Euroopan aluekehitysrahaston rahoitushaku avautuu 9.2.
Uudenmaan liitto avaa maakuntien liittojen yhteisen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun viidelle koordinaatioonsa kuuluvalle maakunnan liitolle ajalle 9.2.–23.3.2026. Haussa ovat mukana Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liitot. Hankkeita rahoitetaan enintään 3,23 miljoonalla eurolla valtion talousarvioon otettujen määrärahojen puitteissa.
Uudellamaalla haku painottuu hankkeisiin, jotka edistävät tutkimus- ja innovointivalmiuksia ja parantavat kehittyneiden teknologioiden käyttöönottoa (Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 – EU:n alue- ja rakennepoliittisen ohjelman toimintalinjan 1 erityistavoite 1.1). Lisäksi haussa ovat energiatehokkuustoimenpiteiden edistämistä ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä, ilmastonmuutokseen sopeutumista, riskien ehkäisemistä, katastrofivalmiutta ja -palautuvuutta sekä kiertotaloutta edistävät hankkeet (kaikki toimintalinjan 2 erityistavoiteet). Haku on ensimmäinen, jonka hankkeet tukevat Uudenmaan uutta maakuntaohjelmaa. Uudellamaalla rahoitettavan hankkeen tulee toteuttaa vähintään yhtä maakuntaohjelman kolmesta painopisteestä: Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa.
Tervetuloa hakuinfoihin helmikuussa
Hakuun liittyen järjestetään kolmen infotilaisuuden sarja, jossa esitellään haun painopisteitä ja annetaan hankehakemuksen laatimiseen liittyviä ohjeita ja vinkkejä. Tilaisuudet järjestetään Teams-webinaareina, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennalta.
Hakuinfojen ajankohdat ja aiheet
Maanantai 9.2. klo 14–16
- Maakuntien liittojen EAKR-rahoitus ja haun painopisteet
- Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman EAKR-sisällöt
- Haun maakunnallisten painotusten esittely
- Haku- ja valintaprosessi sekä valintaperusteet
Keskiviikko 11.2. klo 12.30–14.30
- Hankkeiden vaikuttavuus ja kustannukset
Torstai 12.2. klo 12.30–14.30
- Hyvä hankehakemus, hakemuksen täyttäminen EURA 2021 -järjestelmässä
Muistutamme hakijoita siitä, että maakunnan liitto ei voi myöntää tukea yksittäiselle yritykselle sen oman liiketoiminnan kehittämiseen, vaan yritystukea voi hakea esimerkiksi elinvoimakeskuksesta.
Lisätietoja:
Hanna Laaksonen
Johtava rahoitusasiantuntija
hanna.laaksonen@uudenmaanliitto.fi
EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman hankkeiden rahoitus, ekosysteemisopimukset
Tutustu myös näihin
Uutinen
26.10.2026
TwinReg-hanke vahvistaa Uudenmaan ja Harjun välistä yhteistyötä
Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto ovat kehittäneet TwinReg-hankkeessa alueiden yhteistä suunnittelua ja etsineet ratkaisuja rajat ylittävän arjen haasteisiin. Hankkeen päätösseminaari Tallinnassa 22. lokakuuta kokosi päättäjiä, aluekehittäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja asiantuntijoita keskustelemaan hankkeen havainnoista ja yhteistyön tulevaisuudesta.
Artikkeli
23.10.2026
Aurinkosähköä taloyhtiöille ja vety polttoaineena – Interreg-hankkeet tuottavat tulevaisuuden energiaratkaisuja
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.