Pitkäjänteinen varautuminen on avain kykyyn ratkaista Ukrainan sodan vaikutuksia

Ensimmäisessä Uudenmaan liiton Tulevaisuustutka-webinaarissa pohdittiin Ukrainan sodan vaikutuksia ja muuttuvaan tilanteeseen varautumista Uudenmaan kannalta. Tilaisuudessa pureuduttiin yleisesti varautumisen ja huoltovarmuuden yhteensovittamiseen sekä asioihin, joihin Vantaan kaupunki on varautunut.
– Suomessa varautumista ja riskiarvioita on tehty vuosittain. Nyt on hyvä hetki tarkastella varautumista ja pohtia, onko jotain, mihin vielä tulisi kiinnittää huomiota, sanoi pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtaja Tommi Laurinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Tasaisin väliajoin järjestettävissä alueellisissa valmiusharjoituksissa on mukana maakunnan keskeiset toimijat. Jo ennen Ukrainan sotaa on päätetty, että vuonna 2023 olevan Uudenmaan valmiusharjoituksen teema on väestönsuojelu.
– Valmiusharjoituksissa päästään testaamaan johtamista, tilannekuvaa, päätöksentekoa, yhteistoimintaa ja viestintää, Laurinen kertoi.
Epävarma tilanne vaatii varautumista, tekemistä ja asennetta
Vantaan kaupungin turvallisuuspäällikkö Markus Hammarström kertoi, mitä asioita Vantaalla on pyritty huomioimaan. Vantaalla valmistaudutaan vastaanottamaan suuria määriä pakolaisia. On arvioitu, että pelkästään Uudellemaalle tulisi noin 10 000 pakolaista. Maahanmuuttovirasto on pyytänyt Vantaan kaupungilta 1200 hätä- ja tilapaismajoituspaikkaa ja niitä selvitetään parhaillaan.
– Tiedot muuttuvat ajan ja kriisin edetessä. Asioihin vaikuttaa se, miten pitkäkestoinen sodasta tulee ja minne ukrainalaiset suuntaavat. Myöskään ei tiedetä, onko tarve pitkä- vai lyhytaikaiselle majoittumiselle, Hammarström toteaa.
Vantaan yksi erityispiirre on lentoasema ja myös sitä kautta tulee pakolaisia. Lentokentän toimijat rakentavat tilannekuvaa viikoittaisissa kokouksissaan.
– Uskon, että tulemme selviämään tästäkin kriisistä. Se, että pystymme järjestämään pakolaisille turvallisen ympäristön, vaatii meiltä paljon tekemistä ja asennetta, sanoi tilaisuuden puheenjohtaja toiminut maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Katso tallenne:
Seuraavan Tulevaisuustutkan teema on Uudenmaan kunnat ja Ukrainan pakolaiset
Tulevaisuustutka-webinaareja on tarkoitus järjestää säännöllisesti osana jatkuvaa ennakointia ja globaalien muutosten vaikutusten arviointia Uudellemaalle. Ukrainan sodalla on laajat ja kauaskantoiset vaikutukset, jotka heijastuvat Uudellamaallakin eri aloille. Myös tulevissa Tulevaisuustutka-webinaareissa tarkastellaan sodan vaikutuksia eri näkökulmista.
Seuraava Tulevaisuustutka-webinaari järjestetään keskiviikkona 27.4. klo 8.15–9.15. Aiheena on Uudenmaan kunnat ja Ukrainan pakolaiset.
Tilaisuudet ovat avoimia kaikille maakunnan tulevaisuudesta kiinnostuneille. Tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Webinaarit tallennetaan ja tallenteet julkaistaan Uudenmaan liiton Youtube-kanavalla(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun).

Juha Eskelinen
Johtaja, aluekehittäminen
juha.eskelinen@uudenmaanliitto.fi
Aluekehitystyön johtaminen, maakuntajohtaja Ossi Savolaisen varahenkilö
Palvelee myös ruotsiksi

Rosa Tuomi
Projektipäällikkö, erityisasiantuntija, perhevapaalla
Maakuntien liitot yhdessä oppien -hanke, ennakointi
Tutustu myös näihin

31.5.2023
Nato-jäsenyys avaa Uudellemaalle mahdollisuuksia puolustusteollisuuteen, innovaatioihin ja vientiin
Suomen jäsenyys Natossa vaikuttaa asioihin monella tasolla. Tulevaisuustutkassa keskiviikkona 31. toukokuuta pohdittiin, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle.

17.5.2023
Uudenmaan rooli ja mahdollisuudet Naton jäsenmaa Suomessa teemana Tulevaisuustutkassa 31.5.
Keskiviikkona 31.5. klo 8.15–9.30 järjestettävässä Tulevaisuustutkassa kiinnostaa, mitä Nato-jäsenyys merkitsee Uudellemaalle. Jäsenyydellä on heijastusvaikutuksia Uudenmaan tulevaisuuteen esimerkiksi turvallisuuden, liike-elämän mahdollisuuksien ja aluekehittämisen näkökulmasta.