Maakunnan yhteistyöryhmä katsoo pitkälle Uudenmaan tulevaisuuteen
Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) toimii laaja-alaisena aluekehittämisen toimijoiden foorumina yhteisille visioille. Yhteistyöryhmä kokoaa saman pöydän ääreen edustajia kunnista, korkeakouluista, tutkimuslaitoksista, valtionhallinnosta, työmarkkina- ja elinkeinojärjestöistä. Uudenmaan liiton toimielimenä toimiva maakunnan yhteistyöryhmä nimetään maakuntahallituksen päätöksellä valtuustokaudeksi.
Maakunnan yhteistyöryhmä on lakisääteinen elin, jonka tehtäviin kuuluvat alueen suunnittelu-, ohjaus- ja sopimusasiakirjojen käsittely niiden valmisteluvaiheessa, Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelman ja rahoituksen Uudenmaan painopisteiden määrittely sekä aluekehittämisen kannalta merkittävien hankekokonaisuuksien valmistelu ja edistäminen. Ryhmä kokoontuu noin kuudesti vuodessa.
– Maakunnan yhteistyöryhmä on Euroopan mittapuulla poikkeuksellinen tapa toimia, toteaa Ulla-Mari Karhu, joka koordinoi yhteistyöryhmän toimintaa Uudenmaan liitossa.
Yhteistyötä yli rajojen
Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Markkula toimii myös maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtajana. Hän näkee maakunnan yhteistyöryhmän toiminnan yhteyden Eurooppaan merkittävänä.
– Ratkaisut ongelmiin tai ainakin niiden osat ja tarvittava tieto ovat globaalisti saatavilla, kunhan tietää mitä ja mistä etsii. Euroopan unioni on suomalaisille sisämarkkina, jolla pitäisi luontevasti operoida. Näin myös yhteistyöryhmän kannattaisi tehdä, sillä jopa Uudellamaalla toimimme liikaa omissa oloissamme tavanomaisilla tavoillamme. Kestävä kasvu vaatii vahvempaa EU-otetta, Markkula sanoo.
Syyskuussa aloittava uusi maakuntahallitus valitsee maakunnan yhteistyöryhmän uudet jäsenet loppuvuodesta. Maakunnan yhteistyöryhmän varapuheenjohtaja toimiva Ulla Kaukola kertoo, että ryhmän jäsenyys on ollut yksi mielenkiintoisimmista luottamustoimistansa. Hän kuuluu myös Uudenmaan maakuntahallitukseen.
– Harvoin saman pöydän äärellä on näin näyttävä joukko eri alojen asiantuntijoita. Yhteistyö rakentuu läsnäololla, keskusteluilla ja mielipiteiden ja faktojen jakamisella, Kaukola kuvailee.

Yrityskentän näkemykset mukaan Uudenmaan kehittämiseen
Maakunnan yhteistyöryhmä seuraa tiiviisti esimerkiksi Uudenmaan ilmastotyön etenemistä tai alueen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tilannetta. Viime aikoina ryhmässä on keskusteltu esimerkiksi alueiden välisiä kehityseroja vähentävästä EU:n koheesiopolitiikasta ja siihen liittyvästä edunvalvonnasta.
Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Markku Lahtinen toimii niin ikään maakunnan yhteistyöryhmässä ja yhtenä varapuheenjohtajana.
– Yhteistyöryhmä toimii tärkeänä alueellisena vaikuttajafoorumina, jossa yrityskentän ääni voi parhaimmillaan kanavoitua konkreettisiksi toimenpiteiksi ja vaikuttamistyöksi. Parannettavaa on siinä, että kasvua tukevat toimet tulee osata myös priorisoida. Valtion tulisi hyödyntää maakuntien liittojen asiantuntemusta nykyistä vahvemmin ja antaa suurten kaupunkiseutujen erityispiirteille sekä kaupunkipolitiikalle nykyistä enemmän painoarvoa muun muassa kansallisessa EU-politiikassa, Lahtinen sanoo.
Maakunnan yhteistyöryhmä vahvistaa myös valtion ja alueen toimijoiden yhteistyötä
Uudenmaan ELY-keskuksessa ylijohtajana työskentelevä Petri Knaapinen toimii maakunnan yhteistyöryhmän varapuheenjohtajana. Hän näkee valtion edustuksen alueellisessa toiminnassa merkityksellisenä. Maakunnan yhteistyöryhmä tuo hänen mukaansa keskusteluillaan laajan kosketuspinnan eri toimijoiden tulokulmasta aluekehittämiseen ja aluehallinnon toimeenpanotehtäviin.
– Monissa alueella tehtävissä toimissa on yhteys valtioon, vähintään lainsäädännön reunaehtojen osalta. Valtion edustajille aukeaa mahdollisuus viestiä poikkihallinnollisesti ministeriöihin asioiden alueulottuvuuden kannalta ilman edunvalvonnallista aspektia, Knaapinen sanoo.
Maakunnan yhteistyöryhmällä on myös maaseutujaosto, jonka toimintaa koordinoi Uudenmaan ELY-keskus.
– Maaseutujaosto tuo yhteen alueelliset maaseudun kehittäjät ja toimijat. Maaseutujaostolla on keskeinen rooli, kun tehdään suunnitelmia alueen maaseuturahoituksen kohdentamiseksi ja yhteensovittamiseksi eri toimijoiden ja rahoittajien kesken, Knaapinen kertoo.

Lisätietoja:
Ulla-Mari Karhu
Suunnittelupäällikkö
ulla-mari.karhu@uudenmaanliitto.fi
Maakunnan yhteistyöryhmä ja ryhmän sihteeristö, työllisyys-, hyvinvointi- ja maahanmuuttoasiat, maaseudun kehittäminen
Tutustu myös näihin
Ilmoitus
30.10.2026
Maakuntahallituksen kokouksen 26.10.2026 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 26. lokakuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
29.10.2026
Korkeakoulujen aloituspaikkojen puute Uudellamaalla jarruttaa koko Suomen kasvua
Helsingin yliopisto ja Uudenmaan liitto vaativat, että tulevaan hallitusohjelmaan kirjataan Uudenmaan korkeakoulujen aloituspaikkojen lisääminen ja niille pysyvät resurssit. Aloituspaikkojen riittävyys on keskeistä koko Suomen koulutustason nostamisen, osaavan työvoiman saatavuuden ja talouskasvun kannalta.
Uutinen
29.10.2026
Tulevaisuustutkassa pohdittiin hyvinvointiyhteiskunnan työnjakoa ja kolmannen sektorin tulevaisuutta
Lokakuun Tulevaisuustutka-webinaarissa kuultiin kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka valottivat hyvinvointiyhteiskunnan työnjako ja kolmannen sektorin tulevaisuutta tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Katso tilaisuuden tallenne.
Uutinen
28.10.2026
Tiekartat ohjaavat Uudenmaan maakuntaohjelman toimeenpanoa
Uudenmaan maakuntaohjelmalla on kolme painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa. Kunkin painopisteen tiekartta tarkentaa ja täsmentää maakuntaohjelmaa ja sen tavoitteiden toteuttamista.