Hiilestä luopuminen kaukolämmössä pudotti Uudenmaan kasvihuonekaasupäästöjä vuonna 2023
Uudenmaan kasvihuonekaasupäästöt ovat pudonneet 15 prosenttia edellisvuodesta, selviää Suomen ympäristökeskuksen ennakkotiedoista. Tärkein syy pudotukselle ovat energiasektorin toimet. Uudenmaan myönteisen kehityksen takana on erityisesti kaukolämmön puhdistuminen ja sähkön kansallisen päästökertoimen pieneneminen.
Asukaskohtaiset päästöt Uudellamaalla ovat maakunnista alhaisimmat. Asukaskohtaiset päästöt ovat 3,2 tCO2e. Kokonaispäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2005 noin 38 prosenttia.
Eniten päästöjä Uudellamaalla syntyi edellisten vuosien tapaan liikenteestä. Liikenteen päästöt laskivat vain 3 prosenttia ja liikenteen energiankulutus 2 prosenttia.
– Ilmastotyöhön tarvitaan nyt vauhtia etenkin liikenteen osalta. Uudenmaan kunnissa ja seuduilla on tehty paljon hyvää työtä kestävän liikkumisen eteen, mutta tarvitsemme jatkossa myös valtiolta entistä tehokkaampia toimenpiteitä, kuten julkisen liikenteen tukemista ja vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluinfran parantamista, toteaa johtava ilmastoasiantuntija Pia Tynys Uudenmaan liitosta.

Helsingin kaukolämmön tuotannon päästövähennykset avainasemassa Uudellamaalla
Uudellamaalla Helsingin ja Espoon kaukolämmön tuotannon päästöt ovat laskeneet huomattavasti. Pelkkä Helsingin kaukolämmön tuotannon päästöjen väheneminen vastaa yli puolta koko Uudenmaan kokonaispäästöjen vähenemästä.
Kivihiilen käytön lopettaminen Helenin Hanasaaren voimalaitoksella on merkittävin tekijä Helsingin päästövähenemässä. Myös Espoossa yli puolet kaukolämmöstä tuotettiin päästöttömillä tuotantomuodoilla. Viime vuoden keskeisiä hankkeita Espoossa olivat Vermon ilma-vesilämpöpumppulaitos ja Suomenojan 100 megavatin sähkökattilalaitoksen käyttöönotto.
Hyvästä päästökehityksestä huolimatta sähkön kulutus kasvoi 5 prosenttia. Muilla sektoreilla muutokset päästöissä olivat muutaman prosentin luokkaa.

– Ilmastotyö Uudellamaalla etenee oikeaan suuntaan, mutta vuoden 2030 päästövähennystavoitteeseen pääseminen edellyttää vielä paljon innovatiivista ilmastotyötä. Siihen tarvitaan mukaan niin julkinen, yksityinen ja TKI-sektori kuin kuntalaisetkin, tiivistää Tynys tulevaisuudennäkymiä.
Vuoden 2023 päästöjen ennakkotiedot Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöistä on laskettu päivitetyllä ALas-mallilla.
Päästölaskennan aineistot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä hiilineutraalisuomi.fi-sivustolla:
Lisätietoja:
Pia Tynys
Kestävyyspäällikkö
Uudenmaan ilmastotyö, vihreä siirtymä, Hiilineutraali Uusimaa -tiekartta
Simo Haanpää
Ilmastoasiantuntija
simo.haanpaa@uudenmaanliitto.fi
Ilmastonmuutoksen sopeutuminen, Regions4Climate-hanke
Tutstu myös
Hiilineutraali Uusimaa 2030
Maakunnan ilmastotyötä linjaa Hiilineutraali Uusimaa -tiekartta, jossa olemme tunnistaneet ilmastotyön painopisteet ja yhteiset tekemisen paikat. Olemme määritelleet työlle kuusi painopistettä sekä toimintalinjaukset.
Tutustu myös näihin
Avoimet työpaikat
9.6.2026
Haemme kiertotalousasiantuntijaa
Etsimme osaavaa ja innostunutta kiertotalousasiantuntijaa viestintäpainotuksella määräaikaiseen tehtävään 80 prosenttiselle työajalle. Kiertotalousasiantuntija edistää KOPPI-hankkeessa rakentamisen kiertotaloutta sekä toimii keskeisessä roolissa viestinnän ja tulosten jalkauttamisessa.
Uutinen
29.5.2026
Uusi Horisontti Eurooppa CIRCULANDIA-hanke edistää kiertotalouden mukaisia ruokajärjestelmiä, uudistavaa maataloutta ja pakkausten uudelleenkäyttöä
Euroopan komissio on myöntänyt Horisontti Eurooppa -rahoituksen kiertotalouden mukaisia ruokajärjestelmiä kehittävälle CIRCULANDIA-hankkeelle.