Nopeiden laajakaistojen rakentamiseen 27 miljoonaa euroa – Webinaari kuntapäättäjille 2.2.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tukee nopeiden kiinteiden laajakaistaverkkojen rakentamista myöntämällä valtion tukea. Tukirahaa on vielä jaettavana noin 27 miljoonaa euroa, ja sitä voi saada myös uusimaalaisiin projekteihin. Traficom jakaa kuntapäättäjille tietoa tuesta webinaarissaan 2. helmikuuta.
Valtio tukee yhteyksien rakentamista sellaisille haja-asutusalueille, joissa kaupallinen tarjonta ei todennäköisesti toteudu. Tukea voidaan myöntää yhteyksiin, jotka rakennetaan kotitalouksien vakinaisiin ja vapaa-ajan asuntoihin sekä yritysten sijaintipaikkoihin.
Traficomin tukiohjelma käynnistyi vuonna 2022. Se päättyy jo tämän vuoden lopussa, joten nyt on viimeinen hetki käynnistää suunnittelu.
Kuntien on oltava aktiivisia laajakaistahankkeiden käynnistämisessä
Kuntien rooli hankkeiden käynnistämisessä on ratkaiseva, sillä valtion ohella kuituverkkojen toteuttamiseen tarvitaan myös kuntarahoitusta 8–33 prosenttia kunnasta riippuen.
Kuntien rooli hankkeiden käynnistämisessä on ratkaiseva.
Uudenmaan liitto on mukana valtakunnallisessa laajakaistahankkeessa ja kartoittaa sopivia tukikohteita maakunnan alueelta. Kunnat määrittävät Uudenmaan liitolle ne alueet, joille tuettuja kuituverkkoja halutaan rakentaa.
Markkina-analyysin pyyntöä varten Uudenmaan liitto tarvitsee kunnan alustavan sitoumuksen hankkeen taloudellisesta toteutusmahdollisuudesta. Lisäksi tulee toimittaa karttakuvamuotoinen tiedosto hankealueen rajoista. Kunnan tehtävä on tehdä hankealueen rajaus.
Liitto toimittaa tämän perusteella kustakin alueesta Traficomille pyynnön laatia markkina-analyysi. Analyysin aikana Traficom kuulee teleyrityksiä suunnitelluista hankealueista. Näiden perusteella Traficom määrittää tukeen oikeuttavat alueet.
Uudenmaan liitto kilpailuttaa verkon toteutuksen ja valitsee parhaan tarjouksen laajakaistaverkon rakentamisesta.
Uudenmaan liitto toteuttaa hanke-ehdotusten haun eli kilpailuttaa ehdotukset kunnan toiveiden mukaisesti, minkä jälkeen prosessi siirtyy valitun toteuttajan, Traficomin ja kunnan väliseksi asiaksi. Uudenmaan liitto kilpailuttaa siis verkon toteutuksen ja valitsee parhaan tarjouksen laajakaistaverkon rakentamisesta.
Webinaari kuntapäättäjille 2.2.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin järjestämä webinaari laajakaistatuesta on suunnattu erityisesti kuntien ja maakuntien edustajille, jotka haluavat edistää valokuitusaatavuutta omilla alueillaan ja pystyvät vaikuttamaan tukihankkeiden käynnistämiseen.
Webinaari järjestetään torstaina 2.2.2023 klo 18.00–19.30. Se tallennetaan ja julkaistaan katsottavaksi jälkikäteen.
Tilaisuus tarjoaa tietoa rakentamisesta sekä ajantasaista tietoa tukiohjelman tilanteesta ja aikataulusta. Webinaarista voi olla hyötyä myös tukihankkeista kiinnostuneille verkkotoimijoille ja osuuskunnille.
Tutustu myös näihin
Artikkeli
7.10.2026
Tulevaisuuden liikennettä Itämerellä ja kaupunkien ilmatilassa
Itämeren alueella turvallinen liikkuminen vesillä ja ilmassa rakentuu yhä enemmän ajantasaisen tiedon, toimivien varajärjestelmien ja ennakoinnin varaan. Interreg Baltic Sea Region -ohjelman hankkeissa suomalaiset toimijat ovat kehittäneet ratkaisuja, jotka parantavat navigointia, auttavat varautumaan häiriöihin sekä valmistavat kaupunkeja droonien yleistymiseen.
Uutinen
29.9.2026
Uudenmaan kulttuurifoorumissa pohdittiin kulttuurin roolia muuttuvassa maailmassa
Uudenmaan kulttuurifoorumi kokosi 28. syyskuuta 250 kulttuurin ja luovan alan toimijaa Helsingin Musiikkitalolle pohtimaan alan tulevaisuutta. Keskusteluissa nousivat esiin tekoälyn vaikutukset luovaan työhön, kulttuurin rahoitus sekä tarve kokeilla ja ottaa riskejä.