Etelä-Suomen maakuntien tavoitteena vahvistaa Suomen kilpailukykyä
Etelä-Suomen maakuntajohtajat keskustelivat 14. tammikuuta Lahdessa maakuntia yhdistävistä teemoista. Tapaamisessa todettiin, että Etelä-Suomi on heterogeenisyydessään kuin Suomi pienoiskoossa ja alue toimii koko maan kasvun veturina.
Etelä-Suomen maakunnat eli Uusimaa, Päijät-Häme, Varsinais-Suomi, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala tuottavat yli puolet Suomen bruttokansantuotteesta ja vastaavat yli puolesta tavaraviennistä. Alue on myös maan työvoiman keskittymä.
Etelä-Suomi kattaa noin 60 % koko maan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta ja toimii kotipaikkana Suomen merkittävimmille innovaatioekosysteemeille. Lisäksi alueen satamat, kansainväliset lentoyhteydet ja liikenneverkot varmistavat Suomen saavutettavuuden ja ulkomaankaupan sujuvuuden. Esimerkiksi 70 % maan ulkomaankaupasta kulkee Etelä-Suomen satamien kautta.
Yhteiseksi edunvalvonnan teemaksi vuodelle 2025 nostettiin Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen. Tämä sisältää Etelä-Suomen yhteydet Eurooppaan, sekä TKI-toiminnan ja osaajapulan ratkaisut.
– Faktat kertovat, että Suomen kasvu tehdään Etelä-Suomessa, vaikka alueen sisällä on verrattain suuriakin kehityseroja. On hienoa, että etelän suuralue vahvistaa yhteistyötään. Kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen sekä Euroopan tason edunvalvonta edellyttävät yhtä maakuntaa suurempia hartioita, toteaa maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol.
– Yhteinen edunvalvontamme lähtee siitä, että lähivuosikymmeninä nimenomaan Etelä-Suomi tarjoaa kilpailukykyisiä ratkaisuja niin Suomen kuin koko Euroopan kasvun vahvistamiseksi, Pautola-Mol jatkaa.
Etelä-Suomen maakuntien yhteistyö
Hyvinvoiva Etelä-Suomi on tae koko Suomen menestymiselle ja kilpailukyvylle. Siksi yhteistä edunvalvontaa tarvitaan aluetta ja eteläsuomalaisia yhdistävissä kysymyksissä. Alue muodostaa yli puolet Suomen BKT:stä ja työvoimasta ja lähes puolet Suomen väestöstä.
Etelä-Suomen maakunnat Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Päijät-Häme, Uusimaa, ja Varsinais-Suomi ovat käynnistäneet tiiviin edunvalvonta- ja EU-vaikuttamistyön yhdessä. Maakunnilla on yhteinen vuoteen 2040 tähtäävä visio, jossa kehittämisen kärkinä on tunnistettu kuusi teemaa: TKI, osaava työvoima, liikenneinfrastruktuuri, vihreä siirtymä, kokonaisturvallisuus ja koheesiopolitiikka.
Vuonna 2025 Etelä-Suomen maakuntien liittouman puheenjohtajuus on Päijät-Hämeellä.
Valokuva: Aku Mattila Visuals
Lisätietoja:
Niina Pautola-Mol, Päijät-Hämeen maakuntajohtaja, puh. 044 077 3010, niina.pautola-mol@paijat-hame.fi
Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi.
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Tutustu myös näihin
Blogi
28.4.2026
Kuntien erilaistuminen tulee tehdä reippaasti ja hallitusti
Kunnat kulkevat kovaa vauhtia eri suuntiin ja tarvitsevat kukin omiin tarpeisiinsa sopivia ratkaisuja. Kunnilta ei puutu halua ja kykyä muuttua, nyt tarvitaankin valtiolta vahvaa luottamusta, että uudistukset saadaan tehtyä.
Uutinen
27.4.2026
Maakuntahallitus hyväksyi Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjaukset – Tähtäimessä Euroopan onnellisin maakunta
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 27. huhtikuuta. Kokouksessa hyväksyttiin Uudenmaan liiton edunvalvonnan linjaukset vuosille 2025–2029. Linjausten mukaan Uudenmaan menestys rakentuu kasvusta, kilpailukyvystä, saavutettavuudesta ja kestävästä ympäristöstä, jotka luovat perustan sujuvalle arjelle ja hyvinvoinnille.