Kiertotalousratkaisut innostivat Uudenmaan yrittäjyysaluevuoden avaustilaisuudessa
Kuvassa yrittäjien edustajia paneelissa, vasemmalta: Petri Alava (Infinited Fiber), Sauli Böhm (ResQ Club), Phil Brown (Circularise) ja Tuuli Mäkelä (ZenRobotics).
Uudenmaan yrittäjyysaluevuosi avattiin näyttävästi 30. marraskuuta, kun kokosimme yhteen uusimaalaisia ja eurooppalaisia toimijoita vuoden teemojen ääreen. Tilaisuuden keskiössä oli inspiroida yleisö vihreän ja digitaalisen yrittäjyyden teemoihin sekä luoda uusia kontakteja ja verkostoitua.
Haluamme Uudellamaalla kantaa vastuuta ja saada aikaan kokonaisvaltaisen muutoksen. Yrittäjyysaluevuoden visio on, että muutos toteutuu investoimalla koulutukseen ja liiketoimintamallien uudistamiseen sekä tarttumalla kiertotalouden tarjoamiin kasvumahdollisuuksiin. Se ei kuitenkaan tapahdu yksin, vaan yhteisvoimin ja sitouttamalla alueen toimijoita.
Verkostoissa yrityksistä ilmastoviisaita menestyjiä
Yritysten ja yrittäjien rooli muutoksessa on tärkeä, mutta ilmastoviisaat ratkaisut edellyttävät yrityksiä toimimaan verkostoissa. Kilpailevatkin yritykset voivat tehdä yhteistyötä tärkeän aiheen äärellä, ja tilaisuudessa tuli monesti ilmi ympärillä olevan ekosysteemin merkitys.
Esimerkiksi korkeakoulut tarjoavat yrityksille oivalluksia tulevaisuuden haasteiden ja mahdollisuuksien kohtaamiseen. Korkeakoulujen lisäksi lukuisat muut toimijat kehittävät Uudenmaan ainutlaatuista yrittäjäekosysteemiä.
– Uusimaa ei ole pelkästään maantieteellinen alue, vaan myös mielentila, kiteytti maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Markkula päätöspuheenvuorossaan, ja julisti teemavuoden alkaneeksi.
Eurooppalaista yhteistyötä
Saimme kuulla tapahtumassa tervehdykset myös Euroopan komission edustajilta sekä Euroopan alueiden komitean puheenjohtajalta Apostolos Tzitzikostakselta.
Tapahtuma järjestettiin yhdessä EISMEA:n kanssa (Euroopan komission pienistä ja keskisuurista yrityksistä vastaava toimeenpanovirasto), ja puheenvuoron saivat myös aiemmin yrittäjyysaluetunnuksella palkitut eurooppalaiset alueet. Uusimaalaisen yhteistyön lisäksi tilaisuus toimi kutsuna eurooppalaisten alueiden väliselle yhteistyölle.
Uusimaa on yksi kuudesta Euroopan yrittäjyysalueen (European Entrepreneurial Region, EER) tunnustuksen vuosille 2021–2022 saaneesta EU-alueesta. Euroopan alueiden komitean vuosittain myöntämän tunnustuksen teemana on tällä kertaa ”Yrittäjyys ja kestävä elpyminen”.
Uudenmaan liitto omistaa vuodelle 2022 painottuvan teemavuoden vihreän ja digitaalisen yrittäjyyden edistämiselle.
Lisätietoja:
Hankejohtaja Christine Chang, puh. 044 353 3014, christine.chang@uudenmaanliitto.fi
Hankepäällikkö Simo Karetie, puh. 040 837 5431, simo.karetie@uudenmaanliitto.fi
Hankekoordinaattori Miranda Sundholm, puh. 040 658 3384, miranda.sundholm@uudenmaanliitto.fi
Tutustu myös näihin
Uutinen
29.10.2026
Tulevaisuustutkassa pohdittiin hyvinvointiyhteiskunnan työnjakoa ja kolmannen sektorin tulevaisuutta
Lokakuun Tulevaisuustutka-webinaarissa kuultiin kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa, jotka valottivat hyvinvointiyhteiskunnan työnjako ja kolmannen sektorin tulevaisuutta tutkimuksen ja käytännön näkökulmista. Katso tilaisuuden tallenne.
Uutinen
26.10.2026
TwinReg-hanke vahvistaa Uudenmaan ja Harjun välistä yhteistyötä
Uudenmaan liitto ja Harjun kuntien liitto ovat kehittäneet TwinReg-hankkeessa alueiden yhteistä suunnittelua ja etsineet ratkaisuja rajat ylittävän arjen haasteisiin. Hankkeen päätösseminaari Tallinnassa 22. lokakuuta kokosi päättäjiä, aluekehittäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja asiantuntijoita keskustelemaan hankkeen havainnoista ja yhteistyön tulevaisuudesta.