Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku
Uutinen

Maakuntavaltuusto hyväksyi kauden viimeisessä kokouksessa liiton tilinpäätöksen vuodelta 2024

Henkilöitä istuu pöytien ääressä.

Uudenmaan maakuntavaltuusto kokoontui viimeistä kertaa tällä kaudella maanantaina 26. toukokuuta Helsingin kaupungin valtuustosalissa. Käsiteltävänä oli Uudenmaan liiton tilinpäätös ja toimintakertomus, tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024, vuoden 2025 talousarvion muuttaminen sekä päivitetty hallintosääntö.

– Viime vuonna liiton toimintaa kehitettiin entistä strategisemmaksi. Liiton talous toteutui viime vuonna huomattavasti paremmin kuin talousarviossa oli ennakoitu. Toteumaksi muodostui ylijäämäinen tulos, 263 803,22 euroa. Saimme myös pidettyä kuntien maksuosuudet tasolla, jolle ne on alennettu koronapandemian aikana, maakuntajohtaja Tuija Telén kertoi.

Hallintosääntö päivitettiin vastaamaan lainsäädännön muutoksia, kuten toiminnasta normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Lisäksi hallintosääntöön on tehty vähäisiä sisältömuutoksia, päivitetty termistöä ja selkeytetty kieliasua.

Vuoden 2025 talousarviota muutettiin Uudenmaan liiton hallinnoiman Helsinki EU Officen sopimuskumppanien määrässä tapahtuneen muutoksen vuoksi. Muutoksella ei ole vaikutusta Uudenmaan liiton toimintakatteeseen.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anitta Orpana esitteli valtuustolle arviointikertomuksen vuodelta 2024.

Uusi valtuusto aloittaa syksyllä

Maakuntavaltuuston toimikausi päättyy toukokuun lopussa. Maakuntajohtaja Telén kiitti koko maakuntavaltuustoa, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä.

– Kiitokset valtuustolle kuluneesta neljästä vuodesta. Toivotan hyvää jatkoa sekä maakuntavaltuustossa lopettaville että jatkaville, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Pentti Arajärvi totesi kokouksen päätteeksi.

Uusi maakuntavaltuusto valitaan kuntavaalien tuloksen perusteella Uudenmaan liiton jäsenkuntien edustajainkokouksessa, joka pidetään 19. elokuuta.

Kokousasiat ja linkit päätösesityksiin:

Uudenmaan liiton tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2024(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Arviointikertomus vuodelta 2024(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Vuoden 2025 talousarvion muuttaminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Uudenmaan liiton hallintosäännön päivittäminen(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Tilintarkastuspalveluiden hankinta tilikausille 2025–2028(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Maakuntajohtajan ajankohtaiskatsaus(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Seuraavan kokouksen ajankohta(Siirryt toiseen palveluun)
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaan.

Lisätietoja:

Pentti Arajärvi

Maakuntavaltuuston puheenjohtaja

+358 40 5820 300

Tuija Telén

Maakuntajohtaja

+358 40 801 6009

Liiton toiminnan, talouden ja hallinnon johtaminen, asioiden valmistelu maakuntahallituksen päätettäväksi.

Palvelee myös ruotsiksi

Tapaamisvaraukset: assistentti Hanne Koljonen, puh. +358 40 552 3152

Pöytäkirjanpitäjä:

Liisa Isokangas

Hallintojohtaja

+358 40 1681 989

Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta

Avainsanat:

Päätöksenteko