Yhdessä muiden kiertotalouden kärkialueiden kanssa Uusimaa on mukana Eurooppalainen kiertotalouden innovaatiolaakso -hankkeessa (European Circular Innovation Valley, ECIV). Hanke tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa uusimaalaista kiertotalouden innovaatiotoimintaa yhä kansainvälisemmäksi.
Hankkeessa rakennetaan Euroopan suurin kiertotalousinnovaatioiden ekosysteemi, edistetään kestävää kehitystä ja tehdään yhteistyötä ympäri maanosaa. Eurooppalaiset alueet muuttuvat dynaamisiksi kiertotalouden keskuksiksi, eräänlaiseksi kiertotalousratkaisujen eurooppalaiseksi ”tanssilattiaksi”.
Hanke edistää merkittävästi mukana olevien alueiden ja Euroopan siirtymistä kohti kiertotaloutta sekä tuottaa kestävää kasvua ja kehitystä osallistuvilla alueilla. Hanke tarjoaa uusimaalaisille yrityksille mahdollisuuksia kansainvälisiin innovaatioekosysteemeihin.
Hankkeen budjetista 60 prosenttia kohdennetaan ranskalaisen Normandian alueen organisoimiin avoimiin hakuihin, joissa rohkaistaan startup-yrityksiä ja muita yrityksiä ehdottamaan innovatiivisia kiertotalousratkaisuja. Rahoitusta tullaan jakamaan kansainvälisille yhteistyöprojekteille eri teollisuudenalojen arvoketjussa. Uudenmaan toimijoiden mahdollisuuksista päästä hakuihin tullaan informoimaan erikseen vuonna 2025.
Mukana kumppaneita yhdeksästä eri maasta
Hanke kokoaa yhteen 19 toimijaa yhdeksästä eri maasta. Projektia johtaa Navarron alue Espanjasta. Mukana on kumppaneita myös Alankomaista, Belgiasta, Bulgariasta, Iso-Britanniasta, Liettuasta Ranskasta ja Ruotsista. Lisäksi mukana on The Association of Cities and Regions for Sustainable Resource Management.
Horisontti Eurooppa -ohjelman rahoittaman hankkeen budjetti on 27,2 miljoonaa euroa, josta EU-rahoitusta on 13,6 miljoonaa euroa. Uudenmaan liiton osuus on noin 356 000 euroa. Hanke on käynnissä 1.9.2024–30.8.2029.
Euroopan komissio on valinnut 72 aluetta alueellisiksi innovaatiolaaksoiksi (Regional Innovation Valleys, RIV). Kaikki ECIV-hankkeessa mukana olevat alueet ovat alueellisia innovaatiolaaksoja. Innovaatiolaaksot edistävät Euroopan strategisia prioriteetteja, kuten vihreää siirtymää ja digitaalista muutosta.
Tutustu myös
Älykäs Uusimaa
Älykäs Uusimaa on resurssiviisas. Alueen innovaatiotoimijat ovat edelläkävijöinä kehittämässä resurssiviisasta ja hiilineutraalia yhteiskuntaa, joka on hyvä asukkailleen ja yrityksilleen sekä ympäröivälle luonnolle.
Lisätietoja hankkeesta:
Christine Chang
EU-erityisasiantuntija
christine.chang@uudenmaanliitto.fi
EU-hankevalmistelu, EU-palvelun kansainvälinen viestintä
Venla Virkamäki
EU-erityisasiantuntija
venla.virkamaki@uudenmaanliitto.fi
Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö
Ajankohtaista
19.12.2024
Ilmastokasvo Simo Karetie on mukana luomassa kiertotalouden kotipesää Uudellemaalle
Simo Karetie työskentelee Uudenmaan kiertotalouslaakso -hankkeessa, jonka tavoitteena on viedä Uuttamaata ja Suomea kohti maailman terävintä kiertotalouden kärkeä yhdessä eri alojen asiantuntijoiden, yritysten, kuntien ja organisaatioiden kanssa.
18.12.2024
Uudenmaan ilmastotyössä on otettu edistysaskelia, mutta tahtia on kiristettävä
Uudenmaan ilmastotyö on edennyt merkittävästi viime vuosina, mutta Uudenmaan liiton tuore katsaus osoittaa, että vuodelle 2030 asetettu ilmastotavoite on tämänhetkisten toimien ja kehityksen valossa karkaamassa. Arvio pohjautuu kattavaan dataan päästökehityksestä, toimenpiteistä ja alueen resurssitilanteesta.
Sivu päivitetty viimeksi: 16.12.2024