Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Keväinen Uusimaa-päivä kutsuu nauttimaan kulttuurista, kohtaamisista ja lähiluonnosta yhdessä 21.5.

Värikäs maalaus, jossa täytekakku kynttilöillä. Uusimaa-päivä -logo.

Uusimaa-päivä on uusi toukokuinen juhlapäivä kaikille uusimaalaisille. Juhlapäivää vietetään Uudenmaan kunnissa ensimmäistä kertaa tiistaina 21.5.2024. Kutsumme uusimaalaiset mukaan yhteiseen kevätjuhlaan ja neljän keväisen tapahtumahaasteen pariin.

− Meitä uusimaalaisia yhdistävät esimerkiksi lähiympäristö, kulttuuri ja toiset ihmiset. Näistä kohtaamisista syntyy hyvinvointia, joka kantaa arjessa ja jota myös Uusimaa-päivällä haluamme vahvistaa, sanoo Uudenmaan liiton kulttuuriasiantuntija Katriina Rosavaara

Uusimaa-päivänä tavataan, kohdataan ja kokoonnutaan. Nautitaan kulttuurista, luonnosta ja seurasta. Juhlitaan yhdessä meitä yhdistäviä asioita. Vahvistetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja osallisuutta erilaisuudesta iloiten.

Neljä keväistä tapahtumaideaa

Uusimaa-päivän neljä tapahtumahaastetta on suunnattu eri ikäisille osallistujille. Tapahtumien järjestäjiksi haastamme esimerkiksi päiväkodit, koulut, yhdistykset ja kirjastot, joille on koottu verkkosivuille valmiita materiaaleja kolmella kielellä.

  1. Lasten kevätretkillä bongataan Uudenmaan nimikkokukkia ja kevään merkkejä.
  2. Aikuisten kevätkahveilla juodaan porukalla kahvit kevään ja juhlapäivän kunniaksi.
  3. Somen valokuvahaaste innostaa nuoria ja muita valokuvaamaan Uuttamaata.
  4. Kirjastoissa tutustutaan Uuteenmaahan kirjallisuuden ja kulttuurin kautta.

Yhteinen kevätjuhla verkossa

Uusimaa-päivän kevätjuhla järjestetään tänä vuonna Lohjalla. Juhlalähetystä voi seurata suorana verkossa tiistaina 21.5. klo 19 alkaen. Tilaisuus toteutetaan kolmella kielellä ja tulkataan viittomakielelle. Tarkempi ohjelma julkaistaan verkkosivuilla huhtikuussa.

Tutustu ja seuraa:

Lisätietoja:

Katriina Rosavaara

Asiantuntija

+358 40 562 2314

Kulttuuriasiat, Uusimaa-päivä, Uusimaa-palkinto

Avainsanat:

Tapahtumat