Kulttuurikunto kuuluu kuntien ja alueiden päättäjille
Kulttuuri on kuntien peruspalvelu. Kulttuuri kunnassa tarkoittaa ikimuistoisia kulttuuritapahtumia: niitä hetkiä, kun yhdessä toisten kanssa pääsemme irti arjesta kulttuurin kuljettaessa meitä toisiin maailmoihin. Kulttuuri tekee kunnassa ja hyvinvointialueilla paljon muutakin.
Kulttuuri tekee arjestamme rikkaampaa ja merkityksellisempää. Kulttuuri on kaurapuuro aamupalapöydässä, ilman sitä päivästä ei tule mitään. Arjen näkökulmasta tärkeimmät kulttuuripalvelut tulevat lähelle. Päiväkoteihin, kouluihin, työmatkan varrelle. Päiviin ja iltoihin, kun aikaa on liian vähän tai turhankin paljon.
Kulttuuri on kaurapuuro aamupalapöydässä, ilman sitä päivästä ei tule mitään.
Kulttuurin avulla kunta voi ottaa uudet asukkaat vastaan ja juurruttaa heidät nopeammin osaksi asukkaiden yhteisöä. Kirjasto on kunnan olohuone, hyvinvoinnin ja tiedon lähde. Se on usein ainoa paikka, jonne voi mennä tapaamaan muita ihmisiä niin, että kävijän ei odoteta käyttävän rahaa.
Kirjasto toimii myös toisin päin: kunnan tai hyvinvointialueen palvelu- ja vastaanottotiski löytää asukkaat ja asiakkaat kirjastosta. Kirjastoon löytävät tiensä myös nuoret, joille suunnatuilla kulttuurisisältöisillä palveluilla voi olla valtavat tulevaisuusvaikutukset. Kulttuuri on kunnille ratkaisu.
Kuntien tehtävänä on edistää luovan alan työskentelyedellytyksiä. Miten tämä toteutuu kunnassasi? Miten kulttuurihyvinvointipalvelut näkyvät hyvinvointialueellasi? Luovat alat, taide, kulttuuri ja kulttuurihyvinvointipalvelut ovat ammattilaisten työtä ja tuovat leivän yli 50 000 uusimaalaiseen pöytään. Kulttuurin edistäminen on alueellamme elinvoimakysymys, alalla on kasvupotentiaalia, johon kannattaa satsata. Alan vuotuinen liikevaihto on maakunnassa jo nyt yli 12 miljardia euroa.
Luovat alat, taide, kulttuuri ja kulttuurihyvinvointipalvelut ovat ammattilaisten työtä ja tuovat leivän yli 50 000 uusimaalaiseen pöytään.
Kuntien tehtävänä on mahdollistaa kulttuuristen oikeuksien toteutuminen yhdenvertaisesti ja samoin kuin hyvinvointialueilla, edistää asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä. Tämä kuntien ja hyvinvointialueiden yhteinen tehtävä huolehtia siitä, että kulttuurihyvinvointipalvelut toimivat sekä ovat saavutettavia ja laadukkaita, voi olla monelle tulevalle päättäjälle uusi asia.
Kuntalaisten hyvinvointia voidaan tehokkaasti edistää kulttuurin ja taiteen avulla. Kulttuuripalveluihin kannattaa satsata. Mikä on kuntasi tai hyvinvointialueesi kulttuurikunto? Kulttuurin vaikuttavuuteen pääsee kiinni Kunta Elää Kulttuurista -materiaalin(Siirryt toiseen palveluun) avulla.
Uusimaalaiset tarvitsevat kotimaista ja alueellista lähitaidetta ja lähikulttuuria. Me tarvitsemme taidetta ja kulttuuria, että näkisimme itsemme ja toisemme. Me tarvitsemme taidetta ja kulttuuria ymmärtääksemme aikaa, jossa elämme.
Tiina Lymin käsikirjoittamaa ja ohjaamaa ajankuvaa: Queen of Fucking Everything -televisiosarjaa ei olisi voitu tehdä missään muualla, koska se kertoo meistä. Suomalaista kulttuuria ja taidetta ei synny ilman meitä, mutta ei myöskään ilman riittäviä resursseja ja kulttuuritahtoa. Kotimainen taide ja kulttuuri tekevät meistä meidät. Yksi, kaksi, kolme, sauna.
Me tarvitsemme taidetta ja kulttuuria ymmärtääksemme aikaa, jossa elämme.
Mikä saa ruotsalaiset äänestämään suomalaiset voittoon? Bara bada bastu! Äkkiä meillä onkin kaksi suomalaisen kulttuurin edustajaa Euroviisuissa, Erika Vikman ja KAJ. Enemmän on enemmän. Investoinnit kulttuuriin, taiteisiin ja luoviin aloihin tekevät kunnista ja alueista hauskempia, elinvoimaisempia, omaperäisempiä, vetovoimaisempia ja asukkaista paremmin voivia.
Klockan slår, nu är det dags
All bekymber försvinder strax
– KAJ – Bara bada bastu

Katriina Rosavaara
Kirjoittaja luotsaa Uusimaa-päivää ja työskentelee kulttuuriasiantuntijana Uudenmaan liitossa.
Yhteystiedot:
puh. 040 562 2314, katriina.rosavaara@uudenmaanliitto.fi
Tutustu myös näihin
Uutinen
12.5.2026
Tulevaisuustutka 21.5.: Kulttuuri vahvistaa osallisuutta ja kriisinkestävyyttä
Seuraavassa Tulevaisuustutka-webinaarissa torstaina 21. toukokuuta klo 8.15–9.00 puhutaan kulttuurista, jolla on tärkeä rooli sekä osallisuuden vahvistamisessa että kriisinkestävyyden rakentamisessa. Webinaarissa tutustutaan Taidetestaajat-toimintaan ja kuullaan, miten kulttuuri voi tukea yhteisöjen ja yksilöiden kykyä kohdata muutoksia, epävarmuutta ja kriisejä.
Uutinen
11.5.2026
Vietä keväinen Uusimaa-päivä 21.5. – tapahtumia, kulttuuria ja yhteinen konsertti Loviisassa
Uusimaa-päivä kutsuu maakunnan asukkaat jo kolmatta kertaa nauttimaan kulttuurista, yhteisöllisyydestä ja lähiluonnosta torstaina 21. toukokuuta. Juhla-päivää vietetään kaikissa Uudenmaan kunnissa ja ohjelmassa on tapahtumia sekä yhteinen juhlakonsertti Loviisassa ja verkossa.