Toimijakartta kuvaa työllisyyden, kasvun ja elinvoiman tekijät Uudellamaalla
Uudenmaan liiton kaksivuotinen TEPA24 Uusimaa -hanke lähti keväällä 2025 tekemään toimijaverkon kuvausta. Tavoitteena oli tunnistaa toimijoita ja ilmiöitä, jotka tekevät työllisyyttä, kasvua ja elinvoimaa Uudellamaalla.
Kumppaniksi valitsimme viestintätoimisto Noon Kollektiivin, josta saimme avuksemme Noora Jokisen ja Inari Savolan. Kuvia syntyi kaikkiaan neljä.




TEPAn viimeinen webinaari käsittelee maahanmuuttoa
Luvassa on tilastoa, todellisuutta ja tulevaisuuskuvaa, kun Laura Koivisto-Khazaal MDI:ltä tulee TEPA-liveen avaamaan Kanadan maahanmuuttomallia ja sen mahdollisuuksia Suomelle.
Webinaari pidetään torstaina 11.12. kello 10.30–11.30.
Kyseessä on samalla TEPA24 Uusimaan viimeinen tilaisuus ennen hankkeen päättymistä. Lämpimästi tervetuloa kuulolle!

Tutustu myös näihin
Artikkeli
7.10.2026
Tulevaisuuden liikennettä Itämerellä ja kaupunkien ilmatilassa
Itämeren alueella turvallinen liikkuminen vesillä ja ilmassa rakentuu yhä enemmän ajantasaisen tiedon, toimivien varajärjestelmien ja ennakoinnin varaan. Interreg Baltic Sea Region -ohjelman hankkeissa suomalaiset toimijat ovat kehittäneet ratkaisuja, jotka parantavat navigointia, auttavat varautumaan häiriöihin sekä valmistavat kaupunkeja droonien yleistymiseen.
Uutinen
6.10.2026
Lumomaa-hanke tuo luonnonarvomarkkinat maakuntiin
Uudenmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan liitot, Varsinais-Suomen Valonia sekä Suomen ympäristökeskus Syke tekevät vuosina 2026–2028 yhteistyötä luonnonarvomarkkinoiden käynnistämiseksi maakunnissa. Lumomaa-hanke tuo yhteen luonnonarvojen myyjät ja ostajat, kehittää luonnonarvomarkkinoiden toimintamalleja ja pilotoi kaupankäyntiä käytännössä.