Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Hyöty irti EU:n alueellisista kumppanuuksista – S3-alustoja esittelevä opas on julkaistu

Kerrostaloja, joissa isot lasitetut parvekkeet. Ihmisiä kävelee tiellä talojen vierellä.

Internet on englanniksi täynnä tietoa älykkään erikoistumisen ympärille muodostuneista alustoista ja kumppanuuksista, mutta kattavaa suomenkielistä julkaisua ei ole aiemmin ollut saatavilla. Uudenmaan liiton RIS Boost -hanke julkaisi päätöswebinaarissaan ensimmäisen suomenkielisen oppaan.

Opas on tehty uusimaalaisia toimijoita silmällä pitäen, mutta siitä hyötyvät kaikki suomalaiset toimijat.

Tutustu: S3-alusta − EU-kumppanuuksista vauhtia Uudenmaan älykkääseen erikoistumiseen -opas (pdf)

EU vauhdittaa alueiden innovaatio- ja kilpailukykyä monin tavoin

Yksi keskeinen tapa on tukea alueita tunnistamaan omat vahvuutensa ja alueiden keskinäiset yhteistyön paikat. Tämä on älykkään erikoistumisen perusajatus. Älykäs erikoistuminen eli S3 (Smart Specialisation Strategies) tarkoittaakin alueiden innovaatio- ja tutkimustoiminnan kärkien määrittämistä.

− Vaikka älykkään erikoistumisen strategiat lähtevät alueiden omista tarpeista, keskeisenä tavoitteena on lisätä eurooppalaista yhteistyötä samoista teemoista kiinnostuneiden alueiden välillä, sanoo Uudenmaan älykästä erikoistumista luotsaava Venla Virkamäki.

Yhteistyön tueksi on perustettu kolme temaattista S3-alustaa, joiden teemat ovat elintarvikesektori, energiasektori ja uudistuva teollisuus. S3-alustat tarjoavat kansallisille toimijoille mahdollisuuden osaamisen kehittämiseen, yhteistyöhön, liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälisten markkinoiden haltuunottoon.

− Uusi opas esittelee alustat ja niihin linkittyvät kumppanuudet selväsanaisesti ja kattavasti. Samalla se antaa toimijoille kehyksen, jonka puitteissa tarkastella oman organisaation tarpeita, toiveita ja kykyjä yhteistyöhön.

Oppaan työkirjaosiossa olevat kysymykset johdattavat lukijan ymmärtämään, mitä yhteistyöltä voi saada, millaisia tuloksia siitä voi odottaa ja mitä pitäisi itse olla valmis investoimaan yhteystyöhön.

Tukea älykkään erikoistumisen innovaatioekosysteemiin

RIS Boost hankkeen tavoitteena on ollut vahvistaa Uudenmaan älykkään erikoistumisen innovaatioekosysteemiä sekä alueemme toimijoiden kykyä toimia kansainvälisesti. Hanke alkoi vuonna 2019 ja päättyy helmikuussa 2021.

− Hankkeen puitteissa on muun muassa selvitetty Uudenmaan kansainvälistä toimintaa ja toimijoiden kansainvälisiä verkostoja, tuettu osaamisen kehittymistä koulutuksellisten webinaarien sarjalla sekä lisätty älykkään erikoitumisen ymmärrystä työpajasarjalla, luettelee hankkeen projektipäällikkö Emma-Leena Kemppainen.  

Hankkeen päätöswebinaari täydensi tätä kokonaisuutta paitsi jakamalla eri puhujien ja panelistien osaamista liittyen S3 alustoihin ja kumppanuuksiin, myös tarjoamalla käytännön vinkkejä tarinallistamiseen verkostojen rakentamisessa.

Lisätietoja:

Venla Virkamäki

EU-erityisasiantuntija

+358 40 619 4133

Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyön kehittäminen ja kansainvälinen markkinointi, älykkään erikoistumisen strategia, EU-yhteistyö

Englanninkielinen Helsinki Smart Region -verkkosivusto(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)
Englanninkielinen S3 Platform -verkkosivusto(Avautuu uuteen ikkunaan, Siirryt toiseen palveluun)