Uutinen
26.10.2026
Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto ovat kehittäneet TwinReg-hankkeessa alueiden yhteistä suunnittelua ja etsineet ratkaisuja rajat ylittävän arjen haasteisiin. Hankkeen päätösseminaari Tallinnassa 22. lokakuuta kokosi päättäjiä, aluekehittäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja asiantuntijoita keskustelemaan hankkeen havainnoista ja yhteistyön tulevaisuudesta.
Artikkeli
23.10.2026
Interreg Baltic Sea Region -hankkeissa ratkaistaan monialaisia tulevaisuuden haasteita ja lisätään EU:n alueiden välistä yhteistyötä. Suomi on ollut mukana projekteissa, joissa on rakennettu tiekarttoja vedyn polttoainekäytön lisäämiseksi rekkaliikenteessä ja lentoasemilla sekä selvitetty aurinkosähköyhteisöjen perustamista.
Uutinen
15.10.2026
Uudenmaan liiton myöntämä AKKE-hankerahoitus (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman määräraha) on osoittautunut merkittäväksi aluekehityksen vauhdittajaksi.
Artikkeli
7.10.2026
Itämeren alueella turvallinen liikkuminen vesillä ja ilmassa rakentuu yhä enemmän ajantasaisen tiedon, toimivien varajärjestelmien ja ennakoinnin varaan. Interreg Baltic Sea Region -ohjelman hankkeissa suomalaiset toimijat ovat kehittäneet ratkaisuja, jotka parantavat navigointia, auttavat varautumaan häiriöihin sekä valmistavat kaupunkeja droonien yleistymiseen.
Uutinen
6.10.2026
Uudenmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan liitot, Varsinais-Suomen Valonia sekä Suomen ympäristökeskus Syke tekevät vuosina 2026–2028 yhteistyötä luonnonarvomarkkinoiden käynnistämiseksi maakunnissa. Lumomaa-hanke tuo yhteen luonnonarvojen myyjät ja ostajat, kehittää luonnonarvomarkkinoiden toimintamalleja ja pilotoi kaupankäyntiä käytännössä.
Uutinen
8.9.2026
Uusimaalaiset toimijat ovat saaneet Euroopan unionin Horisontti Eurooppa -ohjelmasta jo noin 1,07 miljardia euroa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Summa on yli 60 prosenttia koko Suomen saamasta rahoituksesta EU:n nykyisellä ohjelmakaudella 2021–2027.
Artikkeli
2.9.2026
Saariston herkkien vesien suojelu jätevesiratkaisuin, Euroopan laajuiset pyörämatkailun valtatiet sekä maaseudun ruoantuottajien uudet palvelut kulkevat käsi kädessä. Itämeren alueen matkailua kehitetään kestävästi monialaisella rajat ylittävällä yhteistyöllä sekä joustavilla paikallisilla ratkaisuilla. Ne mahdollistaa EU:n Interreg Baltic Sea Region -ohjelma.
Uutinen
30.6.2026
Uudenmaan ensimmäisen ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelman eli Ilmastokestävä Uusimaa 2030 -tiekartan toimeenpano käynnistyi keväällä 2026 seutukohtaisilla neuvotteluilla. Neuvotteluissa korostui aiempaa laajemman yhteistyön tarve ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja huoltovarmuuden vahvistamisessa.
Uutinen
23.6.2026
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Etelä-Suomen rahoitushakuun saatiin 36 hakemusta, joissa oli sekä yhden toteuttajan hankkeita että ryhmähankkeita. Näistä Uudenmaan maakunnan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö esittivät rahoitettavaksi seitsemää hanketta.
Uutinen
24.4.2026
Uudenmaan maakuntaohjelma korostaa kansainvälisen osaamisen hyödyntämistä, työelämän yhdenvertaisuutta ja sujuvaa kotoutumista alueen elinvoiman vahvistamiseksi. Näitä tavoitteita tuki Interreg Central Baltic -rahoitteinen EASWork-hanke, jossa kehitettiin ratkaisuja maahanmuuttajien työelämään pääsyn ja kiinnittymisen edistämiseksi Uudellamaalla ja Virossa.
Uutinen
18.2.2026
Uudenmaan liitto on myöntänyt alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitusta 16 EU-hankkeen valmisteluun. Marras–joulukuussa avoinna olleessa haussa jaettiin yhteensä noin 269 000 euroa.
Uutinen
22.1.2026
Uudenmaan uuden maakuntaohjelman kolmea painopistettä, Ympäristöviisas Uusimaa, Innovatiivinen Uusimaa ja Onnellisten Uusimaa, sekä niihin sisältyviä kehittämistavoitteita toteutetaan ensisijaisesti hankerahoituksen avulla.
Uutinen
19.1.2026
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Etelä-Suomen rahoitushakuun saatiin Uudeltamaalta 18 hankehakemusta, joista Uudenmaan maakunnan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö esittivät rahoitettavaksi yhdeksää hanketta.
Uutinen
16.1.2026
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimusta toteuttava EAKR-rahoitushaku on avoinna 1.2.–11.3.
Uutinen
9.1.2026
Uudenmaan liitto avaa maakuntien liittojen yhteisen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun viidelle koordinaatioonsa kuuluvalle maakunnan liitolle ajalle 9.2.–23.3.2026. Haussa ovat mukana Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liitot.
Uutinen
17.12.2025
Pian päättyvä Uudenmaan kulttuurimarkkinat -hanke tarjosi kulttuuria uusille yleisöille ja avasi työtilaisuuksia taiteilijoille – esimerkiksi tukemalla kuntien kulttuurihankintoja ja lanseeraamalla verkostoitumiseen suositun Kulttuurimarkkinat-tapahtuman. Uudenmaan liiton vetämässä hankkeessa oli mukana kaikki Uudenmaan 26 kuntaa.
Artikkeli
16.12.2025
We make transition -hanke päättyy vuodenvaihteessa jättäen jälkeensä uusia ideoita ja keinoja vahvistaa paikallista kestävyystyötä Uudellamaalla. Artikkeli kokoaa yhteen viisi keskeistä havaintoa hankkeesta, jossa Uudenmaan liitto oli mukana.
Artikkeli
20.11.2025
Anu Nilsson työskentelee kahdessa roolissa: Vihtijärven kylän kyläkoordinaattorina sekä Uudenmaan kylät ry:n toiminnanjohtajana. Hän liputtaa kylien merkityksen puolesta kestävyystyön edelläkävijöinä ja paikallisen resilienssin vahvistajina.
Uutinen
31.10.2025
Uudenmaan alueellisen ennakointiverkoston ensimmäinen tapaaminen oli 23. lokakuuta. Mukaan oli kutsuttu monipuolinen joukko kaupunkien, oppilaitosten ja järjestöjen edustajia. Uudenmaan liitto on käynnistänyt alueellisen ennakointiverkoston osana toukokuussa alkanutta Strategic Foresight Partnership -hanketta.
Uutinen
28.10.2025
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman AKKE-rahoitushaku avautuu 30.10. Rahoitusta myönnetään hankevalmistelutyöhön, joka tähtää hankehakemusten jättämiseen suoriin eurooppalaisiin rahoitushakuihin, erityisesti Horisontti Eurooppa ja ERASMUS+ -ohjelman hakuihin.