Matkailun uudistuminen yksi EAKR-haun painotuksista Uudellamaalla
Avasimme tammikuun lopussa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun viidessä Etelä-Suomen maakunnassa. Uudellamaalla teemoina painottuvat erityisesti matkailualojen ja yritysten uudistuminen, vihreä siirtymä sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdyttäminen. Hakuaika päättyy 1. maaliskuuta.
Tällä kierroksella rahoitusta on käytettävissä myös pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantamisen teemoissa.
– Uudeltamaalta rahoitusta tavoittelevien hankkeiden osalta on hyvä pitää mielessä maakunnan kaksi tärkeää strategisista tavoitteista vuoteen 2030 mennessä: tutkimus- ja innovaatiotoiminnan investointien taso halutaan nostaa viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta sekä saavuttaa alueen hiilineutraalius, kertoo erityisasiantuntija Hanna Laaksonen Uudenmaan liitosta.
Maakunnan tavoitteet on kirjattu Uusimaa-ohjelmaan(Avautuu uuteen ikkunaan), Hiilineutraali Uusimaa -tiekarttaan(Avautuu uuteen ikkunaan) sekä Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategiaan(Avautuu uuteen ikkunaan).
Rahoitusta voidaan myöntää myös laajempiin maakuntien yhteishankkeisiin.
Uudellamaalla jaossa 7,5 miljoonaa euroa
Tällä hakukierroksella Uudenmaan hankkeille on jaettavana yhteensä 7,5 miljoonaa euroa. Erityisesti näitä teemoja edistävistä hankkeista toivotaan hyviä ehdotuksia:
- Uudenmaan matkailualojen uudistumisen tukeminen
- Ruokajärjestelmän kokonaiskestävyys, mukaan lukien kiertotalous
- Ilmastonmuutoksen hillintä ja muutokseen sopeutuminen
- Yritysten uudistuminen, pilotointi sekä tuotteiden ja palveluiden liiketoimintamallien kehittäminen toimialariippumattomasti
- TKI-toimijoiden verkostomaisen yhteistyön tiivistäminen sekä kansainvälisen toiminnan edistäminen ja EU-vaikuttavuuden parantaminen.
Tutustu hakuilmoitukseen ja hakuinfojen aineistoihin
Kannattaa lukea tarkkaan rahoitushakua koskeva ilmoitus. Siinä kerrotaan haussa mukana olevat toimintalinjat ja erityistavoitteet sekä avataan haun määritelmät, rajaukset ja kustannusmallit. Lisäksi ilmoituksesta selviää hankkeiden arviointiperusteet.
Järjestimme rahoitushaun avauduttua neljä hakuinfoa, joissa esiteltiin haun painopisteitä ja opastettiin rahoitushakemuksen laatimisessa. Infojen materiaalit on koottu rakennerahastojen verkkopalveluun. Kannattaa käydä tutustumassa aineistoihin.
Lisätietoja:
Hanna Laaksonen
Johtava rahoitusasiantuntija
hanna.laaksonen@uudenmaanliitto.fi
EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman hankkeiden rahoitus, ekosysteemisopimukset
Päivitetty 9.2.: Uutisen kärjeksi otsikkoon nostettu matkailun uudistuminen. Ingressiteksti päivitetty samalla periaatteella.
Tutustu myös näihin
Uutinen
22.9.2026
Webinaari: EU-yhteistyöllä kohti kansainvälistä kasvua 14.10.
Eurooppa investoi miljardeja kilpailukykyyn, innovaatioihin ja kasvuun. Miten suomalaiset yritykset pääsevät mukaan? Tervetuloa kuulemaan lisää EU-yhteistyöllä kohti kansainvälistä kasvua -webinaariin keskiviikkona 14.10 kello 13.30–14.15.
Uutinen
15.9.2026
Syksyn EAKR-haussa tarjolla rahoitusta energiatehokkuuteen, päästövähennyksiin ja kiertotalouteen
Uudenmaan liitto avaa 5.10. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitushaun hankkeille, jotka edistävät energiatehokkuutta, vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä ja vauhdittavat kiertotaloutta Uudellamaalla. Haussa on jaettavana enintään 2,8 miljoonaa euroa.