Maakuntavaltuuston päätökset 12.9.
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui tiistaina 12. syyskuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Valtuusto valitsi uuden maakuntajohtajan. Valituksi tuli Tuija Telén. Lisäksi käsittelyssä oli vastuuvapauden myöntäminen maakuntahallitukselle ja sen puheenjohtajalle vuoden 2022 tilikaudelta.
Kokousasiat, linkit päätösesityksiin sekä kokouskäsittelyt:
Maakuntajohtajan viran täyttäminen(Siirryt toiseen palveluun)
Vastuuvapauden myöntäminen maakuntahallitukselle ja sen puheenjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2022(Siirryt toiseen palveluun)
Sosialidemokraattien valtuustoryhmä esitti asiakohdan pöydälle panemista.
Äänestystuloksella 37–30 (10 tyhjää) asia päätettiin jättää pöydälle.
Eron myöntäminen maakuntahallituksen varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valinta(Siirryt toiseen palveluun)
Uudeksi varajäseneksi valittiin Antti Auvinen.
Eron myöntäminen maakuntahallituksen varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen valinta(Siirryt toiseen palveluun)
Uudeksi varajäseneksi valittiin Ritva Tarvainen.
Seuraavan kokouksen ajankohta(Siirryt toiseen palveluun)
Lisätietoja:
Puheenjohtajana toiminut maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Arja Karhuvaara, arja@karhuvaara.fi, puh. 050 5122 891
Päivitetty 20.9.: lisätty linkki tekstitettyyn kokoustallenteeseen.
Tutustu myös näihin
Ilmoitus
23.9.2026
Maakuntahallituksen kokouksen 21.9.2026 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 21. syyskuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
Uutinen
21.9.2026
Maakuntahallituksen päätökset 21.9.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 21. syyskuuta. Maakuntahallitus antoi kokouksessaan lausunnon Raaseporin kaupungin strategisen yleiskaavan.