Uusi katsaus avaa ilmastonmuutoksen hillinnän ja vihreän siirtymän seurannan käytäntöjä ja kehittämistarpeita kunnissa ja maakunnissa
Tehoava: Tehoa ja vaikuttavuutta maakuntien ja kuntien ilmastotyöhön -hankkeen tuore katsaus kokoaa ensimmäistä kertaa laajasti yhteen, millaista ilmastotyön ja vihreän siirtymän seuranta on tällä hetkellä Suomen kunnissa ja maakunnissa. Katsauksen tavoitteena on tarjota tilannekuva seurannan menetelmistä, tietolähteistä ja työkaluista sekä rakentaa laajempaa tietopohjaa kestävyystyön suunnittelua sekä päätöksentekoa varten.
Katsaus keskittyy erityisesti seurannan toteutustapoihin sekä käytettyihin indikaattoreihin ja päästötietolähteisiin. Lisäksi katsauksessa on selvitetty seurannan haasteita ja mahdollisuuksia käytännön työssä.
– Katsaus osoittaa, että kuntien ja maakuntien ilmasto- ja vihreän siirtymän työ on yhtä moninaista kuin toimijat itsekin. Erot seurannan ja toteutuksen tavoissa johtuvat muun muassa erilaisista organisaatiorakenteista, paikallisista painotuksista sekä siitä, kuinka pitkään ja vahvasti ilmasto- ja vihreän siirtymän työ on ollut osa jokapäiväistä toimintaa, kertoo Tehoava-hankkeen osatoteutuksen projektipäällikkö Salla Lahtinen Uudenmaan liitosta.
Seurannan tarve kasvussa
Vaikka seuranta on olennainen osa sekä ilmastotyötä että ilmastojohtamista, siitä on ollut saatavilla vain vähän koottua tietoa. Tarve kehittää seurantatapoja ja indikaattoreita on kasvussa, sillä monissa kunnissa ja maakunnissa ilmastojohtaminen ja vihreä siirtymä ovat uusia tehtäväkokonaisuuksia.
– Katsauksen havaintojen mukaan seurannan suunnitteluun ja itse seurantaan ei kunnissa ja maakunnissa läheskään aina panosteta riittävästi, vaikka vain seurannalla voidaan saada tietoa, ovatko ilmasto- ja vihreän siirtymän suunnitelmat etenemässä ja niiden tavoitteet toteutumassa suunnitellusti. Seurantaa tarvitaan päätöksenteon tueksi ja toisaalta osoittamaan, että kestävyystyö on vaikuttavaa, kertoo hankkeen projektipäällikkö, erikoissuunnittelija Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus Sykestä.
Katsauksesta tukea kehitystyöhön
Katsaus on osa Tehoava-hanketta, jossa Syke, Uudenmaan liitto, Pirkanmaan liitto ja Valonia kehittävät vuosina 2025–2027 yhdessä maakuntien ja kuntien ilmastotyön sekä vihreän siirtymän seuranta- ja skenaariotyökaluja. Katsauksen tuloksia hyödynnetään hankkeen seuraavissa työvaiheissa muun muassa keräämällä käyttäjäkokemuksia Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä, kuntien ja alueiden päästötietopalvelussa olevista indikaattoreista ja järjestämällä kunnille ja maakuntien liitoille vertaisoppimisen foorumeita seurantaan liittyen.
Katsaus toimii myös itsenäisenä tietolähteenä kuntien ja maakuntien liittojen seurannan suunnittelussa ja kehittämisessä. Sen tulokset tarjoavat vertailukohtaa esimerkiksi siihen, miten seurantatietoa hyödynnetään eri kunnissa ja liitoissa sekä millaisia indikaattoreita muissa organisaatioissa on asetettu eri sektoreiden tavoitteille ja toimille.
Katsaus perustuu kirjallisuuskatsaukseen ja valtakunnalliseen kyselyyn. Kyselyyn vastasi 65 kuntaa yhteensä 15 alueelta ja 11 maakunnan liittoa. Julkaisu on toteutettu osana EU:n alue – ja rakennepolitiikan Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ohjelman osarahoittamaa Tehoa ja vaikuttavuutta kuntien ja maakuntien ilmastotyöhön -hanketta.
julkaisu
Ilmastonmuutoksen hillinnän ja vihreän siirtymän seuranta kunnissa ja maakuntien liitoissa
Uudenmaan liiton julkaisuja E 270
2025
Ilmastonmuutoksen hillinnän ja vihreän siirtymän seuranta kunnissa ja maakuntien liitoissaIlmastoindikaattorien työpajasarja
Syke ylläpitää ja kehittää kuntien ja alueiden käyttöperäisten päästöjen tietopalvelua ja skenaariotyökalua, joita päivitetään vuoden 2026 aikana. Tulevassa työpajasarjassa kerätään käyttäjien kokemuksia ja näkemyksiä indikaattorivalikoiman käyttökelpoisuudesta maakuntien ja kuntien ilmastotyön ja vihreän siirtymän seurannassa. Samalla saat lisää näkemystä palveluista löytyvään sisältöön ja sen käyttömahdollisuuksiin työssäsi.


Lisätietoja:
Salla Lahtinen
Projektipäällikkö
salla.lahtinen@uudenmaanliitto.fi
Tehoava-hanke, ilmastotyön seurannan kehittäminen
Tutustu myös näihin
Uutinen
13.1.2026
Tervetuloa Ilmastokestävä Uusimaa 2030 -tiekartan julkistustilaisuuteen
Uudenmaan liitto ja Helsingin yliopisto järjestävät Ilmastokestävä Uusimaa 2030 -tiekartan ja yritysten ilmastoriskien arviointioppaan julkistustilaisuuden keskiviikkona 4.2.2026.
Blogi
19.12.2025
Tavoitteista tekoihin
Ilmastonmuutos etenee ennakoitua nopeammin ja samalla myös hiilineutraaliudelle asetetut tavoitevuodet 2030 Uudellamaalla ja 2035 kansallisesti lähestyvät kovaa vauhtia. Viime päivinä mediassa on kuumennut keskustelu kaupunkien ilmastotavoitteista: saavutetaanko niitä vai onko ilmastotyö edelleen vain suuria puheita, markkinointia ja jopa viherpesua.