Tervetuloa ehdottamaan Uudenmaan yrityspalkinnon saajia – Vastuullisuus ja vaikuttavuus palkitaan

Uudenmaan yrityspalkinnon haku on avoinna 15. elokuuta asti. Tällä kertaa punnitaan yritysten vastuullisuutta ja vaikuttavuutta. Palkinnot kolmessa sarjassa myöntää Uudenmaan liiton, alueen yrittäjäjärjestöjen sekä ELY-keskuksen yhteinen raati.
Vastuullinen yritys toimii mahdollisimman kestävällä tavalla tähdäten samalla kannattavaan liiketoimintaan: Se kehittää ratkaisuja yhteiskunnallisiin tarpeisiin, tarjoaa työpaikkoja ja huomioi myös ympäristön.
– Kiertotalous-sarjassa arvioidaan lisäksi alan uusia ratkaisuja. Tavoitteenamme on viedä Uuttamaata kohti maailman terävintä kiertotalouden kärkeä, kertoo keväällä käynnistyneen Uudenmaan kiertotalouslaakson projektipäällikkö Simo Karetie.
Huippuosaajat esille
Yrityspalkinnolla halutaan nostaa Uudenmaan huippuosaajat esille ja lisätä yrittäjyyden arvostusta. Kuka tahansa voi jättää ehdotuksia Uudenmaan liiton verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella.
– Palkinto on keino saada näkyvyyttä ja kasvattaa yrityksen mainetta vastuullisena työnantajana. Valinnan takana seisovat alueen yrittäjäjärjestöt, kannustaa kehittämispäällikkö Outi Ervasti Uudenmaan liitosta.
Palkintoraadissa on Uudenmaan liiton lisäksi jäseninä Uudenmaan, Pääkaupunkiseudun ja Helsingin Yrittäjät sekä Helsingin seudun kauppakamari ja Uudenmaan ELY-keskus.
Palkitseminen marraskuussa
Yritykset palkitaan marraskuussa Uudenmaan maakuntaparlamentissa, jossa on koolla vuosittain useampi sata uusimaalaista päättäjää ja asiantuntijaa.
Yrityspalkintoa on jaettu Uudellamaalla jo 30 vuotta. Viimeksi palkittiin hygieniatuotteista tuttu Delipap, hukkalämpöä kaukolämmöksi kanavoiva IOTOI ja muovin kierrätystä kehittävä Lamor.
Lisätietoja:

Outi Ervasti
Kehittämispäällikkö
outi.ervasti@uudenmaanliitto.fi
Uusimaa-ohjelma, elinkeinopolitiikka ja -yhteistyö, Uudenmaan edunvalvonta, AKKE-rahoitus sekä Uudenmaan yrityspalkinto.
Tutustu myös näihin

12.4.2023
Ehdota Uusimaa-palkinnon saajaa – Teemana kulttuuriperintö ja kestävä kehitys
Uudenmaan liitto etsii jälleen Uusimaa-palkinnon saajaa. Tällä kertaa palkitaan työ uusimaalaisen yhteistyön, kulttuurin ja ekologisesti kestävämpien elämäntapojen edistämiseksi maakunnassa. Kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa 15. elokuuta asti. Palkittu henkilö, yhteisö, järjestö, yritys tai kunta saa 5 000 euroa toimintansa tueksi.

8.12.2022
Uudenmaan yrityspalkinnon voittanut Delipap tuo vastuullisuutta kertakäyttökulttuuriin
Uudenmaan yrityspalkinnon 2023 PK-yrityksen sarjassa pokannut Delipap on tuonut vastuullisuutta kertakäyttöisten tuotteiden maailmaan. Kertakäyttöisen kulutustavaran valmistajaa ei välttämättä heti mielletä ympäristöviisaaksi tai edelläkävijäksi. Delipapilla ympäristövastuullisuus on kuitenkin alusta asti ollut koko liiketoiminnan keskiössä.