Maakuntahallituksen päätökset 16.12.
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 16. joulukuuta. Kokouksessa hallitus hyväksyi liiton kuntavaalitavoitteet.
Kokousasiat ja linkit päätösesityksiin
Uudenmaan liiton kuntavaalitavoitteet(Siirryt toiseen palveluun)
Markku Markkula (kok., Espoo) esitti Uusimaa-ohjelman kolmen strategisen tavoitteen lisäämistä kuntavaalitavoitteiden painopisteitä esittelevään kohtaan Mikko Piirtolan (kok., Lohja) kannattamana. Muutos hyväksyttiin yksimielisesti.
Pia Lohikoski (vas., Kerava) esitti Markkulan kannattamana Uutta vetovoimaa -otsikon toisen kohdan loppuun lisättäväksi, että koulutuspaikkojen määrää on nostettava tarvetta vastaavasti Uudellamaalla. Muutos hyväksyttiin yksimielisesti.
CPMR:n Itämeren komission energia- ja ilmastotyöryhmän puheenjohtajuuden hakeminen kaudelle 2025–2026(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan. Puheenjohtajaehdokkaaksi nimettiin Markku Markkula (kok., Espoo).
Vaalien valmistelutoimikunnan nimeäminen toimikaudelle 2025–2028(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Uudenmaan liiton ICT-palvelujen hankinta vuosille 2025–2027 ja optio vuoteen 2031 saakka(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Viranhaltijoiden päätökset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Johtajien antamat lausunnot(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Luottamushenkilöiden matkamääräykset(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Valmistuneet julkaisut(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Kokousaikataulu tiedoksi(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.
Lisätietoja:
Tuija Telén
Maakuntajohtaja
tuija.telen@uudenmaanliitto.fi
Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.
Palvelee myös ruotsiksi
Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152
Pöytäkirjanpitäjä:
Liisa Isokangas
Vs. hallintojohtaja
liisa.isokangas@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta, tietosuojavastaava. Hallintojohtaja Paula Autioniemen varahenkilö.
Tutustu myös näihin
18.12.2024
Maakuntahallituksen kokouksen 16.12.2024 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 16. joulukuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
17.12.2024
Maakuntavaltuuston kokouksen 10.12.2024 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui 10. joulukuuta. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.