Tunnuksen on suunnitellut graafikko Petteri Lehtinen ja se on otettu käyttöön vuonna 2013.
Graafisesta ohjeistosta löytyy lisätietoa Uudenmaan liiton ilmeen käytöstä.
Suomen- ja ruotsinkielinen logo


Englanninkielinen logo


Uudenmaan maakuntavaakuna
Uudenmaan vaakunassa on sinisellä pohjalla kaksi aaltoaiheista hopeajuovaa ja niiden välissä peräsimellä varustettu kultainen vene.

Vaakuna on peräisin 1500-luvulta. Siitä on olemassa ensimmäinen kuva vuodelta 1599.
Vene on vanha rannikkoseutujen tunnus. Kaksi hopeavirtaa viittaa todennäköisesti maakunnan jokiin, jotka olivat aikanaan tärkeitä sisämaahan johtavia kulkuväyliä.
Vaakunan käyttö
Uudellamaalla toimiva yhdistys tai yhteisö saa käyttää maakuntavaakunaa painotuotteissa tai vastaavissa ilmoittamalla siitä Uudenmaan liitolle. Kaupallisiin tarkoituksiin tarvitaan erillinen lupa.
Vaakunan kultainen vene voidaan korvata keltaisella ja hopeiset juovat valkoisella.
Vaakunaa on aina käytettävä alkuperäisessä muodossaan.
Tutustu myös
Medialle
Uudenmaan liiton viestintä auttaa mediaa, ota yhteyttä.
Lisätietoja logon käytöstä:
Anni Levonen
Graafinen suunnittelija
anni.levonen@uudenmaanliitto.fi
Visuaalinen suunnittelu, liiton ilme
Ajankohtaista
Uutinen
21.4.2026
Kansanmusiikkia ja kevätjuhlan tunnelmaa – BFP tähdittää Uusimaa-päivää Loviisassa 21.5.
Keväinen Uusimaa-päivä kutsuu jo kolmatta kertaa uusimaalaiset yhteen nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta. Tänä vuonna pääjuhla järjestetään Loviisassa torstaina 21. toukokuuta.
Uutinen
15.4.2026
Päärataryhmä: Päärata kaksiraiteiseksi koko matkalle, Helsinki–Tampere-välille vähintään kolme raidetta
Pääradasta on kehitettävä korkeatasoinen, nopea ja toimintavarma liikenneväylä, joka on koko pituudeltaan kaksiraiteinen ja Helsinki–Tampere-välillä vähintään kolmeraiteinen. Tavoitteena on parantaa myös kansainvälisiä yhteyksiä. Pääradan kehittäminen edellyttää hallituskaudet ylittävää sitoutumista.
Sivu päivitetty viimeksi: 16.1.2026