Maakuntahallituksen päätökset 12.5.: Lausunto Helsingin satamatunnelista

Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 12. toukokuuta. Kokouksessa maakuntahallitus hyväksyi lausunnon Helsingin satamatunnelin ehdotusvaiheen asemakaavasta. Hallitus hyväksyi Uudenmaan sitoutumisen vähähiilisen kiertotalouden green dealiin.
Hallitus päätti esittää liiton päivitettyä hallintosääntöä hyväksyttäväksi maakuntavaltuustolle ja päätti perustaa yhteysjohtajan viran.
Lisäksi kokouksessa käsiteltiin Itä- ja Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmien toimenpideohjelmia vuosille 2025–2028 sekä liiton kannanottoa EU:n maatalouden ja ruoantuotannon tulevaisuuden visioon.
Kokousasiat ja linkit päätösesityksiin
Lausunto Helsingin satamatunnelin ehdotusvaiheen asemakaavasta(Siirryt toiseen palveluun)
Esittelijä Tuija Telén täydensi pohjaesitystään lisäämällä lausunnon Liikenne-otsikon alle seuraavan lisäyksen: ”Tunnelin kautta länteen ja edelleen pohjoiseen suuntautuvan tavaraliikenteen suuri volyymi edellyttää Länsiväylän ja Kehä I:n risteysten toimivuuden parantamista, muuten yhtenäiset pitkät rekkajonot aiheuttavat kohtuuttomia ongelmia.”
Esittelijä lisäsi esitykseensä Kulttuuriympäristöt ja luontoarvot -otsikon alle: ”Olisi toivottavaa, että Lapinlahden sairaala-alueeseen liittyvän baanapyörätien osalta selvitetään RKY-alueen negatiivisten vaikutusten vähentämiseksi.”
Lausunto hyväksyttiin yksimielisesti.
Itä- ja Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmien toimenpideohjelmat vuosille 2025–2028(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Kiertotalouden green deal -sitoumuksen hyväksyminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Uudenmaan liiton kannanotto EU:n maatalouden ja ruoantuotannon tulevaisuuden visioon(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Kuntien edustajainkokouksen ajankohdasta päättäminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Uudenmaan liiton hallintosäännön päivittäminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin kokouksessa tehdyin pienin tekstimuutoksin.
Yhteysjohtajan viran perustaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Aluekehittämisen vastuualueen johtajan virkanimikkeen muuttaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Aluesuunnittelun vastuualueen johtajan virkanimikkeen muuttaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Osavuosikatsaus 1/2025(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Strategic Foresight Partnership -projektin perustamispäätös(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
RISEMED4EU-projektin perustamispäätös(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Ryhti-hanke Pirkanmaa-Uusimaa -projektin perustamispäätös(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Tehoa ja vaikuttavuutta maakuntien ja kuntien ilmastotyöhön (Tehoava) -projektin perustamispäätös(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
KOPPI: Alueelliset kotipesät – tuki ja pilotointi Kiertotalouden green deal -sitoumuksiin -projektin perustamispäätös(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Regions4Climate -hankkeen vastuujohtajamuutos(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Luottamushenkilöiden matkamääräykset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Viranhaltijoiden päätökset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Johtajien antamat lausunnot ja asiantuntijalausunnot(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Ilmoitusasioita(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Valmistuneet julkaisut(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Kokousaikataulu tiedoksi(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lisätietoja:


Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Pöytäkirjanpitäjä:

Liisa Isokangas
Hallintojohtaja
liisa.isokangas@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta
Tutustu myös näihin

19.6.2025
Maakuntahallitus päättää lausunnosta alueidenkäyttölain luonnokseen 27.6.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu perjantaina 27. kesäkuuta. Kokouksessa hallitus päättää lausunnosta, joka koskee uuden alueidenkäyttölain luonnosta.

19.6.2025
Kolme hakijaa soveltuvuusarviointeihin yhteysjohtajan viran haussa
Uudenmaan liiton yhteysjohtajan haastattelut on pidetty. Rekrytointia valmisteleva valintaryhmä päätti haastattelujen perusteella nimetä soveltuvuusarviointeihin jatkavat hakijat.