kutsuu nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta yhdessä. Keväistä juhlapäivää vietetään Uudenmaan kunnissa vuosittain toukokuussa.
Lisätietoja:

Katriina Rosavaara
Kirjoittaja luotsaa Uusimaa-päivää ja työskentelee kulttuuriasiantuntijana Uudenmaan liitossa.
Yhteystiedot:
puh. 040 562 2314, katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi
Tutustu myös näihin
Artikkeli
22.5.2026
Uusimaa-päivä huipentui iloiseen juhlintaan Loviisassa – Ensi vuonna nähdään Tuusulassa
Kolmas Uusimaa-päivä tarjosi yhteisiä kohtaamisia, luontohetkiä ja kulttuuria 21. toukokuuta. Eri puolilla Uuttamaata järjestettiin päivän aikana lukuisia tapahtumia muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, yhdistyksissä, kirjastoissa ja työpaikoilla. Ilta huipentui yhteiseen kevätjuhlaan Loviisassa.
Uutinen
21.5.2026
Uusimaa-palkinto Taidetestaajat-ohjelmalle
Uudenmaan liitto palkitsi Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman Uusimaa-palkinnolla Uusimaa-päivän juhlassa Loviisan Seurahuoneella 21.5. Taidetestaajia rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden, ja toimintaa tuottaa Suomen lastenkulttuuriliitto. Tänä vuonna Uusimaa-palkinnon teemana olivat nuoret.