Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Helsinki–Tallinna-tunnelin suunnittelussa on aika edetä

Helsingin ja Tallinnan kaupungit ovat pormestari Daniel Sazonovin johdolla ottaneet tärkeän askeleen Helsinki–Tallinna-tunnelin edistämisessä perustamalla yhteisen valmisteluryhmän. Uudenmaan liitto tukee kaupunkien työtä ja jatkaa samalla pitkäjänteistä valmistelu- ja vaikuttamistyötään hankkeen edistämiseksi.

Uudenmaan liitto on pohjustanut tunnelihankkeen valmiuksia jo pitkään. Liitto oli mukana muun muassa FinEst Link -hankkeessa, jossa tunnelin toteutettavuutta selvitettiin laajasti. Pohjatyötä on tehty myös muilla hankkeilla ja selvityksillä, Suomen ja Viron välisten yhteistyörakenteiden kehittämisellä sekä EU-päätöksentekoon vaikuttamalla.

Voimassa oleva maakuntakaava mahdollistaa tunnelin. Parhaillaan tehtävässä maakuntakaavan päivityksessä ratkotaan jatkoyhteyksiä Helsinki-Vantaan lentoasemalta Suomen rataverkkoon. Perusta on olemassa, ja seuraava askel on edetä tunnelin tarkempaan suunnitteluun.

Uudenmaan liitto on tehnyt pitkäjänteistä vaikuttamistyötä tunnelihankkeen aseman vahvistamiseksi Euroopassa. Liitto ja sen Brysselissä sijaitseva Helsinki EU Office on tuonut hankkeelle näkyvyyttä ja tukea eurooppalaisissa verkostoissa. Myös Uudenmaan liiton kumppanialueet Baltiassa, Puolassa ja Saksassa suhtautuvat tunnelihankkeeseen myönteisesti. Juuri syyskuun lopussa Brandenburgin osavaltio ilmaisi tukensa hankkeelle. Eurooppalaisten kumppanien tuki on tärkeää, sillä Helsinki–Tallinna-tunneli ei ole vain kahden kaupungin välinen liikennehanke. Se on puuttuva yhteys Suomen ja Keski-Euroopan välillä.

Helsinki–Tallinna-tunneli kytkisi Suomen Rail Balticaan, rakenteilla olevaan uuteen eurooppalaiseen raideyhteyteen, joka yhdistää Tallinnan Baltian maiden kautta Puolaan. Näin Suomesta tulisi nykyistä kiinteämpi osa Euroopan rataverkkoa, ja samalla Euroopan yhteydet Suomeen ja Pohjois-Eurooppaan vahvistuisivat.

EU:n seuraavaa seitsemän vuoden budjettia lyödään parhaillaan lukkoon. Euroopan komissio esittää liikenne- ja energiahankkeita rahoittavan Verkkojen Eurooppa -välineen rahoituksen lähes kaksinkertaistamista vuosille 2028–2034. Liikenteen ja sotilaallisen liikkuvuuden rahoitukseen on varattu noin 51 miljardia euroa.

Yhteys Varsovasta Tallinnan kautta Helsinkiin ja edelleen kohti Pohjois-Suomea on tunnistettu yhdeksi EU:n prioriteeteista. Yhteysvälin merkitys korostuu Euroopan muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Helsinki–Tallinna-tunneli on tässä tärkeä lenkki.

Jotta Suomi voi saada tulevasta budjetista EU-rahoitusta tunnelin suunnitteluun ja siihen liittyvien selvitysten tekemiseen, on Helsinki–Tallinna-tunnelin oltava kansallinen prioriteetti. Seuraava hallitusohjelma on tärkeä väline – siihen tulee tehdä selkeä kirjaus tunnelin suunnittelun jatkamisesta Suomen ja Viron valtioiden välisenä yhteistyönä.

Lisätietoja:

Jarno Limnell

Maakuntahallituksen puheenjohtaja

+358 40 527 6173

Tuija Telén

Maakuntajohtaja

+358 40 801 6009

Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi.

Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152

Avainsanat:

EdunvalvontaLiikenne