Uudenmaan liiton ja virolaisen Harjun kuntien liiton yhteistyötä vahvistetaan aiesopimuksella

Uudenmaan liitto ja virolainen Harjun kuntien liitto allekirjoittivat uuden yhteistyön aiesopimuksen Tallinnassa 30.12.2022. Aluetason tiivistyvän yhteistyön tavoitteena on lisätä molempien alueiden kansainvälistä vetovoimaa ja saavutettavuutta, sekä integroida alueita tiiviimmin yhteen.
Kasvavien metropoliseutujen välinen aiesopimus määrittelee yhteistyön pääteemoiksi alueiden innovaatioekosysteemien integraation, infrastruktuuri- ja liikkumisratkaisujen edistämisen, ilmasto- ja kestävyyshaasteet ja -ratkaisut sekä resilienssin ja väestönsuojelun kysymykset.
Sopimus vahvistaa valtioiden muodostaman makroalueen kansainvälistä kilpailukykyä. Myös Helsingin ja Tallinnan kaupunkien aiemmin hyväksytty aiesopimus yhteistyöstä sekä Suomen ja Viron valtiollinen aiesopimus liikenteen yhteistyöstä luovat pohjaa yhteistyön lisäämiseksi myös aluetasolla.
– Yhdessä metropoliseudut Uusimaa ja Harju pääkaupunkeineen ovat vetovoimaisempia kuin erikseen. Yhteistyösopimus vahvistaa seutujen yhteistyötä niin tavaroiden ja ihmisten liikkumisessa, innovaatioissa kuin muissakin kestävissä ratkaisuissa, kuvailee Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolainen.

Toimintasuunnitelma tarkentamaan toimenpiteitä
Aiesopimuksen pohjalta laaditaan seuraavaksi toimintasuunnitelma, jossa määritellään yhteisiä konkreettisia toimia. Käytännössä yhteistyö keskittyy kokemusten ja tiedon vaihtoon sekä mahdollisiin yhteisiin hankkeisiin. Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto myös kannustavat alueensa kuntia ja muita toimijoita keskinäiseen rajat ylittävään yhteistyöhön.
– Toivomme että aiesopimuksen pohjalta rakennettavaan yhteiseen toimintasuunnitelmaan ja yhteistyöhankkeisiin saadaan mukaan seututason lisäksi myös ministeriöt, pääkaupungit sekä laajasti alueidemme toimijoita. Yhteistyösopimus on hienoa jatkoa alueidemme tiivistyvälle yhteistyölle, toteaa Harjun kuntien liiton puheenjohtaja Andrus Umboja.
Aiesopimus allekirjoitettiin Tallinnassa uudenvuoden aaton aattona perinteisten Harjun tanssiaisten yhteydessä Viron Kansallisoopperassa Estonia-teatterissa.
– Myös aiesopimuksen allekirjoituspaikkakin kertoo valtioidemme ja alueidemme pitkään jatkuneesta yhteistyöstä mm. kulttuurin saralla: suomalaisten arkkitehtien Armas Lindgrenin ja Wivi Lönnin 1900-luvun alussa suunnittelema teatterirakennus on toiminut muu muassa Viron parlamentin ensimmäisenä kokoontumispaikkana, Andrus Umboja lisää.
Lisätietoja aiesopimuksesta ja alueiden yhteistyöstä Uudenmaan liitossa:

Ilona Mansikka
Kaavoituspäällikkö
ilona.mansikka@uudenmaanliitto.fi
Maakuntakaavoitusprosessin kehittäminen, Uusimaa-kaava 2050, Kaavoituksen aluevastuu: Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa. Aluesuunnittelun johtaja Paula Autioniemen varahenkilö
Lisätietoja aiesopimuksesta ja alueiden yhteistyöstä Harjun kuntien liitossa:
Kaarel Kose, International Cooperation Adviser at Union of Harju County Municipalities, contact information, kaarel.kose@hol.ee, +372 52 08 480
Tiina Beldsinsky, Development Advisor at Union of Harju County Municipalities, contact information tiina.beldsinsky@hol.ee, +372 53 913 295
Tutustu myös näihin

23.11.2023
Etelä-Suomen maakunnat odottavat tulevalta EU-kaudelta aktiivisia, kestävää kasvua tukevia toimia
Etelä-Suomen maakuntien yhteiset EU-vaalitavoitteet painottuvat talouteen, tutkimukseen ja liikenteen toimivuuteen. Myös kestävä kaupunkipolitiikka on keskeinen teema. Maakunnat muistuttavat, että EU-päätöksenteossa tulee ottaa huomioon muuttunut turvallisuustilanne, energiamurros ja ilmastonmuutos

17.11.2023
Kohti hiilineutraalia Suomea, Etelä-Suomen aluetilaisuus 4.12.
Miten vihreän siirtymän tavoitteet muutetaan vaikuttaviksi hankkeiksi? Valtakunnallinen vihreän siirtymän teemakokonaisuuden koordinaatiohanke kutsuu hanketoteuttajia verkostoitumaan ja ideoimaan Kohti hiilineutraalia Suomea -aluetilaisuuteen maanantaina 4. joulukuuta kello 13–17.